ProLearn Podcast: Hybridiopetuksen haasteet ja mahdollisuudet

Julkaisupäivä: 28.4.2022

ProLearn Podcast käsittelee tällä kertaa hybridiopetusta ja siihen liittyviä haasteita sekä mahdollisuuksia. Asiantuntijavieraana on lehtori Jukka Kurttila Oulun ammattikorkeakoulusta (Informaatioteknologian yksikkö/Tietojenkäsittely). Juontajana toimii lehtori Janne Länsitie Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisesta opettajakorkeakoulusta.

YouTube: https://www.youtube.com/watch?v=H23fT3l17vM

Spotify: https://open.spotify.com/episode/64et6d6OCdqLD7KA0ls7fN?si=7z1DK2v8Ste7PL1iRIEr3g

Anchor: https://anchor.fm/ouluprolearn/episodes/ProLearn-Podcast-Hybridiopetuksen-haasteet-ja-mahdollisuudet-e1ho165

ProLearn Podcast: Hybridiopetuksen haasteet ja mahdollisuudet

(alkumusiikki)

Janne Länsitie:
Tervetuloa kuuntelemaan ProLearn Podcastia. Käsittelemme tällä kertaa hybridiopetusta. Minä olen Janne Länsitie ja työskentelen Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa lehtorina. Vieraana podcastissa on tänään Oulun ammattikorkeakoulun lehtori Jukka Kurttila. Tervetuloa Jukka.

Jukka Kurttila:
Kiitos Janne kovasti. Tosi mukava olla täällä mukana.

(välimusiikki)

Janne Länsitie:
Jukka, hypätään aluksi vähän historiaan ja kerrotaan kuulijoille, miten sinä olet päätynyt työskentelemään ammattikorkeakouluun digipedagogiikkaan liittyvien asioiden parissa.

Jukka Kurttila:
No nyt täytyy kyllä palata hetkeksi ihan tuonne 90-luvulle. Tuolloin nimittäin Suomessa alkoivat muun muassa Suomi tietoyhteiskunnaksi opettajien täydennyskoulutushankkeet ja Oulun ammattikorkeakoulu oli keskeisesti mukana kehittämässä muun muassa Oulun kaupungille ja Pohjois-Pohjanmaan alueen oppilaitoksille opetuksen tarpeisiin tietoverkkopalveluita. Samalla sitten huomattiin, että nämä suuret investoinnit tietoverkkoihin, palvelimiin ja muuhun infraan haastoi opetushenkilöstöä ja oppilaitoksia miettimään, että miten näitä investointeja hyödynnetään pedagogisesti mielekkäällä tavalla. Tätä työtä lähdin suunnittelemaan ja toteuttamaan. Sillä polulla ollaan edelleenkin, vaikka polku onkin kyllä mutkitellut hyvinkin paljon ja pitänyt varrellaan hyvin monenlaista toimintaa. Välillä itseasiassa olin lainassa myös muissa organisaatioissa, mutta tällainen polku siis johdatti minut Oulun ammattikorkeakouluun vuonna 1999.

Janne Länsitie:
Eli päätyössäsi Oulun ammattikorkeakoulussa työskentelet informaatioteknologian parissa, mutta sinä olet tehnyt jo tosi pitkään opettajien täydennyskoulutusta. Millaisten asioiden parissa sinä aikoinaan toteutit ensimmäisiä opettajien täydennyskoulutuksia ja mitkä taas ovat nykyään sellaisia asioita, jotka painottuvat opettajien täydennyskoulutuksessa?

Jukka Kurttila:
Joo, ihan hauska muistella. Ensimmäiset koulutukset painottuivat paljon perustaitojen tukemiseen. Näiden tietoverkkopalveluiden oheen rakennettiin muun muassa malli, jolla tuettiin opetushenkilöstöä näissä digipedagogiikkaan liittyvissä asioissa.

Janne Länsitie:
Mitkä olivat 90-luvun puolenvälin jälkeen perusasioita digipedagogiikkaan liittyen?

Jukka Kurttila:
No kyllä silloin kovasti muun muassa tarkasteltiin opetussuunnitelman muutosta. Se haastoi jo silloin miettimään opetusta niin, että oppilas olisi itseohjautuva ja rakentaisi esimerkiksi tietoa vuorovaikutuksessa toisten opiskelijoiden kanssa ja näitä kovasti sitten haastettiin, että miten teknologia on siihen apuna.

Janne Länsitie:
Minkälaiset teknologiat, minkälaiset sovellukset olivat silloin jo tuttuja korkeakoulumaailmassa tai missä ikinä opettajia täydennyskoulutitkaan?

Jukka Kurttila:
Joo. Muistelen sitä senkin kautta, että perustaitojen tukemista edistettiin muun muassa Opefi 1, 2 ja 3 -taitotasojen ja mallin mukaisesti. Sitten me samanaikaisesti lähdimme rakentamaan verkkoon virtuaalisia oppimisratkaisuja ja oppimisympäristöjä, joiden kautta päästiin nimenomaan tukemaan opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta ja tiedonrakentamista. Ihan kaikkia niitä välineitä ei edes ollut olemassa, vaan oikeastaan perusasiat pyörivät perustyövälineohjelmien kimpussa. Mutta sitten me huomasimme, että tarvitaan kehittyneempiä virtuaalisia oppimisalustoja ja niitä me sitten lähdettiin myös itse rakentamaan ja toteuttamaan.

Janne Länsitie:
Joo, aivan eli se on ollut aikaa vielä ennen sosiaalista mediaa, aikaa ennen virtuaaliympäristöjä ja oppimisalustoja. Ne ovat olleet tavallaan yksittäisiä ratkaisuja, jotka ovat johtaneet someaikakauden tai oppimisalustojen aikakauden yleisempiin ratkaisuihin.

