Esipuhe vuoden 2024 tapahtumassa

Tapahtuman johtajan terveiset

Tervehdys arvon Arktis-kansa ja lämpimästi tervetuloa Ouluun! Tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 39. kerran emmekä voisi olla ylpeämpiä tapahtumasta ja sen pitkästä historiasta.

Arktisissa yksi tärkeimmistä arvoistamme on yhteisöllisyys ja toivommekin, että onnistumme tänäkin vuonna tavoittamaan niin monesti koetun ihanan yhteisöllisen tunnelman. Te osallistujat olette tärkeässä asemassa sitä luomassa, toivon siis teiltä rohkeaa osallistumista, uusiin tanssikavereihin tutustumista sekä hauskanpitoon heittäytymistä!

Mahtavan Arktis-tunnelman rinnalla tapahtumaa valitettavasti varjostavat tänä vuonna suuret taloudelliset haasteet. Tapahtuma on kautta vuosien järjestetty käytännössä täysin julkisen tuen turvin ja suurimpana tapahtuman tukijana on tähän asti ollut Taike. Tänä vuonna Arktiset jäi ensimmäistä kertaa täysin ilman Taiken tukea ja tämän tiedon tullessa vain 3 viikkoa ennen tapahtumaa olimme todella vaikean päätöksen edessä: ottaako riski ja toteuttaa tapahtuma vai perääntyäkö ja perua koko homma.

Peruminen näin lähellä tapahtumaa ei kuitenkaan kenenkään tapahtumatiimiläisen mielestä ollut vaihtoehto ja tapahtuma päätettiin toteuttaa tavalla tai toisella, haasteista huolimatta. Tämä tarkoittaa, että meidän täytyy kääntää kivet ja kannot myös tapahtuman jälkeen sen kulujen kattamiseksi.

Toivomme sydämestämme, että tarvittavat tuet ja varat löytyvät, jottei Arktisten pitkä ja arvokas matka lopu tähän. Jos teillä tapahtumaan osallistuvilla on ajatuksia erilaisista rahoitusmahdollisuuksista, otamme niitä mielellämme vastaan. Pienikin apu on tarpeen, pienistä puroista kasvaa yleensä iso virta!

Me emme aio antaa taloudellisten haasteiden lannistaa mieltä, vaan aiomme koko tiimin voimin nauttia tapahtumasta ja pyrkiä tekemään tästä ainutlaatuisen ja jokaiselle osallistujalle merkityksellisen.

Kiitos, kun olet tapahtumassa mukana. Ihanaa Arktis-viikonloppua meille kaikille!

Tapahtuman johtaja,
Marjukka Koivuniemi

Oulun ammattikorkeakoulun terveiset!

Tervehdys tanssiväki! Paljon on tapahtunut sitten edellisen katselmuksen. Oamkin organisaatio on uudistunut eniten sen olemassaolon aikana. Kulttuurialan yksikkö on lakannut olemasta ja tanssinopettajan ja musiikkipedagogin tutkinto-ohjelmat ovat nyt osa uutta Hyvinvointi ja kulttuuri -osaamisalaa. Henkilökunnasta on muodostettu isompia hallinnollisia tiimejä ja tanssi on saanut kaverikseen fysioterapian tiimin henkilökunnan. Yhdistyminen tuntuu meistä mainiolta ja uusia ideoita on alkanut viriämään. Samaan lähipiiriin kuuluu myös kuntoutuksen ja sosiaalialan tutkinto-ohjelmat.

Tutkinto-ohjelmat ovat edelleen alakohtaisia kuten ennenkin, mutta uusi organisaatio on luonut hyvät puitteet monialaiseen yhteistyöhön, joka varmasti tuo lähivuosina uutta energiaa toimintaan. Vastaamme yhteiskunnan uusiin haasteisiin unohtamatta tanssin ja taiteen itseisarvoa.

Olen myös itse vaihtanut tehtäviä. 17 vuotta vierähti tanssin tiimipäällikkönä ja tanssin lehtorina, ja pari viimeistä vuotta myös tutkintovastaavana. Siirryin elokuussa uuden koulutusyksikön eli sosiaali-, kuntoutus- ja kulttuurin -vastuualan kehittämispäälliköksi. Uuden tehtävän myötä edistän tanssin- ja kulttuurin asioita verhojen takana. Mies voi lähteä tanssista mutta tanssi ei lähde miehestä!

