Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja

Asiasana esihenkilöt

Yhteisöllisyys syntyy hyvin johdetussa, vuorovaikutteisessa työyhteisössä Blogi


21.8.2023 - Haapavirta Mari, Kaisanlahti Anne, Hoffren Jaana, Kiviniemi Liisa

Viisas johtaja kannustaa, innostaa ja mahdollistaa työn tekemisen innovatiivisesti. Ideaalissa työyhteisössä erilaisuus nähdään rikkautena ja kannustetaan avoimeen dialogiin, kunnioitetaan toisia sekä pidetään yhteisistä arvoista ja tavoitteista kiinni. Näin saadaan työyhteisöön sitoutuneisuutta, pitovoimaa ja tuloksellisuutta, joka näkyy työyhteisön hyvinvointina ja...

Vertaismentorointi edistää esihenkilöiden työhyvinvointia Artikkeli


14.3.2023 - Karhu Pirita, Stigell Anastasia, Hoffren Jaana, Holappa-Girginkaya Jaana

Vertaismentoroinnin avulla esihenkilöt saavat työhönsä tukea kollegoiltaan dialogisen keskustelun avulla. Säännöllisissä tapaamisissa jaetaan kokemuksia, ajatuksia ja osaamista ennalta sovituista aiheista keskustelemalla. Vertaismentorointiprosessiin osallistuvat saavat uusia käytännön työkaluja ja näkökulmia, joiden avulla he voivat edistää omaa johtamistyötään ja ...

Esihenkilöiden itsensä johtamisella kohti parempaa johtamista ja hyvinvointia Artikkeli


13.2.2023 - Huttunen Jenni, Välimaa Elina, Hoffren Jaana, Holappa-Girginkaya Jaana

Itsensä johtamisen merkitys on noussut esille viime vuosina. Työelämän muuttuessa tarvitaan jatkuvasti itsensä johtamisen, kehittämisen ja motivoinnin taitoja. Tavoitteena itsensä johtamisessa on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja itsensä toteuttaminen. Itsensä johtamisen taidot korostuvat johtamisessa, koska työtyytyväisyys ja johtamistyyli ovat yhteydessä toisiinsa....

Toimiva myyntijohtaminen onnistuneen tuloksen tukena Opiskelijoilta


21.12.2022 - Keränen Henna

Onnistunut myyntijohtaminen on yksi yritysten jokapäiväisen toiminnan peruskivistä. Finanssialan toimijat, kuten pankit, ovat hyvin pitkälti myyntiorganisaatioita, joiden toiminta perustuu onnistuneen myyntityön tuomalle kassavirralle, mikä mahdollistaa toiminnan ylläpitäminen, jatkumisen sekä kehittämisen. Nykypäivän myyntijohtamista haastavat johdon odotukset, asetetut t...

Oamkin sosiaali- ja terveysalan johtamiskoulutus perustuu arvostavaan johtamiskulttuuriin Blogi


4.4.2022 - Koivunen Kirsi, Junttila Taina

Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen ylempi tutkinto-ohjelma tarjoaa monipuolisen ja moniammatillisen oppimisympäristön sekä mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen arvostavan henkilöstöjohtamisen osaamisen kehittämiseen. Myös pedagoginen toteutus perustuu opiskelijoita arvostavaan ja valmentavaan näkökulmaan. ...

Osaaminen kehittyy valmentavalla johtamisella ja verkostoyhteistyöllä Artikkeli


15.11.2021 - Kärkkäinen Tiina, Tikkanen Paula, Kiviniemi Liisa, Savolainen Katri

Valmentava johtaminen on jatkuva, vuorovaikutteinen ja muotoutuva prosessi, jossa tunnistetaan osaamista, kehitetään toimintaa yhdessä ja hyödynnetään kunkin työntekijän vahvuudet organisaation hyväksi. Valmentavan esimiehen tärkein tehtävä on yksikön yhteisen osaamisen tunnistaminen ja sen kehittäminen. Jatkuvaan oppimiseen, hyvien käytäntöjen jakamiseen ja yhteiskeh...

Sairaanhoitajan osaamisen kehittymistä tulisi tukea läpi työuran Artikkeli


12.11.2021 - Karsikas Eevi, Tuomikoski Anna-Maria, Jarva Erika, Oikarinen Anne, Mikkonen Kristina, Kääriäinen Maria, Koivunen Kirsi, Jounila-Ilola Päivi, Meriläinen Merja

Sairaanhoitajien jatkuva osaamisen kehittyminen on välttämätöntä nykyisessä jatkuvasti muuttuvassa terveydenhuollon toimintaympäristössä. Siinä esihenkilöillä ja johtamisella on tunnistettu olevan merkittävä rooli. ...



Oamk Journal
Julkaisija Oulun ammattikorkeakoulu
Päätoimittaja Tiina Kaksonen tiina.kaksonen@oamk.fi
ISSN 2737-0550

Yhteydenotot:
julkaisut@oamk.fi
www.oamk.fi


Palaute ja kehitysehdotukset
Otamme mielellämme vastaan palautetta, kysymyksiä tai muutosehdotuksia.
Ota yhteyttä julkaisut@oamk.fi.

Ohjeita kirjoittajalle
Tietoa Oamk Journalista
Toimituskunta
Toimituspolitiikka
Tekijänoikeudet
Saavutettavuusseloste


© 2024 Oamk Journal
Powered by WordPress
Theme by Anders NorenYlös ↑

Ohjeita kirjoittajalle