Jukka Kurttila:
Tuo on ihan totta. Minä vieläkin muistan sen, kun taisi olla Helsingin Sanomissa 2000-luvun alussa isolla, että nyt tulee Web 2.0. Me katsottiin, että mitä tämä Web 2.0 tarkoittaa ja silloin se kertoi muun muassa sosiaalisen median tulemisesta ja näistä ympäristöistä. Ja kyllähän se kovasti kiehtoi siinä, että vuorovaikutus ottaa nyt aivan erilaisen roolin näissä ympäristöissä.

Janne Länsitie:
Olin itse samoina vuosina vielä viestintätieteiden opiskelija Jyväskylän yliopistossa ja silloin päästiin ehkä 1997 tai 1998 testailemaan videoneuvottelulaitteita verkon yli opiskelijoiden kanssa, jotka olivat USA:ssa tai otettiin videoneuvotteluyhteys toiseen kaupunkiin. Silloin naiiveina opiskelijoina luulimme, että tämä on arkea, että näin tämä korkeakoulumaailma toimii. Tässä kahdenkymmenen vuoden aikana on ehkä tullut semmoinen havahdus, että ne ovat olleet hyvinkin testausvaiheita silloin 90-luvun puolenvälin jälkeen. Ne eivät ole vielä olleet arkisia työkaluja.

Jukka Kurttila:
Kyllä. Hyvin kuvasit.

Janne Länsitie:
Entä nykyään? Minkälaiset asiat sinun mielestä haastavat tällä hetkellä opettajien täydennyskoulutuksen digipedagogiikan saralla?

Jukka Kurttila:
Nykyään toimitaan hyvin monenlaisten asioiden parissa. Tietysti aina on jonkin verran teknisen toimintaympäristön hallintaan liittyviä asioita ja se on minun mielestä ihan normaalia asiaa. Myös työelämän muutos ja alakohtaiset digitaidot ovat haastaneet jonkin verran näitä sisältöjä, mutta sitten erityisesti olemme oikeastaan ratkoneet esimerkiksi nimenomaan pedagogisen oppimismuotoilun avulla muun muassa Moodlessa sitä miten toimitaan, kun vaikkapa ryhmäkoot kasvavat. Ryhmät monimuotoistuvat ja samalla yksilöllisyys kasvaa ja myös opiskelijoiden joustavuus lisääntyy ja tätä myös opiskelijat toivovat. Eli monenlaisia pedagogisia asioita siis mietitään ja tässä on yritetty ottaa käyttöön esimerkiksi oppimisanalytiikkaa ja mietitty kovasti, miten se on apuna. Sen avulla opiskelija esimerkiksi hahmottaa itse digiympäristöissä vaikkapa oman oppimisen edistymisen kehittymistä tai oikea-aikaisen ohjauksen mahdollistamista.

Janne Länsitie:
Joo aivan. Tuo on varmaan semmoinen asia, mikä tässä pandemian vuosina nostatti paljon keskustelua ja varmasti havahduttiin siihen, että vaikka korkeakoulumaailma onkin toiminut verkko-opetuksen parissa jo vuosikymmeniä, niin nyt kun tuli tämmöinen suuri, kaikkia koskeva muutos pandemia-aikaan, niin havahduttiin siihen, että ei saisi olla hirveän suurta muutosta opetus- tai oppimiskokemuksen laadussa, vaikka hypätään kasvokkainopetuksesta etäopetuksen maailmaan tai tämän päivän aiheeseen; hybridiopetuksen maailmaan. Varmaan tämä tasalaatuisuuden säilyminen on meille kaikille korkeakoulumaailmassa semmoinen yhteinen haaste.

(välimusiikki)

Janne Länsitie:
Me voitaisiin oikeastaan aloittaa tämä hybridiopetuksen käsittely sillä, että yritetään määritellä tämä käsite, koska keskustelussa hybridiopetusta tai hybridimalleja ylipäätänsäkin on viime vuosina alettu käyttämään aika monessa yhteydessä. Mitä meidän käsityksen mukaan korkeakoulumaailmassa hybridiopetus käsite pitää sisällään?

Jukka Kurttila:
Hybridiopetuksesta puhutaan monenlaisilla erilaisilla painotuksilla. Kyllä se arjessa yleisesti on ollut sitä, että sillä tarkoitetaan opetustilanteita, joissa samanaikaisesti osa opiskelijoista tai opettajista on mukana verkon kautta ja osa sitten fyysisesti läsnä esimerkiksi kampuksella tai vaikkapa työmaalla, mikä se ympäristö onkaan. Tässä tapauksessa opetus myös toteutetaan tiettynä aikana, mutta se ei ole täysin paikkaan sidottua eli opettaja ja osa opiskelijoista on läsnä lähitapaamisessa ja osa opiskelijoista mukana etäyhteydellä. Sitten voi olla myös tilanne, jossa opettaja on etänä ja opiskelijat lähitapaamisessa vaikkapa kampuksella tai osa opiskelijoista ja opettaja etäyhteyksin tapaamisessa ja osa opiskelijoista lähitapaamisessa kampuksella. Tavoitteena minun mielestäni kuitenkin on se, että osallistujat etänä ja läsnä muodostavat siinä tilanteessa ja opetustilanteessa aidosti yhtenäisen ryhmän. Kyllähän tuota käsitettä on määritelty myös muualla maailmassa. Muualla maailmassa se on ollut myös synonyymi sulautuvalle opetukselle eli blended learning:ille, joka siis tarkoittaa vaikkapa kahden aiemmin erillään olleen vuorovaikutusympäristön ja kasvokkaisen vuorovaikutusympäristön sekä verkkoympäristön yhdistämistä mielekkääksi oppimisympäristöksi. Minun mielestäni meillä Suomessa ja varsinkin silloin pandemian alkuaikoina se määriteltiin tuolla edellä mainitulla tavalla eli mennään tuolla yleisesti käytössä olevalla määrityksellä.

