Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja

Asiasana COVID-19

Koronapandemia jättänee pitkät jäljet kouluterveydenhuoltoon Artikkeli


21.6.2022 - Kykyri Josefiina, Mattila Tiia, Mäkelä Hanna, Niinimaa Anna, Yli-Pyky Tanja, Männistö Merja

Koronapandemian vuoksi kouluterveydenhuollon palveluita on viime aikoina jouduttu supistamaan laajasti. Kouluterveydenhoitajia on pandemian aikana siirretty muihin työtehtäviin, jolloin lasten ja nuorten ennaltaehkäisevien palvelujen saatavuus on heikentynyt. Samaan aikaan etenkin lasten ja nuorten tuen tarve on lisääntynyt. Tässä artikkelissa tarkastellaan haastattelujen pohja...

”Joku, jolle puhua” – nuoret kaipasivat keskusteluapua koronarajoitusten aikana Artikkeli


15.6.2022 - Saarimaa Paula, Sunnevall Alisa, Pinola Satu, Vihelä Mari

Koronarajoitukset aiheuttivat useita muutoksia nuorten perusarkeen. Psyykkisen hyvinvoinnin heikentyminen etäkoulun aikana oli odotettavissa ja siihen pyrittiin reagoimaan välittömästi. Useat nuoret olisivat kuitenkin kaivanneet tukea ja apua niin psyykkiseen hyvinvointiin kuin oppimiseenkin. Vaikka tukea on ollut tarjolla, nuorten kyky löytää tuen piiriin on ollut rajallinen. ...

Covid-19-pandemian aiheuttamat poikkeusolot vaikuttivat lapsiperheiden hyvinvointiin Artikkeli


4.5.2022 - Konola Pirjo, Poussu Marja, Pöyskö Anne-Maria, Saarnio Reetta

Koronaviruksen (Covid-19) aiheuttamat poikkeusolot keväällä 2020 toivat merkittäviä rajoituksia ja suosituksia suomalaisten päivittäiseen elämään. Ne vaikuttivat monella tavalla myös lapsiperheiden arkeen vanhempien siirtyessä kotiin etätöihin, lasten jäätyä varhaiskasvatuksesta kotihoitoon ja kouluikäisten jäätyä etäopetukseen. Tässä artikkelissa raportoitujen...

Ahdistaako korona? Artikkeli


22.3.2022 - Hurskainen Mikko, Rahko Tuomas

Keväällä 2020 Suomi pysähtyi uuden, silloin vielä tuntemattoman viruksen edessä. Maaliskuussa maahan asetettiin ensimmäiset viruksen leviämisen pysäyttämiseksi tarkoitetut rajoitustoimet. Nyt lähes kaksi vuotta myöhemmin, rajoituksista ollaan taas kerran luopumassa. Useimpia ihmisiä mietityttävä ajatus onkin nyt se, joudutaanko rajoitus- ja sulkutoimia vielä tulevaisuu...

Poikkeukselliset olosuhteet ovat lisänneet perheiden tuen tarvetta kouluterveydenhuollossa Artikkeli


4.3.2022 - Haataja Jessica, Konola Pirjo, Oikarinen Rosa-Marie, Ursin Elina, Sandström Sanna

Vallitsevat poikkeukselliset olosuhteet ovat lisänneet koululaisten, opiskelijoiden ja heidän perheidensä tuen tarvetta suuresti. Pandemialla on ollut vaikutuksia myös kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuuteen. ...

Opiskelijat konferenssityössä – vinkit hybridikonferenssin toteutukseen Blogi


22.12.2021 - Kilpeläinen Oiva, Konola Iikka, Jokikokko Venla, Lepistö Laura, Sabki Jasmin, Sipiläinen Emmi, Viljanmaa Riikka, Paalimäki-Paakki Karoliina

Kansainvälinen eHealth-konferenssi järjestettiin hybridimuotoisena koronapandemian vuoksi. Mitä eHealth tarkoittaa, ja miten opiskelijat osallistuivat hybridikonferenssin järjestämiseen? Blogikirjoituksessa kuvaillaan opiskelijoiden kokemuksia tapahtumassa työskentelystä ja jaetaan vinkkejä hybridikonferenssin järjestämiseen. ...

