Sisätautien ja kirurgisen sairaanhoitajan työn koulutus ja historia

Sairaanhoidon kehitti Florence Nightingale (1820-1910). Dorothea Orem alkoi kehittää itsehoitomallia, jonka tavoitteena oli aktivoiminen itsehoitoon. Ensimmäinen sairaanhoitajakoulutus alkoi Suomessa vuonna 1889 Helsingin kirurgisen sairaalan yhteydessä. Oulussa koulutus aloitettiin vuonna 1896. Koulutus kesti vain 6 kk. Sairaanhoito alkoi kehittyä jatkosodan jälkeen.

Sairaanhoitajien erikoiskoulutus alkoi vuonna 1957. Silloin sairaanhoitajan peruskoulutus ja erikoiskoulutus erotettiin toisistaan niin, että peruskoulutuksen pituudeksi tuli 2,5 vuotta ja erikoiskoulutuksen pituus oli yksi lukuvuosi, joka oli mahdollista suorittaa yhden työvuoden jälkeen. Erikoiskoulutukselle asetettiin kaksi tavoitetta; sairaanhoidon erikoisalan ja osastohoitajan pätevyys. 

Vuonna 1987 sisätautien ja kirurgisen sairaanhoidon opetuksen yhdistäminen koettiin laajentavan opiskelijan näkemystä hoitotyöstä.

Sisätautien sairaanhoitajan koulutus

Keväällä 1962 pyrittiin aloittamaan sisätautien sairaanhoidon erikoiskoulutus. Tällöin opintolinjalle oli vain neljä hakijaa, joista vain kaksi kutsuttiin pääsykokeisiin. Kouluun ei saatu muista kouluista täydennystä, joten kurssia ei aloitettu. Koulutus käynnistyi seuraavana vuonna.

Sisätautien sairaanhoidossa oli pääaineen lisäksi opetussuunnitelmassa lisäaine, se oli aluksi laboratoriosairaanhoito. Tehosairaanhoito tuli vaihtoehdoksi 1960-luvun lopussa. Laboratoriosairaanhoidon opettajien pulan vuoksi laboratoriosairaanhoito jäi pois ja tilalle tuli syöpätaudit ja neurologia. Lisäaineeksi tulivat siis tehosairaanhoito, neurologia sekä geriatrinen sairaanhoito. Kun nämä jäivät pois, sisätautien sairaanhoito ja kirurginen sairaanhoito yhdistyivät.

Koulutuksessa pyrittiin harjaantumaan yhteistyöhön sosiaalipuolen kanssa. Opetuksessa käsiteltiin surun ja murheen kohtaamista sekä ihmisen kohtaamista kuoleman kynnyksellä.

Kirurgisen sairaanhoitajan koulutus

Vuonna 1959 Oulun sairaanhoitajaopiston johtokunta pyysi lääninhallitukselta luvan aloittaa kirurgisen sairaanhoidon erikoiskoulutus. Lupa myönnettiin ja aloitettiin kirurgisen sairaanhoidon erikoiskoulutus. 

Ensimmäiselle kirurgisen sairaanhoidon kurssille valittiin yhdeksän uutta opiskelijaa, joista lopulta kuusi aloitti opinnot. Yleensä kirurgisen sairaanhoidon kurssille hakeutui henkilö, joka oli "kätevä ja äkillisissä tilanteissa hyvin reagoiva, mitä kirurgisen sairaanhoidon luonnekin edellytti".

Ryhmät olivat pieniä koulutuksen alkuvaiheessa, minkä vuoksi opetus toteutui osittain yhdessä muiden erikoistuvien ryhmien kanssa. Vähitellen kirurgisesta erikoiskoulutuksesta tuli todella suosittu ja tämän seurauksena koulutus aloitettiin kahdesti vuodessa.

Erikoistuville sairaanhoitajille pyrittiin antamaan monipuolinen kuva kirurgisesta sairaanhoidosta – varsinaisen opiskelun lisäksi opintoihin sisältyi opintokäyntejä ja opintomatkoja. Opiskelu sisälsi alusta asti myös anestesiologian luentoja.

Nykypäivänä

Nykypäivänä syventävät opinnot edellyttävät sairaanhoidon perusteiden hallintaa ja sen osoittamista opintosuoritusten tai muun sovitun näytön avulla. Syventävät opinnot suoritetaan kahden viimeisen lukukauden aikana tai kun opiskelija on suorittanut hoitotyön perus- ja ammattiopinnot tai suorittanut vähintään 140 opintopistettä opintoja. 

Lähteet

100 vuotta työtä terveyden hyväksi, Oulun terveydenhuolto-oppilaitos 100 vuotta.

Tuusvuori, J.S. 2006. Hyviin käsiin. Leikkaushoitajan tie vanhasta uuteen perioperatiivisuuteen.