Uskon, että muutokset tarjoavat tanssille mahdollisuuden vahvistaa yhteiskunnallista asemaansa. Tanssilla on hyvinvointivaikutuksia, jotka me jo tiedämme. Tanssi ylläpitää hyvinvointia monella mittarilla: fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella. Tanssi edistää kehon ja mielen hyvinvointia sekä ehkäisee syrjäytymistä. Tanssi on voimavara, jolla on vielä paljon annettavaa yhteiskunnalle. Teemme kaikkemme tämän eteen, mutta tänä viikonloppuna on teidän vuoronne loistaa!



Iloista tapahtumaa jälleen kerran!

Anssi Kirkonpelto, MA
Kehittämispäällikkö
Hyvinvoinnin ja kulttuurin osaamisala
Sosiaali-, kuntoutus ja kulttuuriala
OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

 

Ohjelma vuonna 2024

Lauantai klo 14:00

Avajaiset ja katselmuksen ensimmäinen osa

  1. Nuoret (yläkoululaiset 2008–2010 syntyneet)
  2. Aikuiset (2007 tai sitä ennen syntyneet)
  3. Erikoiskoulutuksessa olevat tanssijat
  4. Tanssin ammatillisessa koulutuksessa olevat tanssijat
  5. Tanssin ammattilaiset
  1. Mindfulness – online course (C)

    Koreografia: Liisa Tirkkonen
    Musiikki: Yevhen Lokhmatov, Gasellit, Antti Holma – Inspirational Epic, Minuutti, Epic Drums
    Tanssi: UMC Show Team, UMC - Dance Studios.
  2. Kehoni. Minun kotini. (C)

    Koreografia: Hanna-Riikka Nordman
    Musiikki: Joep Beving – Ab Ovo
    Tanssi: Emmi Kanerva, Musiikkiopisto Arkipelag.
  3. Coup de Rubik (B)

    Koreografia: Leena Koskiahde ja Marina Tirkkonen
    Musiikki: Thomas Azier, Gabriel Saban –The Dreamer in Her, We Are Justice
    Tanssi: Baletin Extra 3, Vantaan Tanssiopisto.
  4. Ikävä (B)

    Koreografia: Mimmi Marjamaa
    Musiikki: Rajaton – Kaipaava
    Tanssi: Show- ja nykytanssiryhmä, Tanssikeskus Citydance.
  5. Kun on liikaa ajatuksia (C)

    Koreografia: Amelie Sihvonen
    Musiikki: Gidge – Cascades
    Tanssi: Ilona Hämäläinen, Tanssikeskus Element.
  6. Liisat ihmemaassa (C)

    Koreografia: Heidi Naakka
    Musiikki: Andrea Krux "Ethnic Female Vocal Shout", Rafael Krux "Prelude for Cellos", Moriarty "Battle Demo"
    Tanssi: EK 5, Kajaani Dancen tanssikoulu
  7. Yhdessä (B)

    Koreografia: Emma Laitinen
    Musiikki: Blatentsaine – Hambo Lahdenpohjasta
    Tanssi: Ritinä, Oulunsalon Nuorisoseura.
  8. Syvyydestä (C)

    Koreografia: Elina Wuethrich
    Musiikki: Holly Herndon – Terminal
    Tanssi: Taidetanssin produktioryhmät Halla & Solid, Gradian Tanssi.
  9. Cupidon variaatio baletista Don Quijote (C)

    Koreografia: Marius Petipa, ohjannut Kaija Kontunen ja Arja Tervo
    Musiikki: Sofia National Opera Orchestra – Don Quixote (Ballet in Three Acts)
    Tanssi: Lilja Sahi, Lappeenrannan Tanssiopisto.
  10. Uneton yö (B)

    Koreografia: Johanna Illanvuori
    Musiikki: Bonobo – Noctuary
    Tanssi: Kokkolan Jymy.
  11. Breaking Focus (A)