Janne Länsitie:
Joo. Tuo on varmasti sellainen (määrittely), minkä valtaosa hybridiopetuksen kokeneista ymmärtää. Mutta aina huomaa, että tulee keskustelua siitä, että onko se samaan aikaan tapahtuvaa, että voiko se ollakin asynkronista ja niin edelleen. Ilmeisesti aika usein se synkroninen on siellä kuitenkin lähtökohtana. Oletus on, että siinä tapahtuu samaan aikaan opetusta eri paikoissa; verkossa tai fyysisesti paikalla olevien osallistujien kanssa. Hybridiopetus on ollut luentojen ja seminaarien osallistumisen osalta ja kansainvälisten hankkeiden osallistumisen osalta aika arkista jo varmasti noin kymmenkunta vuotta, ehkä enemmänkin. Videoneuvottelun on saanut päälle oikeastaan missä tahansa korkeakoulun tilassa ja tilaisuuteen on päässyt, kun vain yhteydet toimivat ja kuva ja ääni toimii ja opettaja tai kuka ikinä vetääkään tilaisuutta osaa fasilitoida niin, että kaikki pääsevät mukaan vuorovaikutukseen. Mutta jotakin on kuitenkin nyt myös muuttunut. Hybridiopetus on jollain tavalla monipuolisempaa. Miten sinun käsityksen mukaan hybridiopetuksen viimeaikaisiin haasteisiin on reagoitu vaikkapa nyt Oulun ammattikorkeakoulussa?

Jukka Kurttila:
No tuo on kyllä ihan totta, mitä kuvasit. Meillä esimerkiksi Oamk:ssa opetusta toteutetaan hyvin monella tapaa eli lähiopetuksena, etäopetuksena, puhtaasti verkko-opetuksena tai monimuoto-opetuksena, jossa samalla toteutuksella on lähitapaamisia ja verkon välityksellä tapahtuvaa opetusta. Opetuksen toteuttaminen hybridiopetuksella voi olla siis yksi opiskelujoustavuutta tuova lisä näiden edellä mainittujen opetusmenetelmien joukossa. Hybridiopetus voi olla hetkittäinen ratkaisu esimerkiksi karanteenitilanteiden ratkaisijana tai pysyvänä järjestelynä opintojaksolla. Ja kyllä se joskus on tapahtunut nopealla aikataululla esimerkiksi eri tilaisuuksissa tänä keväänäkin, että aamulla alkavan tilaisuuden luonne onkin muuttunut hybridiksi, koska osallistujien saapuminen kampukselle on estynyt.

Janne Länsitie:
Ihan totta. Nykyään ratkaisu tehdään tosi nopeasti. Huomataan, että tulee pari viestiä, että en päässytkään lähtemään, että kuume nousi. Haluaisin kuitenkin osallistua tai esitellä ja se on yleensä parin minuutin homma, että OK napsautetaan yhteydet kuntoon. Tämä on varmasti ollut joustavuudessa iso muutos. Valmius ottaa mukaan ihmiset eri paikoista on kehittynyt ja kynnys madaltunut.

Jukka Kurttila:
Kyllä juuri näin. Meidän opetusta ja näitä tilaisuuksia on myös teknologisilla ratkaisuilla tuettu ja asiaa edistetty. Hybridimalli voi olla myös pysyvä järjestely opintojaksoilla, ei välttämättä koko ajan hybridiä, mutta voi olla jaksoja, jotka toteutetaan (hybridinä). Näistä lähtökohdista on haasteisiin vastattu esimerkiksi analysoimalla opettajien toimintaympäristöjä ja sitä kautta luokkien laiteratkaisuja on kehitetty tukemaan hybridiopetustilanteita, jolloin erityisesti ääni ja totta kai myös kuva saadaan lähetettyä verkkoon todella laadukkaasti siitä tilasta ja vieläpä tosi helposti. Toki näiden rinnalla on myös pidemmälle vietyjä ratkaisuja muun muassa esimerkiksi tanssiopetuksen puolella, jossa on käytössä monikameraratkaisut tai esimerkiksi uusinta teknologiaa sisältävät meidän tekniikan ja luonnonvara-alan hybridilabratilat.

Janne Länsitie:
Joo eli ne mahdollistavat (asioita). Mainitsit monikameralähetyksen. Esimerkiksi voit seurata tanssinopetusta kotoa niin, että näet opetuksen monesta eri kulmasta ja kuulet ohjaajan äänen ja salissa tapahtuvan musiikin. Et joudu miettimään, että näetkö asiat peilikuvana tai missä minun pitäisi olla, vaan pystyt seuraamaan sitä itse asiassa jossain määrin jopa monipuolisemmin kuin joku, joka on tanssisalissa osallistumassa harjoitustunnille.

Jukka Kurttila:
Joo, tuo oli aika mielenkiintoinen esimerkki. Kun kävin tutustumassa noihin tiloihin ja kuulin tästä, että opettajat olivat lähteneet miettimään ratkaisuja tämäntyyppisen alan haasteisiin ja ne oli saatu meillä ratkottua, niin aika monipuolisia nämä ratkaisut saattavat olla.

