Sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen, YAMK

Opiskele sosiaali- ja terveysalan johtajaksi ja kehittäjäksi Oulun ammattikorkeakoulussa! Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto (YAMK) kehittää johtamis-, tutkimus- ja liiketoimintaosaamistasi. Voit tutkinnon jälkeen edetä urallasi sosiaali- ja terveysalan esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin. Opiskelet joustavasti verkossa etäopiskelun menetelmin.

Johtajaksi sosiaali- ja terveysalalle

Muuttuvat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tarvitsevat uudenlaista johtamista. Esihenkilön pitää osata hyödyntää henkilöstön monialaista osaamista. Sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen tutkinto-ohjelmassa kouluttaudut johtamisen ja esihenkilötyön osaajaksi moniammatilliseen ja monialaiseen toimintaympäristöön. Tutkinto antaa sinulle mahdollisuuden syventää osaamistasi urakehityksesi mukaisesti erityisesti sosiaali- ja terveysalan johtamistehtävissä, mutta myös kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä.

Tutkinnon suoritettuasi osaat johtaa organisaatioita ja sinulla on palveleva ja arvostava lähestymistapa esihenkilötyöhön. Osaat johtaa työelämän kehittämistarpeisiin perustuvaa tutkimus- ja kehitystyötä yhdessä eri toimijoiden kanssa. Saat valmiuksia asiakaslähtöisten palveluiden ja prosessien kehittämiseen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä yrittäjyyteen. Osaat myös kehittää näyttöön perustuen alasi työelämää, työyhteisöjen toimintaa ja työhyvinvointia. Saat tutkinnosta valmiudet myös talouden johtamiseen. Kykenet arvioimaan ja kehittämään sosiaali- ja terveyspalveluiden laatua ja vaikuttavuutta.

YAMK on nimensä mukaisesti ylempi korkeakoulututkinto, joka antaa saman kelpoisuuden kuin yliopiston maisteritutkinto, kuten esimerkiksi terveystieteiden maisterin tutkinto. Käytämme Oulun ammattikorkeakoulussa YAMK-tutkinnosta myös nimeä Master-tutkinto.

Koulutus rakentuu osaamisperusteisuudelle, jossa syvennytään erityisesti kolmeen osaamisteemaan:

  • johtamisosaaminen
  • tutkimus- ja kehittämisosaaminen
  • liiketoimintaosaaminen.

Henkilökohtaisella opintosuunnitelmalla rakennat itsellesi sopivan ja urakehitystäsi tukevan opintokokonaisuuden.

Osa opinnoista on yhteisiä muiden alojen YAMK-tutkintoa suorittavien kanssa. Yhteisissä opinnoissa tutustut ja verkostoidut siis myös muiden alojen asiantuntijoihin. Opiskelet moniammatillisissa ja monialaisissa tiimeissä, joissa on mukana liiketalouden, tekniikan, kulttuurin ja luonnonvara-alan Master-opiskelijoita. Yhteisiä opintoja ovat muun muassa strategia- ja henkilöstöjohtamisen, palvelumuotoilun, projektin johtamisen, yhteiskehittämisen menetelmien, hankintaosaamisen, myynti- ja asiakasosaamisen sekä yrittäjyyden opintojaksot.

Tutkintoon sisältyvät opinnot ovat:

  • Johtamisosaamisen opintoja (35 op)
  • Tutkimus- ja kehittämisosaamisen opintoja (10 op)
  • Opiskelija valitsee monialaisista vaihtoehtoisten opintojen osaamisteemoista (10 op): johtamisosaaminen, tutkimus- ja kehittämisosaaminen, liiketoimintaosaaminen
  • Vapaasti valittavia opintoja (5 op)
  • Opinnäytetyö (30 op)

Opiskele YAMK-tutkinto verkossa

Opiskelet tutkinnon verkko-opintoina. Lähipäiviä on noin yksi kuukaudessa ja niihin osallistut verkon välityksellä. Koulutuksessa keskeistä on käytännönläheinen monialainen oppiminen. Opinnoissa painotetaan yhteistyötä työelämän toimijoiden kanssa sekä monialaisissa opiskelijaryhmissä tehtävää ryhmätyötä ja yhteistoimintaa. Ylemmät korkeakouluopinnot edellyttävät sinulta sitoutumista ja aktiivista itsenäistä työskentelyotetta.

Opinnäytetyö eli Master-työ

Opintoihin kuuluu 30 opintopisteen laajuinen työelämää ja alueen elinkeinoelämää kehittävä tutkimuksellinen kehittämistehtävä eli Master-työ, joka aloitetaan heti opintojen alussa. Siinä arvioit alasi kehittämistarpeita yhdessä työelämän toimijoiden kanssa. Osoitat Master-työn toteuttamisessa ja raportoinnissa valmiuksia eettiseen, itsenäiseen ja tulevaisuutta ennakoivaan asiantuntijatyöhön. Arvioit työsi tuloksia kriittisesti ja esität ne ymmärrettävästi erilaisille kohderyhmille.

Työllistyminen valmistumisen jälkeen

Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia johto- ja esihenkilötyössä julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin palveluksessa. Osaat toimia myös projektipäällikkönä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa, yrittäjänä tai asiantuntijana esimerkiksi asiakaslähtöisten palveluiden ja prosessien kehittäjänä. Tutkinnon suoritettuasi voit siis sijoittua erilaisiin johtamis- ja kehittämistehtäviin.

Ammattinimikkeitä voivat olla esimerkiksi: 

  • palvelupäällikkö
  • palvelujohtaja
  • palveluesihenkilö
  • asiakkuuspäällikkö
  • osastonhoitaja
  • apulaisosastonhoitaja
  • johtava hoitaja
  • palvelualuejohtaja
  • projektipäällikkö
  • projektikoordinaattori
  • kehittämispäällikkö
  • suunnittelija
  • erityisasiantuntija.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) mukaan ylemmän AMK-tutkinnon suorittaminen voi nostaa työntekijän vuosiansioita jopa tuhansilla euroilla. Lue PT:n tiedote tutkimuksesta.  

Kansainvälisyys ja vaihto-opiskelu

Voit suorittaa osan opinnoistasi englannin kielellä tai hakeutua kansainväliseen opiskelijavaihtoon. Opinnoissa käytetään myös kansainvälistä tutkimus- ja asiantuntijakirjallisuutta.

Pätevyys ja jatko-opintomahdollisuudet

Koulutus antaa sinulle ylemmän korkeakoulututkinnon pätevyyden, YAMK-koulutus tukee myös jatko-opintomahdollisuuksiasi yliopistossa ja ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Avoin ammattikorkeakoulu

Voit suorittaa ylemmän ammattikorkeakoulun opintoja myös Avoimessa ammattikorkeakoulussa. Lisätietoja Avoimen amkin opinnoista.

Opiskelijatarinoita