    Koreografia: Anni Kansonen
    Musiikki: SHAO – 02 Broken
    Tanssi: Vilja Koivisto, Studio Dance Effect.
  12. Waves In the Sand (C)

    Koreografia: Sini Mäenpää
    Musiikki: Hania Rani – Malasana
    Tanssi: Nykytanssi 4–5, Lappeenrannan Tanssiopisto.
  13. Mihin katosivat onnelliset loput? (B)

    Koreografia: Elina Turpeinen
    Musiikki: Lana Del Rey – Video Games
    Tanssi: Aikuisten jatkoryhmä, Kuopion Tanssistudio.
  14. Ulos täytyy mennä, satoi tai paistoi (A)

    Koreografia: Johanna Luomala, ohjaus Johanna Luomala, Peppi Timoskainen ja Viivi Pieviläinen
    Musiikki: Diego Schissi – Tanguera
    Tanssi: Team Alegria, JuJu Dance Kuopio.

Lauantai klo 16:15

Katselmuksen toinen osa

  1. Nuoret (yläkoululaiset 2008–2010 syntyneet)
  2. Aikuiset (2007 tai sitä ennen syntyneet)
  3. Erikoiskoulutuksessa olevat tanssijat
  4. Tanssin ammatillisessa koulutuksessa olevat tanssijat
  5. Tanssin ammattilaiset
  1. The G.A.M.E. (C)

    Koreografia: Mona Immonen
    Musiikki: The Prodigy – Smack my bitch up
    Tanssi: EK5, Kajaani Dancen tanssikoulu.
  2. Edith Eger -Auschwitzin tanssija (B)

    Koreografia: Sari Louko
    Musiikki: Philip Glass – Violin concerto 2nd movement
    Tanssi: Lahden Tanssiopisto.
  3. Toivoa on (C)

    Koreografia: Sanna Leino
    Musiikki: Björn Dixgård & Malmö Symphony Orchestra – I solnedgången
    Tanssi: Baletti 6EK, Espoon Tanssiopisto.
  4. Kehä (C)

    Koreografia: Noora Mustikkamaa ja Saimi Salminen
    Musiikki: Loscil – Holding pattern
    Tanssi: Noora Mustikkamaa ja Saimi Salminen, Jyväskylän Tanssiopisto.
  5. SAY SOMETHING, ANYTHING (C)

    Koreografia: Arsi Niskanen
    Musiikki: Nineoneone – Just Say
    Tanssi: Arsi Niskanen, Koskelan Tanssi.
  6. Peruspäivä labrassa (A)

    Koreografia: Jennijohanna Kettunen, ohjannut Tinna Nuppola-Poikonen
    Musiikki: Yasmine Mia Steele ja David G. Steele – Tension (percusion), Stomping Army-Body Percussion, Stomping Army-This Drum 16
    Tanssi: Jamiset, Tanssistudio Jami.
  7. Coppelia dollvariation (A)

    Koreografia: Arthur Saint-Leon, ohjannut Solveig Ekholm
    Musiikki: National ballet Orchestra, Pietro Garda – waltz of the doll
    Tanssi: Stella Ake, Musiikkiopisto Arkipelag.
  8. Les Sylphides - male variation (B)

    Koreografia: Mikhail Fokine, ohjannut Danut Cioata
    Musiikki: Bolshoi Theatre orchestra – Les Sylphides baletti
    Tanssi: Väinö Neuvonen, Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto.
  9. Dealing with the unbearable (B)

    Koreografia: Mimmi Savolainen ja Siiri Niemelä
    Musiikki: ori lichtik – Salt Womb
    Tanssi: Anu Tuomala ja Inka Kittilä, TanssinTahti.
  10. Varjollani ei ole jälkiä (C)

    Koreografia: Elina Wuethrich
    Musiikki: Delphine Dora & Susanna – Alchimie de la Douleur & L´aube Spirituelle, Goldmund – Sometimes
    Tanssi: Taidetanssin produktioryhmä Solid, Gradian tanssi.
  11. Möykky – Dark Matter (C)