Janne Länsitie:
Meidän tekniikan puolen hybridilabraa on paljon esitelty ja tuntuu, että sieltä aukeaa koko ajan mahdollisuuksia. Huomataan, että pystytään monistamaan jokin virtuaalikonsoli tai puhutaan digital double:ista. Jos on jokin kone tai laite, niin siitä voi olla x määrä versioita verkossa eli sitä kokemusta ei edes fyysisesti voitaisi tarjota kaikille opiskelijoille tai ei ainakaan harjoitteluaikaa ehkä voida antaa samaa tuntimäärää kaikille. Se, että meillä on virtuaalisesti mahdollisuus käyttää virtuaalikonsoleita tai digitaalisia kopioita joistain laitteista, tarjoaa hirveän määrän lisää mahdollisuuksia opetteluun ja harjoitteluun. Ohjauksellisesti se on vielä aika isokin haaste, että miten se organisoidaan, että käytetään tätä fyysistä laitetta myös digitaalisena versiona ja annetaan kaikille ohjaus siihen.

Jukka Kurttila:
Kyllä. Digitaalinen kaksonen on hauska. Kun ensimmäistä kertaa kuulin sen suomenkielisen nimen, piti lähteä googlettamaan, että mitä tämä digital twin tarkoittaa. Kyllä se sieltä sitten lähti aukeamaan. Siitä ei montaa vuotta ole, kun digitaalisista kaksosista ruvettiin puhumaan, mutta todellakin juuri noin asia on kuten kuvasit.

Janne Länsitie:
Ja onhan se tietenkin rahallisestikin iso asia. Jotain kallista robottihitsauslaitetta tai mitä ikinä voikaan olla, niin eihän niitä toki voida niin paljon hankkia korkeakouluun tai ammattioppilaitokseen, että jokaiselle tulisi maksimaalinen määrä harjoitustunteja. Siinä mielessähän tämä digitaalisuus ja hybridimalli on aivan mielettömän edullinen ratkaisu verrattuna vaikka fyysiseen hankintaan.

Jukka Kurttila:
Kyllä, juuri näin. Minulle tuli myös mieleen tässä, että miten näihin on reagoitu. Yksi iso juttu oli, kun REACT-EU-välineen määrärahat aukesivat. Siitä on syntynyt myös hanketoimintaa eli osana EU:n COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia, jotka ovat tukeneet nousua pandemian jälkeiseen aikaan. Tästä on esimerkkinä HOPEDI-hanke eli hybridimallin opetuksen ja digitaalisen osaamisen kehittäminen korkeakoulutuksessa.

Janne Länsitie:
Joo ja me olemme molemmat hankkeessa mukana. Hankkeen yksi iso tavoite on tukea opettajia hybridiopetuksen haasteissa. Jos sinun pitäisi määritellä, mitä hybridiopetuksen haasteet ovat, missä opettajia kannattaa ja pitää korkeakoulun tukea, niin miten me lähtisimme purkamaan auki, mitä ne haasteet opettajilla käsityksesi mukaan ovat?

Jukka Kurttila:
Hybridiopetus niin kuin sitä tuossa edellä määriteltiin vaatii opettajalta enemmän vaivannäköä, jos tavoitteena on, että osallistujat etänä ja läsnä muodostavat opetustilanteessa aidosti yhtenäisen ryhmän. Toki esimerkiksi labratilojen virtuaalimalleissa saattaa olla, että se ei ole samaan aikaan (tapahtuvaa) se tietty hybridimalli. Digitaaliset kaksoset mahdollistavat sen, että opiskelija voi niihin tiloihin, virtuaalisiin ympäristöihin liittyä silloin kun siihen on tarve. Yksi ehkä tärkeimmistä havainnoista, vaikka haasteita on, niin on se, että olemassa olevat tutkimukset viittaavat varovaiseen optimismiin tällaisen synkronisen hybridioppimisen suhteen. Se luo joustavamman ja mukaansatempaavamman oppimisympäristön verrattuna täysin verkossa tai täysin paikan päällä tapahtuvaan opetukseen. Tässä uudessa oppimistilanteessa on kuitenkin tietysti haasteita, jotka ovat sekä pedagogisia että joskus myös ihan puhtaasti teknologisia. Eli pedagoginen osaaminen on koettu hybridiopetuksessa korostuneeksi ja tietysti tähän liittyvät keskeisesti esimerkiksi vuorovaikutuksen haasteet ja toki osittain ehkä myös sisältöjen valinnat ja se minkälaista toiminnallisuutta siellä luodaan. Varmasti myös hyvin paljon alakohtaisia eroja löytyy näissä meidänkin moninaisissa aloissa. Siellä on varmaan omia tiettyjä haasteitakin, mutta paljon myös onnistumisia kuten tuossa äsken puhuttiin.

Janne Länsitie:
Aivan. Mainitsit esimerkiksi vuorovaikutuksen haasteet. Jos ryhmä tai osallistujat tulevat eri paikoista, niin siinä vaaditaan aika hyvää perusosaamista opettajalta, ettei menisi aikaa siihen, että miten minä nyt saan teidän kaikkien tiedot yhteen paikkaan tai kaikkien presentaatiot kaikille näkyviin tai miten minä osallistan keskusteluun tai väittelyyn eri paikasta tulevat ihmiset. Jotta saa teknologian siihen tueksi, niin senhän pitäisi olla tosi sujuvaa. Siinä vaiheessa ei enää voi alkaa miettimään, että millä sovelluksella tämän voikaan tehdä, vaan pitäisi aikalailla olla valmiina opettajan työkalupakissa, että senhän voi tehdä tällä tavalla; Tuossapa linkki. Ei muuta kuin sisään. Sen pitäisi olla varmaan aika vankalla pohjalla, jos oletetaan, että vuorovaikutuksen laatu säilyy hyvänä hybriditoteutuksessa.

