Opetussuunnitelmat
Opintojaksokuvaus
OT00DY57 | Menetelmät terveydenhoitajatyössä (4 op) |
Esitietovaatimukset | Opiskelija on suorittanut vähintään 140 op hoitotyön tutkinto-ohjelman opintoja. Opiskelija on suorittanut tai suorittaa samaan aikaan Lasta odottavan ja lapsiperheen terveydenhoitajatyön opintoja. |
Osaamistavoitteet | Tuen ja ohjaan lasta odottavaa ja lapsiperhettä terveyttä edistäviin valintoihin ja arvioin lapsen kasvua ja kehitystä. Tutkin ja analysoin tutkimustuloksia sekä ohjaan tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Tuen perhettä erilaisissa elämäntilanteissa. Toteutan tartuntatautien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä kansallisia ohjeita sekä säädöksiä Analysoin kouluikäisen ja nuoren kasvua ja kehitystä. Osaan tukea kouluikäistä, nuorta ja hänen perhettään terveyttä edistäviin valintoihin. Arvioin työikäisen työterveyttä ja työkykyä soveltuvin menetelmin osana terveystarkastuksia ja työkyvyn tukea. Arvioin työpaikan altisteita ja kuormitustekijöitä työpaikkaselvityksessä. Toteutan tartuntatautien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä ohjeita sekä säädöksiä osana työterveyttä. |
Sisältö | Lasta odottavan ja lapsiperheen terveydenhoitajatyön erityispiirteet. Terveystarkastukset, terveyden seurantamenetelmät ja arviointi. Kansallisen rokotusohjelman toteuttaminen. WHO imetysohjaajakoulutus. Kouluikäisen ja nuoren kehityksen erityispiirteet. Kouluikäisen ja nuoren terveystarkastukset, terveyden seurantamenetelmät ja arviointi Sähköinen kirjaaminen terveyttä edistävissä palveluissa Työikäisen terveydenhoitajatyön erityispiirteet. Työikäisen terveystarkastukset, työterveyden ja työkyvyn arviointimenetelmät. Työpaikkaselvityksen arviointimenetelmät. Rokotukset matkatyössä ja työperäisen altistumisen tai työn terveydellisten vaatimusten perusteella. |
Suositeltavat muut opinnot | Tarpeen mukaan opiskelija ja opintojen ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa. |
Suoritustavat | Osoitan osaamiseni soveltamalla ja syventämällä tietoa sekä harjoittelemalla itsenäisesti ja pienryhmissä taitopajoissa, seminaareissa ja simulaatioharjoituksissa. |
Toteutustavat | Kehitän osaamistani hankkimalla ja hyödyntämällä näyttöön perustuvaa tietoa lasta odottavan ja lapsiperheen/ koululaisen ja nuoren/ työikäisen terveydenhoitajatyöstä. |
Oppimateriaalit | Ei käytössä |
Kurssikirjallisuus | Ei käytössä |
Arviointiasteikko | Hyväksytty/Hylätty |
Arviointikriteerit |
hyväksytty/hylätty Sovellan ja perustelen näyttöön perustuvaa tietoa lasta odottavan ja lapsiperheen terveydenhoitajatyössä. Ohjaan ja tuen perhettä erilaisissa elämätilanteissa monialaisesti. Sovellan tartuntatautien ehkäisyä ja hoitoa kansallisten ohjeiden ja säädösten mukaisesti. Tiedän kouluikäisen ja nuoren kehityksen erityispiirteet. Sovellan näyttöön perustuvaa tietoa kouluikäisen ja nuoren terveystarkastuksista, terveyden seurantamenetelmäistä ja hyvinvoinnin arvioinnista. Sovellan näyttöön perustuvaa tietoa työikäisen terveydenhoitajatyön menetelmistä yksilö- ja työpaikkatasolla. Sovellan rokotusten toteuttamista työterveyden kontekstissa. |
Arviointikehikot | Ei käytössä |
Lisätietoja opiskelijoille | Ei käytössä |
Vastuuhenkilöt | Johanna Jylhä-Ollila, Sanna Sandström, Satu Rainto |
Linkit | Ei käytössä |
Toteutukset
Ei toteutuksia.
Tiedot haettu 20.5.2024 12:50:06