Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja

Asiasana kustannukset

Rakentamisajan lyhentämisellä ei ole merkittävää vaikutusta investointipäätöksiin Artikkeli


12.1.2024 - Kiviahde Pekka, Pitsinki Vesa

Rakennustuotannon tehostamisesta ja tuottavuudesta on puhuttu viime aikoina paljon esimerkiksi ammattilehdissä. Tuotannon tehostaminen ja teollistaminen lyhentävät rakentamisaikoja. Vähemmälle on jäänyt, millä tavoin kiinteistöihin sijoittavat investoijat näkevät rakentamisaikojen lyhentämisen vaikutukset suhteessa investointipäätökseen. ...

Tietomallipohjaisen LVI-suunnittelun mahdollisuudet käytetään vajavaisesti Blogi


6.10.2023 - Malkki Jussi, Niskala Mikko

Rakennushankkeiden suunnittelu on muuttunut vuosien saatossa tietomallipohjaiseksi. Tietomallinnuksen etuja ovat tekniikan ennakoiva yhteensovittaminen ja rakennusten visualisointi aikaisessa vaiheessa. Kokemusperäisenä havaintona on, ettei talotekniikkasuunnitteluun käytettävää aikaa suhteessa vaadittujen dokumenttien laatuun budjetoida hankkeiden sisällä riittävästi. Ajanp...

Kevennetty maanmuokkaus säästää euroja ja parantaa kasvukuntoa Blogi


15.11.2022 - Kettunen Eetu, Meskus Jaakko, Suonperä Eeva, Imppola Ritva

Suomalaisessa maataloudessa haetaan aktiivisesti ratkaisuja kustannusten nousun ja ympäristömuutosten aiheuttamiin haasteisiin. Kevennetyllä muokkauksella tarkoitetaan menetelmiä, joissa maata muokataan matalammalta perinteiseen kyntämiseen verrattuna. Oulun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan opinnäytetyössään Eetu Kettunen ja Jaakko Meskus selvittivät kevennetyn maanmuokk...

Seinäpuhallus kerrostalorakentamisessa jakaa vielä mielipiteitä Artikkeli


20.6.2022 - Pihlajaniemi Janne, Hurme Jarkko, Jäävirta Tomi

Seinäpuhallusta on ollut mahdollista käyttää jäteilman ulospuhallusratkaisuna jo muutaman vuoden ajan. Kyseinen ratkaisu on saanut kerrostalorakentamisessa vankan jalansijan ennen kaikkea kustannustehokkuutensa takia. Vuoden 2018 alussa tuli voimaan uusi ympäristöministeriön asetus 1009/2017. Asetuksessa säädetäÃ...

Rakentamisen ilmastojälki ja elinkaarikustannukset Artikkeli


22.12.2021 - Vinkki Juho-Martti, Pitsinki Vesa

Rakentamisen ilmastovaikutusten vähentämiseksi on tärkeää tunnistaa ja löytää niin sanotut kasvihuonekaasuja aiheuttavat hotspotit eli materiaalit ja tuotannonvaiheet, jotka vapauttavat runsaasti hiilidioksidia. Oikeilla rakennusmateriaalivalinnoilla, suunnitteluratkaisujen vertailulla, elinkaarikustannusanalyysilla sekä hiilijalanjäljen laskennalla voidaan saavuttaa vähäh...

Sähköauton kustannus- ja päästölaskelmat sekä laajeneva latauspisteverkosto tukevat ilmastoviisaan liikenteen kehittämistä Artikkeli


22.9.2021 - Leskelä Jessika, Suonperä Eeva, Imppola Ritva, Virta Thomas

Tieliikenne muodostaa reilun viidesosan Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasupäästöistä. Huoli ympäristön tilasta, vastuullisuuskriteerit sekä eri mittakaavan ilmastotavoitteet ohjaavat uusiutuvan energian ratkaisuihin ja sähköistymisen kasvuun. Artikkelissa tarkastellaan sähköauton hankinta- ja käyttökustannuksia, lataustekniikkaa sekä hiilidioksidipäästöjä. Esimerkkin...



Oamk Journal
Julkaisija Oulun ammattikorkeakoulu
Päätoimittaja Tiina Kaksonen tiina.kaksonen@oamk.fi
ISSN 2737-0550

Yhteydenotot:
julkaisut@oamk.fi
www.oamk.fi


Palaute ja kehitysehdotukset
Otamme mielellämme vastaan palautetta, kysymyksiä tai muutosehdotuksia.
Ota yhteyttä julkaisut@oamk.fi.

Ohjeita kirjoittajalle
Tietoa Oamk Journalista
Toimituskunta
Toimituspolitiikka
Tekijänoikeudet
Saavutettavuusseloste


© 2024 Oamk Journal
Powered by WordPress
Theme by Anders NorenYlös ↑

Ohjeita kirjoittajalle