Kollegani Kati Päätalo kirjoitti blogitekstissään Muistatko vapauttaa mielesi ja laittaa aivosi illalla pesuun? kuinka meillä kaikilla olisi tärkeä toisinaan saattaa aivomme lepotilaan. Toki ihan ylikuormituksen välttämiseksi, mutta myös sairauksien ennaltaehkäisemiseksi. Itseasiassa Kati kertoi jo muutama vuosi sitten meidän osastokokouksessamme Kestävä aivoterveys -hankkeesta, joka sai minutkin heräämään siihen, että aivojen huolto on ihan yhtä tärkeää kuin esimerkiksi vammapotilaan vammojen hoito. Hoitamattomana lopputulos voi olla hyvin huono. Tämä on itselleni itsestään selvää tehosairaanhoitajataustani vuoksi, mutta miksi olin laiminlyönyt aivojeni huoltoa kuormittamalla itseäni hyvin moninaisilla asioilla jo useita vuosia?

Oikeastaan tuosta hetkestä alkaen olen aktiivisesti työstänyt sitä, miten välttäisin työssäni ylikuormittumista ja kehittäisin oman työn hallintaa. Katin mainitsema OLLAPPA-hankkeen laatima palautumisen viikkokalenteri konkretisoi itselleni asioita, mihin kaikkeen pystyn vaikuttamaan.

Oman aivoterveyteni edistäminen ja palautumisestani huolehtiminen ovat lähteneet liikkeelle pienin askelin. Aluksi ajastin sähköpostini siten, että vastasin siihen vain tiettyyn aikaan päivästä ja pidin sen muuten suljettuna. Laitoin automaattisen viestin, että kiireellisissä asioissa kannattaa soittaa ja maininnan, milloin luen sähköpostiani. Sain siis mielenrauhan sille, että mitä jos nyt joku tavoitteleekin kiireellisellä asialla, enkä vastaakaan puhelimeen. Sain tämän muutoksen ansiosta itselleni aikatauluttamani työtehtävät tehokkaammin tehtyä, koska työni ei keskeytynyt eikä minun täytynyt aloittaa saman tehtävän tekoa ikään kuin uudestaan.

Seuraavaksi mietin, mikä tuo minulle palautumista työpäiviin eli mitkä asiat saavat minun aivoni latautumaan. Lisäsin työpäiviini liikuntahetken, jos se suinkin oli mahdollista. Saatan aloittaa työpäivän vaikka viemällä lapseni päiväkotiin juosten, ja jatkan vielä pienen lenkin ennen kuin palaan kotiin töiden ääreen. Iltapäivällä saatan mennä hakemaan lapseni päiväkodista pienen ylimääräisen mutkan juostuani, jolloin saan työmoodista vaihdettua äiti-puoliso-ystävä-sisko-täti-moodiin. Toisinaan etätyöpäivinä käyn lounastauolla hiihtämässä. Näissä hetkissä saan sitä kaikkien kaipaamaan omaa aikaa, jolloin olen vain itseäni varten. Liikun ja hengitän. Se riittää.

Yhdeksi tärkeäksi asiaksi on noussut työn suunnittelu ja itsensä johtaminen. Olen ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että esihenkilöni on pyrkinyt aina töitä järjestellessään huomioimaan meidän alaisten mielipiteet, ja esimerkiksi työaikasuunnitelmamme olemme laatineet yhdessä. Tämän lisäksi työnkuormaamme on tarkisteltu ja haettu aktiivisesti ratkaisuja siihen, ettei kuormituspiikkejä tulisi. Kuten me kaikki tiedämme, ei tämä tietenkään ole aina mahdollista, mutta niissäkin hetkissä auttaa sitten muut palautumista edistävät toimintatavat. On viikkoja, jolloin kontaktiopetusta on paljon ja palautumishetkiä päivän aikana vähän. Tällöinkin yleensä riittää, ettei avaa tauolla sähköpostia, vaan vaihtaa kollegan kanssa kuulumisia. Sähköpostit varmasti ehtii lukea myöhemminkin. Kukaan ei ole kuolemassa, kuten sairaanhoitajaminäni muistuttaa.

Parhaimmaksi oman palautumisen mahdollistajaksi olen kokenut työpaikkani psykologisen turvallisuuden. Koen, että meillä on viime vuosina puhuttu paljon hyvinvoinnista ja sen vaalimisesta. Ihmiset uskaltavat rohkeasti tuoda esille asioita ja nostaa esiin huolia ilman, että tulee vähätellyksi tai nolatuksi. Myös palautumisesta on tullut tärkeä osa työtämme. Tiimissämme on ihan ok käydä päivällä hiihtämässä tai tehdä etätöitä Lapin tuntureilla ilman, että joku luulisi, että vain lomailen ja jätän työt toisten tehtäväksi. Näinhän ei tapahdu, koska opettajina otamme itse vastuun työstämme. Aikataulujen joustavuus mahdollistaa sen, että voin arvioida tenttejä illalla revontulien loimutessa taivaalla tai voin vastata sähköposteihin aamulla anivarhain ennen kuin suuntaan ladulle nauttimaan aurinkoenergiasta. Win-win-tilanne, kuten nuoriso sanoisi.

Valokuva, jossa revontulia.
Etätyö edellyttää itseohjautuvuutta ja aikatauluttamista, mutta parhaimmillaan mahdollistaa sen, että töitä voi tehdä joustavasti omien aikataulujen mukaisesti. Kuva napattu hetkestä, jolloin Lapin reissulla tarkistin lääkehoidon tenttejä revontulien loimutessa taivaalla. (Kuva: Sanna Ronkainen.)

Itse koen, että toisinaan mahdollistuva etätyö ja itsensä johtamisen taito parantavat omaa aivoterveyttäni ja työhyvinvointiani huomattavasti. Missä syntyisikään paremmat ideat esimerkiksi Moodle-alustan kehittämiseen tai lääkehoidon tenttien korjaamisrutiinien muuttamiseen kuin luonnossa keskellä Lapin tuntureita?

Valokuva, jossa hiihtolatu ja taustalla siintää tunturi.
Luonnossa liikkuessa palaudumme, mutta sen lisäksi siellä syntyy yleensä myös parhaimmat ideat esimerkiksi oman työn kehittämiseksi. (Kuva: Sanna Ronkainen.)

Itsekin elän parhaillaan niitä kuuluisia kiireisiä lapsiperhevuosia, jossa illat täyttyvät harrastuksista ja aikatauluista, joten tiedän, että aikaa ei meillä kenelläkään ole yhtään sen enempää kuin toisellakaan. Tällöin mielestäni korostuu se, että työn pitää olla mielekästä ja siitä pitää pystyä palautumaan myös ilman, että on illat, viikonloput ja lomat rättipoikkiväsynyt.

Olen ajatellut, että hyvinvointini lähtee minusta itsestäni. Tarkastelemalla itseäni ja omia työskentelytapojani ja hakemalla aktiivisesti ratkaisuja (työ-)hyvinvointini edistämiseksi pystyn parhaiten vaikuttamaan kalleimpaan työkaluuni, pääomaani, kuten Katikin muistutti.



Sanna Ronkainen
lehtori, hoitotyö
Oulun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö

Valokuvassa Sanna Ronkainen.
Sanna Ronkainen (kuva: Oulun ammattikorkeakoulu).