Opetussuunnitelmat
Opintojaksokuvaus
KL00DN92 | Työelämän toimeksianto (5 op) |
Esitietovaatimukset | Ei käytössä |
Osaamistavoitteet | Opiskelija syventää tai laajentaa osaamistaan työelämässä suoritettavassa tehtävässä tai projektissa. Hän toteuttaa tehtävän tai projektin vastuullisesti ja pystyy ammatilliseen vuorovaikutukseen toimeksiantajan ja esihenkilön kanssa. Opiskelija harjaantuu yhteistyö- ja ongelmaratkaisutaidoissaan ja analysoi työyhteisötaitojaan ja niiden merkitystä työyhteisön toiminnassa. Opiskelija arvioi tehtävää, siinä onnistumista sekä omaa oppimisprosessia. |
Sisältö | Päiväryhmien opiskelijat suorittavat opintojakson tehtävän tai projektin pääsääntöisesti Liiketalouden tutkinto-ohjelman yhteistyökumppaniverkoston kautta tulevissa toimeksiannoissa. Tehtäviin/projekteihin voi liittyä ennakkotehtäviä tai valmennusta, jonka avulla opiskelija saa tarvittavan osaamisen tehtävän suorittamiseksi. Monimuotoryhmien opiskelijat hankkivat pääsääntöisesti toimeksiannot itse. Myös päiväryhmän opiskelija voi hankkia toimeksiannon itse, tästä on kuitenkin keskusteltava ennen toimeksiannon aloittamista ohjaavan opettajan kanssa. Toimeksiantojen tuotokset ja tulokset voivat olla erilaisia riippuen toimeksiannosta. Lisäksi opiskelija opiskelee työyhteisötaitojen sisältöjä ja arvioi omaa osaamistaan ja asettaa itselleen kehittymistavoitteita. |
Suositeltavat muut opinnot | Tarpeen mukaan opiskelija ja opintojen ohjaaja käyvät läpi muut suositeltavat opinnot HOPS-keskusteluissa. |
Suoritustavat | Ei käytössä |
Toteutustavat | Ei käytössä |
Oppimateriaalit | Ei käytössä |
Kurssikirjallisuus | Ei käytössä |
Arviointiasteikko | Hyväksytty/Hylätty |
Arviointikriteerit |
hyväksytty/hylätty Opiskelija suorittaa ja raportoi projektin vastuullisesti. Opiskelija reflektoi omien työyhteistötaitojen nykytilaa ja kehittämissuunnitemia. |
Arviointikehikot | Arviointikehikko |
Lisätietoja opiskelijoille | Ei käytössä |
Vastuuhenkilöt | Ei käytössä |
Linkit | Arviointikehikko |
Toteutukset
Näytä menneet toteutukset
- 01.01.2024 - 05.05.2024 (KL00DN92-3005 | LIK22SME)
- 01.01.2024 - 05.05.2024 (KL00DN92-3001 | LIK22SPE)
- 01.01.2024 - 05.05.2024 (KL00DN92-3004 | LIK22SPJ)
- 01.01.2024 - 05.05.2024 (KL00DN92-3002 | LIK22SPM)
- 01.01.2024 - 05.05.2024 (KL00DN92-3003 | LIK22SPT)
- 01.01.2024 - 05.05.2024 (KL00DN92-3006 | LIK22SPY)
- 19.08.2024 - 31.12.2024 (KL00DN92-3010 | LIK23KPM)
- 01.01.2025 - 04.05.2025 (KL00DN92-3008 | LIK23SME)
- 01.01.2025 - 15.05.2025 (KL00DN92-3015 | LIK23SPM)
LIK22SME
Ei käytössä
Hyväksytty/Hylätty
Suomi
Avoin amk, Liiketalous
Ei käytössä
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Eija Rajakangas, Noora Schroderus
Tutkinto-opiskelijat, Avoin amk
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kahdesta osasta:
- toimeksianto, 4 op,
itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely / lähiopetus / ryhmäkohtaiset ohjaukset
Toimeksiantoihin voi liittyä ennakkotehtäviä tai valmennusta, jonka avulla saat tarvittavan osaamisen
tehtävän suorittamiseksi.
- työyhteisötaidot, 1 op, itsenäinen työskentely
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan 3. ja 4. jakson aikana.
16.1.2024 projektin käynnistäminen, lähiopetus lukujärjestyksen mukaisesti
7.5.2024 projektin päättäminen, lähiopetus lukujärjestyksen mukaisesti
Itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely jaksojen 3. & 4. aikana.
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
- Moodlen materiaali
- Toimeksiannon aiheeseen ja projektin toteutukseen liittyvä kirjallisuus. Lisätietoja kirjallisuudesta voi kysyä opintojakson opettajalta.
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Työelämän toimeksianto -opintojakso on mahdollisuus suorittaa innovaatiotapahtumiin osallistumalla.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen edellyttää aikaisempaa kokemusta työelämäprojektissa toimimisesta (suunnittelu, toteutus, arviointi sekä viestintä). Ennen HOT-hakemuksen tekemistä keskustele asiasta opintojakson opettajan kanssa. HOT-hakemus tehdään Pepissä.