    Koreografia: Sanaz Hassani
    Musiikki: Black Math – Lapse
    Tanssi: UMC Stage, UMC - Dance Studios.
  12. Sitomatta (C)

    Koreografia: Lotta Tuominen
    Musiikki: Ludovico Einaudi – Nuvole Nere
    Tanssi: Lotta Tuominen, Vantaan Tanssiopisto.
  13. Greed for Gold (C)

    Koreografia: Anni Kärkkäinen
    Musiikki: Monilink, Acid pauli – New morning
    Tanssi: Amelia Paassilta, Tanssikeskus Citydance.
  14. Keep Moving (C)

    Koreografia: Katri Miettinen ja Teemu Kullberg
    Musiikki: Jungle – Keep Moving
    Tanssi: Streetkoulutusohjelma Junnut 2, StepUp School.

Sunnuntai klo 10:30

Katselmuksen kolmas osa

  1. Nuoret (yläkoululaiset 2008–2010 syntyneet)
  2. Aikuiset (2007 tai sitä ennen syntyneet)
  3. Erikoiskoulutuksessa olevat tanssijat
  4. Tanssin ammatillisessa koulutuksessa olevat tanssijat
  5. Tanssin ammattilaiset
  1. Hä? (A)

    Koreografia: Mimmi Marjamaa
    Musiikki: –
    Tanssi: Lunamo, Tanssiopisto Uusikuu.
  2. Kaiku (B)

    Koreografia: Emma Laitinen
    Musiikki: Talisk – Echo
    Tanssi: Siepakat Edustus, Siepakat.
  3. Pricolici (C)

    Koreografia: Danut Cioata
    Musiikki: London symphony orchestra – In the Hall of The Mountain King/Peer Gynt
    Tanssi: Repertuaari ryhmä, Savonlinnan musiikki- ja tanssiopisto.
  4. When we finally breathe (C)

    Koreografia: Saana Kiiskinen, Iris Kuokka ja Iina Lehtinen
    Musiikki: Secession studios – The Untold, Hereafter
    Tanssi: Vantaan tanssiopisto.
  5. Liminal Spaces (D)

    Koreografia: Työryhmä
    Musiikki: Gavinco – Silver
    Tanssi: 4. vuosikurssin tanssinopettajaopiskelijat, Turun Ammattikorkeakoulu.
  6. Sadonkorjuu (A)

    Koreografia: Anu Itkonen ja Vera Kontio
    Musiikki: La La Land Cast – Another day of sun
    Tanssi: Lappeenrannan Tanssiopisto.
  7. Two Pearls (B)

    Koreografia: Alexander Gorsk, ohjannut Mila Miloff
    Musiikki: Cesare Pugni – The Little Humpbacked Horse (ballet)
    Tanssi: Hannele Kanto ja Olivia Istukaissaari, Seinäjoen Tanssiopisto Miloff
  8. Status (C)

    Koreografia: Elina Wuethrich
    Musiikki: Concerto Italiano, säv. Antonio Vivaldi – Concerto Grosso in G Minor, Op.3, No. 2, RV 578
    Tanssi: Taidetanssin produktioryhmä Drizzle, Gradian Tanssi
  9. Because of latent thoughts (D)

    Koreografia: Mette-Maarit Mustonen ja Iisa Ojala
    Musiikki: Mattia Vlad Morleo – Latent Dream
    Tanssi: Oulun ammattikorkeakoulu
  10. Work Sleep Dance Repeat (B)

    Koreografia: Aliisa Peräniitty
    Musiikki: Bochum Welt & Disclosure – La Nuit (Mixed) & ENERGY
    Tanssi: FoDa, Tanssistudio Fokus.

Loppukatselmus su klo 13:30

Loppunäytökseen valitut esitykset julkistetaan sunnuntaina 3. katselmuksen jälkeen.

Arktiset Askeleet -tapahtumaa ovat tukeneet:

Stipendin tapahtumaan ovat lahjoittaneet: 

Oulun läänin Tanssialan Tuki ry, Sanomalehti Kaleva, DaCi, JoJo Oulun Tanssin Keskus, TikinTaika, Tans.si, K-Citymarket Kaakkuri, Limingantullin Prisma, TanssiOnline, SalonSara