Osaamisperusteisuudet

Kun tarkastellaan länsimaisen koulutusfilosofisen ajattelun kehittymistä Sokrateen ajoista tähän päivään, on nähtävissä sekä opettamista että oppimista korostavat näkökulmat. Opiskelijan oppimisen ensisijaisuus painottuu tyypillisesti pedagogisessa kasvatusfilosofiassa, kun taas opetuksen ensisijaisuus korostuu erityisesti didaktiikkaa korostavassa ajattelussa. Opettaja on perinteisessä didaktisessa pohdinnassa opiskelijaa merkittävämpi, koska hän johtaa koko prosessia. Opettaja sitoo langat yhteen ja pitää ohjat käsissään. Oppimista korostavassa ajattelussa opiskelijasta tulee pedagogisen toiminnan keskipiste. Opiskelija johtaa oppimisen prosessia: hänen oppiminen, osaamisen kehittyminen yhdistävät opettajien ponnistelua. Opettajat ovat tukihenkilöitä ja mahdollistajia.

Koulutuksen tavoitteena on aina ollut opiskelijan oppiminen – osaamisen kehittyminen. Esimerkiksi muinaisten kiertokoulujen luku- ja laskutaidon opetus on tähdännyt Suomen kansan osaamistason nostamiseen. Vastaavasti ammatillisen koulutuksen perusta, mestari-kisälli -oppiminen, on ollut varhaista osaamisperusteisuutta. Antiikin Kreikan kasvatusajattelussa Sokrateen filosofia sisäisestä tiedosta liittyy sekin osaamisperusteisuuteen. Opiskelijan rooli on siinä kuitenkin määrittynyt erityisellä tavalla. Sokrateshan uskoi, että ihmisellä on jo hallussaan olennainen tieto. Hänelle ei tarvitse sitä erityisesti opettaa, ainoastaan auttaa kysymysten avulla ymmärtämään ja tiedostamaan osaaminen dialogissa filosofin kanssa.

Mihin osaamisperusteinen koulutus perustuu? Koulutuksen osaamistavoitteiden määrittelyyn, erityiseen osaamisperusteiseen toteutukseen vai molempiin? Tutkimusten mukaan hyvässä koulutuksessa opiskelijan lähtötaso otetaan aina huomioon. Kun näin tehdään, tekeekö se koulutuksesta automaattisesti osaamisperusteista tai sinne päin suuntautuvaa? 

Kaikki seuraavat määrittelyt kuvaavat osaamisperusteisuutta:

• Koulutuksen tavoitteet on määritelty selkeästi opiskelijan osaamisina eikä opetettavina taitoina, oppiaineina tai asioina.
• Opiskelijan jo osaamat tiedot ja taidot otetaan henkilökohtaisen opintopolun suunnittelun ja toteutuksen lähtökohdaksi.
• Opiskelijan henkilökohtainen tai yksilöllinen opintopolku toteutuu. 
• Oppimisen tai osaamisen arviointi on autenttista, siis ajanmukaiseen työelämän ammattitaitoon ja ammatilliseen ongelmanratkaisuun pohjautuvaa. Osaamistavoitteet ja arviointikriteerit on selkeästi määritelty ja tutkinto suoritetaan osaamisen näyttöinä ammatille luonteenomaisissa työtehtävissä. 

Heikossa merkityksessä osaamisperusteisuus tarkoittaa osaamislauseita ja osaamispuhetta, jotka korvaavat opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa käytetyn sisältö- ja asiapainotteisen puhetavan. Vahvassa merkityksessä osaamisperusteisuus tarkoittaa opiskelijan todennetusta osaamistarpeesta lähtevää henkilökohtaista osaamisen kehittämisen prosessia, jonka tavoitteena on saavuttaa tarvittava taso. 

Osaamisperusteisuus voi toteutua myös huippuosaamiseen valmentamisena. Tällöin opiskelijan lähtötaso arvioidaan, ja tähän lähtötasoon mukauttaen häntä ohjataan tiedoissaan ja taidoissaan pidemmälle ja pidemmälle, potentiaalinsa äärirajoille ja aina itsensä ylittämiseen saakka. Esimerkiksi tieteellinen jatkokoulutus voi toteutua tällaisena, kuten mikä tahansa muukin parhaaseen mahdolliseen ammatilliseen suoritukseen valmentava prosessi. Jatkuvan oppimisen idea luonnollisesti itsessään toteutuu tällä tavoin niin harrastuksissa kuin työelämässä.

Kuvio 1 selventää osaamisperusteisuuden tekijöitä. Osaamisperusteisuus on siis jotain sellaista, jossa yhtäältä kohtaavat opiskelijakeskeisyys ja osaamistavoitteisuus sekä toisaalta työelämälähtöisyys ja henkilökohtaistaminen. 

KUVIO 1. Osaamisperusteisuuden tekijöitä

Kaikilla koulutusasteilla osaamisperusteinen pedagogiikka tarkoittaa koulutuksen tuottaman osaamisen ja ympäröivän yhteiskunnan osaamistarpeiden läheistä yhteyttä. Sellainen koulutussosiologinen asetelma, jossa koulussa tuotettu osaaminen palvelisi merkittävältä osin koulutusjärjestelmässä selviämistä, mikä on ollut piilo-opetussuunnitelmatutkimuksen kritiikin kohteena, kyseenalaistuu osaamisperusteisessa koulutusajattelussa jo lähtökohtaisesti. Koulutuksen järjestämisen tapa ja koulutusorganisaatioiden ydintehtävä tarkastellaan uudelleen, uudessa valossa.

Osaamisperusteinen lähestymistapa ei poista vanhaa pedagogista paradoksia oppijan vapauden ja tavoitteellisen koulutuksen velvoittavien sivistyspyrkimysten välillä. Osaamisperusteisessa koulutuksessa on selkeästi määritellyt osaamistavoitteet, jotka oppijan tulee saavuttaa. Toisaalta koulutuksessa ja koulutusjärjestelyissä otetaan täysimääräisesti huomioon oppijan aiempi osaaminen, joka on perustana, kun opiskelijan henkilökohtaisen opintopolun rakentumista yhteisesti suunnitellaan. Mikäli oppija kokee, että hänen osaamisensa ja esimerkiksi alaan liittyvä työkokemuksensa on onnistuttu ottamaan oikeudenmukaisesti huomioon, tämä auttanee opiskelijaa samalla paremmin ymmärtämään ja sisäistämään koulutukseen liittyvien osaamistavoitteiden järkevyyden.

Filosofista mieltä kiihottava kysymys on, että voiko kaikki koulutus olla osaamisperusteista. Ja jos ei voi, millaista on koulutus, joka ei voi sitä olla tai jonka ei missään nimessä ole tarkoituskaan olla? Voiko koulutus olla tarkoitettu puhtaasti mieltä ylentämään ja viihdyttämään ilman, että siinä on tavoitteena varsinaisesti oppia mitään, ei ainakaan mitään hyödyllistä tai varsinkaan sellaista, jonka voi mitenkään määritellä? Oma tarinansa sitten on, että koulutukseen voi osallistua monista henkilökohtaisista syistä, ei hetikään aina oppiakseen tai osaamista kehittääkseen.

Lukemistoa

Mulder, M. & Winterton, J. 2017. Introduction. In M. Mulder (Ed.) Competence-Based Vocational and Professional Education. Bridging the Worlds of Work and Education. Cham, Switzerland: Springer, pp. 1–43.

Virkkula, E. 2018. Structuring student teachers’ views of competence goals in professional teacher education. European Journal of Teacher Education. In Review.

Uusimmat artikkelit