Jukka Kurttila:
Kyllä. Onnistunut hybridiopetus tarvitsee, kuten kuvasit, oikeanlaiset tilat ja teknologiat ja totta kai sen taidon hyödyntää näitä ratkaisuja ja tietynlaiset ratkaisut esimerkiksi meidän kampuksella tukevat sitä. Ne (ratkaisut) ovat osittain tosi onnistuneita ja niitä on tehty laadulla, mutta myös rahallinen panostus on ollut hyvinkin kohtuullinen. Täytyy muistaa myös se, että tällainen opetustilanne haastaa myös opiskelijoiden digitaidot ja digiopiskelutaitojen kehittämisen. Hybridiopetukseen osallistuminen vaatii opiskelijoilta hyviä osallistumistaitoja digitaalisissa ympäristöissä vähän erityyppisesti kuin ennen.

Janne Länsitie:
Joo. Mainitsit ihan alussa sen, että 90-luvulla oli isona haasteena, millä tavalla opiskelijoiden itseohjautuvaa itsesäätelyä ja oma-aloitteista toimintaa tuetaan digitaalisten verkkoratkaisujen avulla. Tämä kysymys on vieläkin hyvin relevantti. Ei riitä, että opettaja jotakuinkin suoriutuu tai selviytyy hybriditoteutuksessa, vaan se taitaa olla siellä DigCompEdu-viitekehyksessä, tässä EU:n kouluttajan digiosaamisen viitekehyksessä mainittuna, että opettajan vastuulla on myös opiskelijoiden digiosaamisen edesauttaminen. Tavallaan jokaisen opettajan täytyisi se hybriditoiminnan malli, se vuorovaikutus, ne välineet, tavoitteellinen toiminta pystyä opastamaan opiskelijoille silloin kun he jatkavat työskentelyä ilman ohjaajan läsnäoloa.

Jukka Kurttila:
Kyllä, ehdottomasti noin. Sitä on kovasti mietitty ja mainitsin aiemmin HOPEDI-hankkeen. Minun mielestä siinä on aika kiva, kun meidän Oamkin opiskelijat ovat myös miettimässä tätä digitutoroinnin mallia, että miten esimerkiksi tämmöisiäkin asioita voidaan edistää.

Janne Länsitie:
Aika paljon on keskusteltu siitä, miten työyhteisö tai oppimisyhteisö saa hyödyn siitä asiantuntijuudesta ja verkostosta, jota korkeakouluyhteisö mahdollistaa. Nyt olemme pandemian jäljiltä vieläkin osittain etämoodissa ja hybridimoodissa. Miten arvioisit, että palaako korkeakoulu yhteisönä niin sanotusti ennalleen? Vai olemmeko me nyt siinä, mistä puhutaan uutena normaalina, jossa yhteisöt ovat läsnä hybridimallin kautta tai välillä etänä tai läsnä? Mitä tällainen hybriditoiminta tekee oppivalle asiantuntijayhteisölle?

Jukka Kurttila:
Kyllä tämäkin on tosi mielenkiintoinen kysymys ja liittyy laajemmin parin viime vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen työnteossa monissa organisaatioissa. Hybridityö ja monipaikkatyö ovat taitaneet jäädä pysyviksi, vaikkakin keskustelin naapurin kanssa, joka oli käymässä Kaliforniasta täällä Suomessa ja hän kertoi, että siellä Google ja Apple olivat palaamassa konttorille ja jättämässä etätyön taakseen. Se oli mielenkiintoinen keskustelu. Meillä esimerkiksi omassa työyhteisössä pandemian alkuaikoina perustettu virtuaalikahvien Teams-kokouksen chatti- ja keskusteluosio on jäänyt elämään ja chat-alue toimii aktiivisesti keskustelualueena kollegoiden vertaistukena ja vähän kevyempien aiheiden käsittelyssä. Nämä uudet toimintatavat ovat parhaimmillaan tuoneet joustavuutta moneen asiaan ja samalla pitää huolehtia kognitiivisen kuorman kohtuullisuudesta. Aivotyö vaatii keskittymistä ja esimerkiksi jatkuvat keskeytykset saattavat häiritä työtä.

Janne Länsitie:
Kuulostaa siltä, että sinä et ainakaan hirveän suurena riskinä näe sitä, että ihmiset ja opiskelijat sekä henkilökunta alkaisivat tekemään valintoja, että jos on mahdollista osallistua vaikka kotoa, niin se olisi se ensisijainen valinta. Luotatko siihen, että fyysisellä yhteisöllä ja fyysisellä kokemuksella läsnäolosta tulee olemaan jatkossakin iso merkitys?

Jukka Kurttila:
Ihan valtavan iso merkitys ja se jopa korostuu monessa tekemisessä. On myös huomattu se, että pitkän etätyöskentelyn jälkeen, kun monessa verkostossa on nähty ja pidetty ihan fyysisiä tapaamisia ja kehittämispäiviä. Kyllä niillä on lisäarvo. Minun mielestäni etätyöskentely tukee sellaista työtä. On mielenkiintoista nähdä millaiseksi etätyöskentelyn ja läsnätyön tasapaino muodostuu opetuksessa ja työnteossa ylipäätänsä. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että modernit tietotyövälineet tukevat läsnätyön ajatusta, mutta eivät aina vaadi fyysistä paikalla olemista. Oma lukunsa on se, miten me voimme toimia ja olla mukana esimerkiksi kansainvälisissä ja kansallisissa verkostoissa ja hankkeissa. Kyllä tämäkin on tuonut monelle meistä joustavuutta.

