Opetussuunnitelmat
Opintojaksokuvaus
O0909ST | Ammattikorkeakouluopintoja tukeva työkokemus (3 op) |
Esitietovaatimukset | Ahoitointi suoritetaan vasta toisella lukukaudella, koska ensimmäisen lukukauden aikana opiskelijat perehtyvät Oamkin raportointiohjeisiin ja tutkinto-ohjelmien osaamisprofiileihin. Ahotoitavan työkokemuksen kriteerit: 1) työ edellyttää vähintään Sosiaali- ja terveysalan toisen asteen ammatillista koulutusta, 2) työkokemus on hankittu toisen asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen ja ennen amk-opintojen aloittamista, 3) työsuhde on kestänyt vähintään 6 kuukautta (mikä ilmenee selkeästi työtodistuksesta), 4) työ on ollut kokopäivätyötä. Osa-aikatyön hyväksymisestä on sovittava erikseen koulutusohjelmavastaavan kanssa. |
Osaamistavoitteet | Opiskelija: - analysoi aiemmassa sosiaali- ja terveysalan työssä hankittuja tietoja ja taitoja tulevan tutkintonsa osaamisprofiilin avulla - perustelee millä tavalla aiempi työkokemus tukee osaamisen kehittymistä nykyisissä opinnoissa ja toimintaa tulevissa työtehtävissä - osoittaa osaamisensa opintojaksokuvauksessa annettujen ohjeiden mukaisesti |
Sisältö | Työsuhteen tulee olla sosiaali- ja terveysalan kokopäivätyötä. Työ edellyttää sosiaali- ja terveysalan ammatillista tutkintoa. |
Suositeltavat muut opinnot | Tarpeen mukaan opiskelija ja opintojen ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa. |
Suoritustavat | Ei käytössä |
Toteutustavat | Ei käytössä |
Oppimateriaalit | Ei käytössä |
Kurssikirjallisuus | Ei käytössä |
Arviointiasteikko | Hyväksytty/Hylätty |
Arviointikriteerit | |
Arviointikehikot | Arviointikehikko |
Lisätietoja opiskelijoille | Sosiaali- ja terveysalan ammatillisen tutkinnon suorittamisen jälkeen hankitusta, ao. tutkintoa edellyttävästä työkokemuksesta on mahdollista saada 3 op vapaasti valittaviin opintoihin. OSAAMISEN NÄYTTÖ: Työtodistus. Analyysitehtävä, joka on noin 3- sivuinen ja tehdään Oamkin opinnäytetyöoppaan kirjoitus- ja asetteluohjeiden mukaisesti. Tehtävä ja työtodistus palautetaan omalle tuutoropettajalle, joka antaa suoritusmerkinnän. Analyysitehtävä ja työtodistus palautetaan tuutoropettajalle sähköisesti ja yhtä aikaa. ANALYYSITEHTÄVÄN OHJEET: Perehdy oman tutkinto-ohjelmasi osaamisprofiiliin. Analysoi aiemmassa työssäsi hankkimaasi ammattitaitoa suhteessa osaamisprofiilissa kuvattuihin osaamisalueisiin ja -tavoitteisiin. Kuvaile perustellen, millä tavalla aiempi työkokemuksesi tukee tai edistää oppimistasi nykyisessä koulutuksessasi ja/tai toimintaasi tulevassa työssäsi. Ahotoinnista sovitaan oman tuutoropettajan kanssa, joka myös vastaanottaa sen ja antaa suoritusmerkinnän opintorekisteriin |
Vastuuhenkilöt | Ei käytössä |
Linkit | Arviointikehikko |
Toteutukset
Näytä menneet toteutukset
- 01.08.2023 - 31.07.2024 (O0909ST-3013 | RAD22SM)
Tiedot haettu 14.5.2024 16:21:18