Terveydenhoitajien työhyvinvointia tulee tukea poikkeustilanteessa Artikkeli


25.11.2021 - Häkkinen Milla, Kaukua Eerika, Leinonen Satu, Paasimaa Roosa, Perikangas Maria, Männistö Merja

Vuonna 2019 alkanut koronapandemia on aiheuttanut haasteita terveydenhoitajien työssäjaksamiseen ja mielenterveyteen. Terveydenhoitajien työhyvinvoinnin heikkeneminen on todellinen riski, johon tulee kiinnittää erityistä huomiota. Yhteiskunta tarvitsee hyvinvoivia terveydenhoitajia yhä vahvemmin painottuvaan terveyden edistämistyöhön. Samaan aikaan myös esihenkilötyö on m...

Kulttuurin monet muodot – näkökulmia kulttuurituottamiseen koronavuotena 2020 Kokoomajulkaisu


4.10.2021 - Tuohino Jussi, Isomursu Pekka, Hoppu Petri, Tötterström Jouko (toim.)

Tämän artikkelikokoelman kirjoittaminen ajoittuu koronavuoden 2020 jälkipuoliskolle. Koko yhteiskuntaa ravistellut poikkeuksellinen aika on monella tavalla vaikuttanut kulttuurialaan. Nämä vaikutukset ovat usean kirjoituksen aiheena, ja monessa ne näkyvät välillisesti. Artikkeleissa käsitellään myös monia koronasta riippumattomia ajankohtaisia – ja kenties ajattomiakin ...

Urheilu jyrää ja kulttuurilaitokset sulkevat ovensa Artikkeli


1.1.2021 - Jeremejeff Tiina, Tötterström Jouko

Takaisin kokoomateoksen etusivulle On helppoa todeta se, minkä niin moni muukin on jo tämän vuoden aikana todennut: korona ja kokoontumisrajoitukset ovat muuttaneet vapaa-aikaamme ja työelämää täysin, emmekä voi nauttia kulttuur...

Digitaalisten palvelujen uudet mahdollisuudet kulttuurin kentällä Artikkeli


1.1.2021 - Tähtinen Kristiina, Kotala Jutta, Kuulusa Anna, Perkkiö Heli, Tötterström Jouko

Takaisin kokoomateoksen etusivulle Keväällä 2020 myös kulttuuriala teki muiden toimijoiden tavoin valtavan digiloikan. Teknologinen osaaminen nousi keskiöön, kun yleisön tavoittamisen keinoja joutui pohtimaan uudesta digitaalisest...

Sopeuta ja sopeudu! Tapahtumateollisuus poikkeustilassa Artikkeli


1.1.2021 - Hoppu Päivi, Luttinen Noora. Hoppu Petri

Takaisin kokoomateoksen etusivulle Vuonna 2020 tapahtuma- ja kulttuuriala oli ennennäkemättömän muutoksen edessä. Alkuvuodesta maailmalla kulkenut COVID-19-pandemia saavutti Suomen ja koko tapahtuma-ala pysähtyi. Pandemian leviämi...



Oamk Journal
Julkaisija Oulun ammattikorkeakoulu
Päätoimittaja Tiina Kaksonen tiina.kaksonen@oamk.fi
ISSN 2737-0550

Yhteydenotot:
julkaisut@oamk.fi
www.oamk.fi


Palaute ja kehitysehdotukset
Otamme mielellämme vastaan palautetta, kysymyksiä tai muutosehdotuksia.
Ota yhteyttä julkaisut@oamk.fi.

Ohjeita kirjoittajalle
Tietoa Oamk Journalista
Toimituskunta
Toimituspolitiikka
Tekijänoikeudet
Saavutettavuusseloste


© 2024 Oamk Journal
Powered by WordPress
Theme by Anders NorenYlös ↑

Ohjeita kirjoittajalle