Janne Länsitie:
Kyllä. Meillä ei taida tulla väittelyä siitä, että onko hybridiopetus tullut jäädäkseen. Me taidamme molemmat olla sitä mieltä, että kaikelle on paikkansa ja aivan taatusti hybridiopetukselle on tarvetta tilauksessa. Voidaan ajatella vaikka kulttuurista muutosta, että ennen tultiin töihin ja saatettiin sanoa että tämä on vaan pikkuflunssa, että voin tehdä töitä, mutta nyt kynnys sen suhteen nousee. Ihmiset oikeasti tajuavat, että älä tule flunssaisena töihin. Voit kuunnella tämän palaverin etänä. Opiskelijoille voi sanoa, että älkää tulko massaluennolle räkäisenä, että tehkää töitä kotikonttorilla, jos terveys sallii.

Jukka Kurttila:
Juuri näin.

Janne Länsitie:
Tai vaikka ajatellaan jatkuvan oppimisen haasteita, mikä on toinen iso nykyajan trendi, mikä on iso haaste. Kehdataanko me edes pyytää jotakuta työelämästä ajamaan muutaman 100 km autolla, että tulepas tänne kampukselle parin tunnin verkostotapaamisen tai asiantuntijaluennon takia. Se ei oikein tunnu edes reilulta enää nykypäivänä.

Jukka Kurttila:
Kyllä.

Janne Länsitie:
Nyt on muutamia mielenkiintoisia kokeiluja käynnissä, että millä tavalla päästään vierailemaan vaikkapa yrityksiin, joihin meillä ei olisi taloudellisesti mitään mahdollisuutta lähettää viittäkymmentä opiskelijaa ja ohjaajia tutustumaan. Voidaan järjestää virtuaalivierailuja, joissa ehkä joku ryhmä on siellä paikan päällä tai jotkut esittelijät ovat paikan päällä, jotkut virtuaalisesti. Näitä aika mielenkiintoisia malleja on olemassa. Onko tämä menossa parempaan tai helpompaan suuntaan vai viekö tämä meidän opettajien työtä vain vaikeampaan ja monimutkaisempaan suuntaan? Mitä mieltä olet?

Jukka Kurttila:
Tästä on paljon kollegoiden kanssa keskusteltu. Huomataan se, että me olemme moninainen joukko oli sitten kyse opiskelijoista tai opetushenkilöstö tai muusta meidän korkeakoulumme henkilöstöstä. Osa pystyy parhaiten opiskelemaan tai tekemään töitä kotona tai muussa paikassa ja osa taas kampuksella. Nykyiset pedagogiset ratkaisut ja teknologia mahdollistavat opiskelijalähtöisen ja ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun ja oppimisen. Näen tässä paljon mahdollisuuksia, joustavuutta, joka liittyy myös jatkuvan oppimisen teemaan, minkä tuossa mainitsit. Juuri tämä joustavuus on yksi. Ja tosiaan virtuaalivierailut, virtuaalitapaamiset tai vaikkapa kokonaiset tapahtumat. Ne tuovat kyllä uusia mahdollisuuksia opetukseen ja opiskelijat tietenkin voivat tilanteen mukaan valita saapuvatko paikan päälle vai osallistuvatko etänä. Näin esimerkiksi kauempana asuvat ja työssäkäyvät tai sairastuneet opiskelijat saavat osallistumisen mahdollisuuden. Osa taas haluaa tulla ehdottomasti kampukselle ja opetustilaan ja sekin mahdollistuu. Jotkut kollegat sanovat, että kun tämä on uusi juttu myös opiskelijoille, kun on tarjottu mahdollisuutta osallistua etänä, niin paikan päälle kampukselle ei ole juurikaan saapunut opiskelijoita. He ovat valinneet joustavuuden. Siitäkin on paljon keskusteltu, että onko se aina ollut hyvä ratkaisu. Siinäkin on otettu palasia meille tutusta monimuotototeutuksessa, jossa ollaan välillä lähitapaamisessa ja välillä puhtaasti etänä.

Janne Länsitie:
Eli meillä pitäisi olla jatkossa parempi kyky ohjeistaa, milloin oikeasti fyysinen läsnäolo on oppimiselle ehdottomasti edullista ja milloin taas voitaisiin sanoa, että on oikeastaan ihan sama, että saatteko tämän kokemuksen hybridi- tai virtuaalikokemuksen kautta. Pitäisi olla selkeästi sellainen viesti opiskelijoille, että tähän verkostotapahtumaan tai tähän työpajaan tai tähän ensi tapaamiseen, tutustumiseen kannattaisi osallistua ihan kasvokkain. Tämän viestin pitäisi olla selvä, että jotkut asiat ovat ehdottomasti parempia, kun ollaan fyysisesti läsnä.

Jukka Kurttila:
Kyllä, ehdottomasti. Joskus tarvitaan keskustelua, joka voi mennä vähän sen asian vierestä, kun tavataan ja ollaan vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Työssä on myös mietitty sitä, miten päivät opiskelijoille ovat eheitä. Voidaan suunnitella päivät sitten, että ne ovat eheitä kokonaisuuksia silloin kun nähdään tarpeelliseksi tulla kampukselle ja on lähitapaamisia.

Janne Länsitie:
Kaikki ei ole tietenkään suunnitelmallista toimintaa. Jos ajatellaan oppivaa organisaatiota, oppivaa työyhteisöä, niin satunnaisista kohtaamisista ja epävirallisesta viestinnästä saa paljon virikkeitä. Siitä saa uusia ideoita. Siitä saa kollegiaalista tukea ja mentorointia. Siellä tapahtuu totta kai paljon sellaista, mikä ei automaattisesti siirry hybriditoteutuksen tai virtuaalitoteutuksen puolelle. On tärkeää, että näitä risteyksiä ja törmäyksiä tapahtuu ihan fyysisesti jatkuvasti.

