| 60-luvun merkittävin tapaus elämässäni oli
kansakoulun aloittaminen. Vuonna 1966 astelin reppu selässä keskuskansakouluun. Jo
ensimmäisenä vuonna minulle meinasi käydä kuin Simo Salmiselle viereisessä laulussa.
Riitta Väisänen ilmoitti minulle yksinkertaisesti pusun jälkeen, että me menemme
naimisiin. Minähän hätäännyin, että näinkö ne poikamiesvuodet jäivät lyhyeen.
Seitsemään vaivaiseen vuoteen. Onneksi äitini vakuutti minulle, ettei minun yhden pusun
takia tarvitse solmia pakkoavioliittoa Riitan kanssa. Se helpotti huomattavasti pienen
pojan sielunelämää. |
Kun alakouluun mua pienenä vietiin
niin likka pantiin viereen istumaan.
Kun silmä vältti
mä tempasin oitis
sen lettinauhan ja piilotin.
Se katto pitkään
ja kirjoitti kirjeen
nyt on pakko mennä naimisiin.
No pitipäs olla
huono tuuri
kun varovainen
mä ollut en.
|
Kolmannelta vuodelta (1969) muistan tapauksen, joka opetti
minulle kuinka umpikieroja tytöt voivat olla. Eräällä välitunnilla taas tapani mukaan
juoksin tyttöjä pakoon (pitäähän pikkupojan vaalia poikamieselämää). No aikanaan
tytöt kuitenkin saivat minut kiinni, selättivät ja ottivat minun käteni ja jalkani
haltuunsa. Neljä tyttöä piti minut aloillaan ja viides, kaikkein isoin tyttö alkoi
hyppiä minun päälläni. Kun höykkyytys aikoinaan loppui ja uusi tunti alkoi luokassa,
niin nämä katalat tytöt juorusivat opettajalle, että minä olin muka kiusannut heitä
välitunnilla. Vastaväitteistäni huolimatta sain opettajalta kaupanpäällisiksi vielä
aimo annoksen "tukkapöllyä".
Älkää siis naiset ihmetelkö, miksi minä kiusaan teitä
nykyään kaiken maailman tilastotieteellä ja kvantitatiivisella tutkimuksella. Kaikelle
löytyy syynsä. |
