Tekniikan alalla on lähes mahdotonta tehdä yhteistyötä pelkästään suomalaisten yritysten kanssa, koska moni yhteistyökumppani ja sidosryhmä on kansainvälinen. Kielitaitoa ja sosiaalisia taitoja tarvitaan työskenneltäessä erilaisten kulttuurien parissa ja näitä taitoja oppii parhaiten hakeutumalla tilanteisiin, joissa taitoja on pakko harjoitella. Kansainvälisyyden ymmärryksen laajentamiseksi Oamkin konetekniikan tutkinto-ohjelmassa on kehitetty vaihto-opiskeluohjelma eurooppalaisten yhteistyöoppilaitosten kanssa. Lopputuloksena opiskelijat saavat insinöörin kaksoistutkinnon. Parhaimmillaan konetekniikan kaksoistutkinto avaa ovia eurooppalaiseen työelämään pystyvästi, niin kuin Jesse Isoahollekin kävi.

Haapavedeltä kotoisin oleva Jesse Isoaho (kuva 1) valmistui paikallisesta lukiosta ja tuli siihen tulokseen korkeakoulupaikkoja tutkiessaan, että Oamkin konetekniikan tutkinto-ohjelma kuulosti kaikkein mielenkiintoisimmalta. Opiskelut hän aloitti, kun oli ensin suorittanut lukion jälkeen armeijan. Isoahon kiinnostuksen koneinssin koulutusta kohtaan herätti koulutukseen liittyvät robotiikan kurssit, joten koneautomaatio oli hänelle luonteva valinta konetekniikan suuntautumisvalinnoista.

Valokuvassa ihminen poseeraa laskettekypärässä kameralle. Takana näkyy vuoria.
KUVA 1. Jesse Isoaho päätti suorittaa kaksoistutkinnon ja lähti opiskelemaan Keski-Eurooppaan (kuva: Jesse Isoaho).

Konetekniikan kaksoistutkinto

Opintojen aikana esiteltiin mahdollisuus suorittaa konetekniikasta kaksoistutkinto. Tämä tarkoittaa sitä, että valmistuttuaan opiskelija saa sekä suomalaisen että ulkomaalaisen konetekniikan insinöörin tutkinnon. Oamkin konetekniikan tutkinto-ohjelmalla on ”kaksaritutkintopartnereita” eteläsaksalaisen Ulmin ja hollantilaisen Groningenin kanssa. Kaksarivaihtoon lähdetään kolmantena opiskeluvuotena. Vaihtoon kuuluu puoli vuotta opintoja yhteistyökoulussa, minkä jälkeen suoritetaan puolen vuoden harjoittelu paikallisessa yrityksessä.

Mahdollisuus lähteä ulkomaille vaihtoon ja harjoitteluun innosti Isoahoa heti, kun hän kuuli tästä mahdollisuudesta. Aiemmin hän oli käynyt ulkomailla vain Lontoossa, mutta Keski-Eurooppaan päästyään hän ja monet muut vaihto-opiskelijat kävivät vierailemassa useassa Euroopan maassa sekä tietenkin tutustumassa moniin muihin saksalaisiin kaupunkeihin. Keski-Eurooppa tarjoaa myös huikeat puitteet urheiluun ja ulkoiluun, joita myös Isoaho hyödynsi viettämällä kymmenen viikonloppua Alpeilla laskettelemassa. Kevät- ja kesäaikaan vaeltelu vuorilla huikeissa maisemissa oli ykkösjuttu (kuva 2).

Valokuvassa ihminen ja hänen takana vuoria ja järvi.kyy vuoria.
KUVA 2. Opiskelun lisäksi Keski-Euroopan monet ulkoilumahdollisuudet tulivat Isoaholle tutuiksi (kuva: Jesse Isoaho).

Myös ammatillinen harjoittelu ulkomailla

Harjoitteluun Isoaho pääsi Sveitsiin Switzerland Innovation Park Biel/Bienneen Swiss Battery Technology Centeriin (kuva 3). Siellä hän pääsi työskentelemään akkupakettien 3D-mallinnuksen ja digitaalisen kaksosen luomisen ja simuloinnin parissa. Tällä hetkellä hänellä on työn alla digitaalisen kaksosen teko Innovation Parkissa olevasta Swiss Smart Factorystä, johon liittyi myös opinnäytetyö Creating Digital Twin of Electric Vehicle Battery.

Valokuva, jossa ihminen ja hänen takana teknistä laitteistoa.
KUVA 3. Vaihto vei Isoahon harjoitteluun Sveitsiin (kuva: Jesse Isoaho).

Biel/Bienne on Pohjois-Sveitsissä sijaitseva kaksikielinen kaupunki, jossa 40 prosenttia ihmisistä puhuu äidinkielenään ranskaa ja 60 prosenttia sveitsinsaksaa. Myös englannilla pystyy asioimaan. Harjoittelu meni Isoaholla hyvin, sillä hän teki myös opinnäytetyönsä samasta aiheesta. Tämän jälkeen hänelle tarjottiin työpaikkaa ja hän päätti jäädä Sveitsiin valmistumisensa jälkeenkin.

Kaksi kuvaa teollisuustilasta.
KUVA 4. Isoahon opinnäytetyö käsitteli digitaalisen kaksosen luomista tehdasympäristöstä. Kuvassa vertailu oikean tehdasympäristön ja tämän digitaalisen kaksosen välillä (kuva: Jesse Isoaho).

Opiskelu jatkuu

Opiskelu sujui Isoaholla kokonaisuudessaan erinomaisesti ja vaihto-opiskelu oli tähän kuin kirsikka kakun päälle, sillä se kruunasi opinnot Suomessa ja Oamkissa konetekniikan tutkinto-ohjelmassa. Tämän jälkeen Isoahon tarina jatkuu Sveitsissä, jossa Isoaho jatkaa työskentelyä. Lisäksi hän aloittaa mekatroniikan maisterin tutkinnon suorittamisen Bernin ammattikorkeakoulussa.

Mahdollisuuksiin kannattaa tarttua ja ottaa kaikki ilo irti opiskelijaelämästä. Eihän sitä koskaan tiedä, mistä löytää itsensä valmistumisen jälkeen.


Mira Kekkonen
koulutussuunnittelija
Tekniikka
Oulun ammattikorkeakoulu

Elina Bergroth
lehtori
Kielikeskus
Oulun ammattikorkeakoulu

Jesse Isoaho
Valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta insinööriksi (AMK)

Blogiteksti perustuu opinnäytetyöhön:

Isoaho, J. 2023. Creating Digital Twin of Electric Vehicle Battery. Oulun ammattikorkeakoulu. Mechanical Engineering. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023090725430