Jukka Kurttila:
Kyllä, juuri näin. Tuossa kun mietittiin sitä, että ei nyt (mennä) vaikeampaan suuntaan. Tässä samalla ollaan parin vuoden aikana mietitty sitä, että myös hyvinvointi on tärkeää. Se on asia, josta ollaan onneksi keskusteltu samalla, kun tämä turbulenssi on ollut päällä. Onnistuminen niin opiskelijoilla kuin opettajilla tuottaa hyvinvointia. Jos on kovinkin hankalaa, niin siitä voi tulla turhautumista ja väsymistä. Onneksi esimerkiksi HOPEDI-hankkeessa on mahdollistettu digipedavarikoiden kautta matalan kynnyksen osallistumista ja tekemistä yhdessä oppimiseen ja osaamiseen ja opetusmenetelmien kehittämiseen. Uskon, että tämmöinen toiminta edistää hyvinvointia. Matalan kynnyksen toiminta mahdollistaa sen, että se on hybriditilaisuus. Hyvinvointi on sellainen, mistä on paljon keskusteltu näinä aikoina.

Janne Länsitie:
Kyllä. Niin kauan kuin virtuaalinen tai verkon välityksellä osallistuminen on vaihtoehto, se on hyvä asia. Jos se on ainut vaihtoehto, niin sitten mennään juuri näihin haasteisiin, että tulee uupumusta ja yksinäisyyden tunnetta ja erillään olemisen tunnetta. Se toimii, kun se on mahdollisuus, mutta ei toimi, jos se on ainoa mahdollisuus.

Jukka Kurttila:
Ihan totta.

Janne Länsitie:
Toinen asia tuli mieleen, mikä meni ehkä parempaan suuntaan. Voidaan katsoa bensan hintoja ja saasteiden määrää. Kyllä tämä todennäköisesti poistaa aika hyvällä tavalla turhaa matkustelua ja nyt ei varmasti jokaiseen hankepalaveriin todellakaan matalalla kynnyksellä lennetä tai ajeta autolla. Nämä vihreät arvot tulevat siinä sivussa mukaan, kun mietitään hybridimahdollisuuksia.

Jukka Kurttila:
Joo, tässä onkin ihan hyvä pointti. Meillä Oamkissa yksi keskeinen strateginen painopiste on digipedagogiikkaan ja digitalisaatioon liittyvät asiat ja sen lisäksi vähähiiliset ratkaisut. Pitäisikö toteutuksen perässä olla päästötarra, että onko tämä vähähiilinen ratkaisu. Varsinkin täällä Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa välimatkat ovat pitkiä verrattuna moneen muuhun kohtaan Suomea, että tuo on ihan hyvä, tärkeä ja hyvin konkreettinen huomio myös näissä toteutuksissa.

(välimusiikki)

Janne Länsitie:
Jukka, me olemme jutelleet tovin hybridiopetuksen mahdollisuuksista, käytännöistä ja haasteista. Haluaisin lopuksi esittää sinulle muutaman tiukan väitteen.

Jukka Kurttila:
Oho, no niin.

Janne Länsitie:
Nyt on vielä sellainen sääntö, että et saa ottaa diplomaattisesti, opettajamaisesti kantaa siten, että tämä on toisaalta totta ja toisaalta vaikea asia. Nyt on pakko olla puolesta tai vastaan ja kertoa nopeat perustelut, että miksi olet puolesta tai vastaan. Oletko valmiina?

Jukka Kurttila:
Joo, kokeillaan.

Janne Länsitie:
Ensimmäinen väite: “Verkko-opetus on tylsempää kuin kasvokkain tapahtuva opetus.”

Jukka Kurttila:
No eihän se ihan noin ole. Kyllä kumpikin toteutus voi olla tylsä tai mukaansatempaava. Meillä on onneksi valittavana niin monia oppimisen malleja ja niistä kannattaakin oikeastaan valita kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopivat, että ei pidä paikkaansa.

Janne Länsitie:
Hyvä. Tähän ei saa tyytyä. Minä olen täysin samaa mieltä. Tylsä opetus on tylsää opetusta. Ihan sama missä se on toteutettu tylsäksi. Ympäristön vaihto ei tee sitä mielekkääksi, jos se on lähtökohtaisesti tylsää.

Jukka Kurttila:
Joo, kyllä.

Janne Länsitie:
Hyvä. Toinen väite: “Pedagogiset taidot haastavat korkeakouluopettajia enemmän kuin tekniset taidot.”

Jukka Kurttila:
Nyt on vaikea, mutta tosi ajankohtainen kysymys. Minä ehdottomasti vastaan niin, että pedagogiset taidot haastavat. Mietin sitä, että tekninen osaaminen on monesti teknisen toimintaympäristön hallintaa ja se vaatii totta kai ponnistelua, mutta se on aika helppo taklata. Jos me katsomme siellä ympäristössä, miten maailma muuttuu ja miten tämä opetuskin muuttuu varmaan lähivuosina, niin kyllä pedagoginen osaaminen on painopiste siellä. Ryhmäkoot kasvavat. Ryhmät monimuotoistuvat. Yksilöllisyys kasvaa. Joustavuus lisääntyy. Totta kai osaamistarpeet muuttuvat. Siellä ovat jatkuvan arvioinnin menetelmät. Oikea-aikainen ohjaus korostuu. Oppimisympäristöt muuttuvat ja niin edelleen. Tätä on ihan kartoitettu muun muassa digivisiotyössä. Siinä huomattiin, että haaste on siellä pedagogiikan puolella.

Janne Länsitie:
Tuo oli hyvin avartava peruste, mutta tietenkin tämä tulee informaatioteknologian asiantuntijalta. Kun sanoit teknisistä taidoista, niin nehän ovat haasteita, joille löytyy ratkaisu. Niille on oikeasti ratkaisu, että näin se asia korjataan ja hoidetaan. Jos haaste on pedagoginen, niin eihän meillä ole sille mitään sataprosenttisen oikeaa vastausta, että näin tämä tilanne korjataan tai näin tämän saa toimimaan.

