Oulun ammattikorkeakoulun julkaisuja

Asiasana työterveyshuolto

Näyttöön perustuva työterveyshuolto Suomessa Raportti


14.6.2022 - Päätalo Kati, Ruotsalainen Jani

Työterveyshuollon työn odotetaan perustuvan näyttöön eli ajantasaiseen, järjestelmällisesti koottuun ja kriittisesti arvioituun tutkimus- tai asiantuntijatietoon. Lähtökohtaisesti työterveyshuolloissa pyritään vaikuttavaan työhön, esimerkiksi seuraten vaatimuksena olevan kirjallisen laatujärjestelmän ohjeita. Haasteita on edelleen siinä, miten uusin näyttöön perust...

”Tullaan tutuiksi”– pienyritysten työterveyspalvelut työterveyden keskiöön Artikkeli


8.10.2021 - Päätalo Kati, Männistö Merja, Mahlakaarto Suvi, Määttä Suvi

Millä tavalla työterveysyhteistyötä voidaan parantaa pienten ja keskisuurten yritysten kanssa? Ainakin asiakaslähtöisellä palvelulla tutulta tiimiltä. Suomessa yli 90 prosenttia yrityksistä on alle 10 henkilöä työllistäviä yrityksiä. Työterveyshoitajan asiakassalkku koostuu usein lähes kokonaan pienyrityksistä. Työterveydessä on tärkeää panostaa aiempaa enemmän...

Onnistuneesti takaisin töihin aivoverenkiertohäiriön jälkeen Blogi


13.9.2021 - Ruotsalainen Heidi, Päätalo Kati, Nevala Nina

Työntekijä voi huolehtia aivoterveydestään monin pienin ja vaikuttavin tavoin. Suomessa noin 3 500 työikäistä sairastuu aivoverenkiertohäiriöön vuosittain. Puolet heistä palaa työhön, jolloin työn muokkaus on tärkeä työkyvyn tukemisen keino. Äkilliset muutostilanteet alentavat työntekijän työkykyä, joten työhön paluu edellyttää hyvää yhteistyötä työpaika...



Oamk Journal
Julkaisija Oulun ammattikorkeakoulu
Päätoimittaja Tiina Kaksonen tiina.kaksonen@oamk.fi
ISSN 2737-0550

Yhteydenotot:
julkaisut@oamk.fi
www.oamk.fi


Palaute ja kehitysehdotukset
Otamme mielellämme vastaan palautetta, kysymyksiä tai muutosehdotuksia.
Ota yhteyttä julkaisut@oamk.fi.

Ohjeita kirjoittajalle
Tietoa Oamk Journalista
Toimituskunta
Toimituspolitiikka
Tekijänoikeudet
Saavutettavuusseloste


© 2024 Oamk Journal
Powered by WordPress
Theme by Anders NorenYlös ↑

Ohjeita kirjoittajalle