Jukka Kurttila:
Kyllä. Toimintaympäristöissä toki teknistä kehittymistä tarvitaan paljon. Siihen oppia onkin otettu, mutta joka tapauksessa painopiste on pedagogisissa taidoissa ja ratkaisuissa ihan takuulla.

Janne Länsitie:
No niin, kolmas ja viimeinen väite. Tämä on laaja, tulevaisuutta maalaileva väite, mutta sinulle minä uskallan tätä väittää: “Tämänhetkiset digiratkaisut ovat vain alkeellinen välivaihe matkalla immersiivistä, virtuaalitodellisuudessa tapahtuvaa osallistumisen aikaa.”

Jukka Kurttila:
Kyllä. Tämä on välivaihe. Minä olen seurannut tätä asiaa jo vuosia ja olen vähän käynyt katsomassa maailmalla tämän asian kehittymistä. Kyllä tässä on kehittymistä havaittavissa, mutta jotenkin vielä laajemmin. Esimerkiksi kansainvälinen Horizon Report nostaa vuosittain esille teknologioita, kun puhutaan teknologioista, jotka tukevat oppimista. Tämä on ollut siellä teemana jo muutaman vuoden aikana, että kyllä tämä välivaihe on. Aika mahtavia ratkaisuja on meillä Oamkissa. Sen verran on pakko sanoa tähän laajennettuun todellisuuteen, olkoon se virtuaaliympäristöjä, lisättyä todellisuutta tai näiden yhdistämistä, niin meillä on kyllä tosi mielenkiintoisia hankkeita vaikkapa KÄYPI-hanke, jossa on lisättyä todellisuutta muun muassa linssien kautta, joista näkee läpi ja se lisää huoltokomponentteja eri laitteisiin tai vaikka meidän valtavan suurien röntgenkoneiden mallintamista ja niiden käyttöä lisätyn todellisuuden avulla. Ne ovat konkreettisia ja aika lupaavia juttuja, mutta immersiivisyys on kyllä sellainen asia, että väittäisin, että edelleen ollaan matkalla.

Janne Länsitie:
Ehkä väite oli vähän huono. Kaikki ovat välivaiheita johonkin. Minua kiinnostaa uudella, että luuletko että vielä sinun työuran aikana päästään sille tasolle virtuaaliosallistumisen immersiivisyydessä, että se on jokin käyttöliittymä, oli se sitten visor tai kypärä tai laite ja huomataankin, että tämä virtuaalitodellisuuden osallistumiskokemus on itse asiassa huomattavasti paljon parempi tai vähintäänkin yhtä hyvä kuin livenä osallistuminen kasvokkain? Mitä luulet? Ollaanko niin lähellä vai onko se jotakin, minkä näkevät seuraavat sukupolvet ehkä?

Jukka Kurttila:
Kyllä tässä on aika mielenkiintoisia merkkejä jo, kun teknologia niin kovaa vauhtia kehittyy. Kyllä me tulemme näkemään helposti käyttöönotettavia teknologioita, joissa on mielenkiintoista tekoälyn hyödyntämistä. Ketä esimerkiksi ne osallistujat oikeasti tämmöisessä ympäristössä ovat, että voiko osa ohjaajista olla tekoälyn kehittämiä avatareja. Se on kyllä mielenkiintoista. Kyllä luulisin, että nähdään, mutta se on semmoinen yksi rikastuttava elementti ja ehkä siinä juuri tämä vuorovaikutuksen lisääntyminen tavalla tai toisella on keskiössä.

(välimusiikki)

Janne Länsitie:
Kiitokset Jukka kun tulit keskustelemaan hybridiopetuksesta podcastiin.

Jukka Kurttila:
Kiitos Janne kovasti, oli erittäin mukava olla mukana.

Janne Länsitie:
Kiitokset teille kuulijoille mielenkiinnostanne hybridiopetusta, HOPEDI-hanketta ja podcastiamme kohtaan. Toivomme, että tulette myös jatkossa Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun ProLearn Podcastin pariin. Seuraattehan meitä myös Facebookissa @oamk.amok ja Instagramissa oamk_opekorkea. ProLearn Podcast on Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun tuottama podcast.

(loppumusiikki)

Lisätietoja

Tämä ProLearn Podcastin jakso on toteutettu osana HOPEDI-hanketta. Hankkeen rahoittaa Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Euroopan sosiaalirahasto.

Asiantuntijavieras: Jukka Kurttila

Juontaja: Janne Länsitie

Käsikirjoittajat: Jukka Kurttila, Janne Länsitie

Ohjaus, äänitys, leikkaus ja miksaus: Tommi Karjalainen

Musiikki: Juha Pousi

Tuottajat: Jukka Kurttila, Janne Länsitie, Tommi Karjalainen, Jussi Haukkamaa

Tuotanto: STUDIO AMOK; Ammatillinen opettajakorkeakoulu, OAMK; HOPEDI-hanke

Tuotantovuosi: 2022

Podcastin lisenssi: Creative Commons Attribution-ShareAlike 4.0 International, CC BY-SA 4.0, https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/

HOPEDI-hanke: https://oamk.fi/fi/tutkimus-ja-kehitys/tki-ja-hanketoiminta/hopedi/koulutustapahtumat

Oamkin hybridilaboratorio: https://www.oamk.fi/fi/palvelut/kehitysalustat/hybridilaboratorio

https://www.oamk.fi/fi/koulutus/ammatillinen-opettajakorkeakoulu/