Opettaja(t)
Eija Rajakangas, Noora Schroderus
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso suoritetaan työelämäprojektina toimeksiantajalle.
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Ei käytössä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Keskimäärin toimeksianto edellyttää noin 100 tunnin työpanosta.
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Työelämän toimeksiantotehtävän suunnittelu, toteutus ja arviointi hyväksytysti sekä työyhteisötaitojen kehittäminen ja arviointi.
Hyväksytyn suorituksen tehtävät:
1. Projektisuunnitelman laadinta, hyväksytty / hylätty
2. Loppuraportin laadinta, hyväksytty / hylätty
3. Toimeksiannon tuotosten esittely, hyväksytty / hylätty
4. Minä työyhteisöosaajana -tehtävä, hyväksytty / hylätty
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK22SPE
Ei käytössä
Hyväksytty/Hylätty
Suomi
Ei käytössä
Ei käytössä
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Eija Rajakangas, Annukka Pitkänen
Ei käytössä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kahdesta osasta:
- työyhteisötaidot, 1 op, itsenäinen työskentely
- toimeksianto, 4 op, itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely / lähiopetus / ryhmäkohtaiset ohjaukset
Yhteistyökumppaneiden kautta tuleviin toimeksiantoihin voi liittyä ennakkotehtäviä, ohjausta tai valmennusta, jonka avulla saat tarvittavan osaamisen tehtävän suorittamiseksi.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan 3. ja 4. jakson aikana.
12.1.2024 opintojakson kick-off, lähiopetus lukujärjestyksen mukaisesti, koko ryhmä
Opintojakson aikana:
- projektikohtaisia ohjaus- ja valmennustilaisuuksia,
lähiopetus, lukujärjestyksen mukaisesti.
- Opintojakson lopussa yhteinen palautekeskustelu,
lähiopetus, lukujärjestyksen mukaisesti.
Itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely jaksojen 3. & 4. aikana.
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
- Moodlesta tarkemmat ohjeet käytettävistä materiaaleista
- Toimeksiannon aiheeseen ja projektin toteutukseen liittyvä kirjallisuus.
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Työelämän toimeksianto -opintojakso on mahdollisuus suorittaa innovaatiotapahtumiin osallistumalla.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen edellyttää aikaisempaa kokemusta työelämäprojektissa toimimisesta (suunnittelu, toteutus, arviointi sekä viestintä). Ennen HOT-hakemuksen tekemistä keskustele asiasta opintojakson opettajan kanssa. HOT-hakemus tehdään Pepissä.
Opettaja(t)
Eija Rajakangas, Annukka Pitkänen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso suoritetaan työelämäprojektina toimeksiantajalle.
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Ei käytössä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Keskimäärin toimeksianto edellyttää noin 100 tunnin työpanosta.
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Työelämän toimeksiantotehtävän suunnittelu, toteutus ja arviointi hyväksytysti sekä työyhteisötaitojen kehittäminen ja arviointi.
Hyväksytyn suorituksen tehtävät:
1. Projektisuunnitelman laadinta, hyväksytty / hylätty
2. Loppuraportin laadinta, hyväksytty / hylätty
3. Toimeksiannon tuotosten esittely, hyväksytty / hylätty
4. Minä työyhteisöosaajana -tehtävä, hyväksytty / hylätty
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK22SPJ
Ei käytössä
Hyväksytty/Hylätty
Suomi
Ei käytössä
Ei käytössä
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Eija Rajakangas, Suvi Röytiö
Ei käytössä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kahdesta osasta:
- toimeksianto, 4 op,
itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely / lähiopetus / ryhmäkohtaiset ohjaukset
Toimeksiantoihin voi liittyä ennakkotehtäviä tai valmennusta, jonka avulla saat tarvittavan osaamisen
tehtävän suorittamiseksi.
- työyhteisötaidot, 1 op, itsenäinen työskentely
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan 3. ja 4. jakson aikana.
8.1.2024 opintojakson aloitusinfo, lähiopetus lukujärjestyksen mukaisesti
3.5.2024 projektin päättäminen, lähiopetus lukujärjestyksen mukaisesti
Itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely jaksojen 3. & 4. aikana.
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
- Moodlen materiaali
- Toimeksiannon aiheeseen ja projektin toteutukseen liittyvä kirjallisuus. Lisätietoja kirjallisuudesta voi kysyä opintojakson opettajalta.
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Työelämän toimeksianto -opintojakso on mahdollisuus suorittaa innovaatiotapahtumiin osallistumalla.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen edellyttää aikaisempaa kokemusta työelämäprojektissa toimimisesta (suunnittelu, toteutus, arviointi sekä viestintä). Ennen HOT-hakemuksen tekemistä keskustele asiasta opintojakson opettajan kanssa. HOT-hakemus tehdään Pepissä.
Opettaja(t)
Eija Rajakangas, Suvi Röytiö
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso suoritetaan työelämäprojektina toimeksiantajalle.
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Ei käytössä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Keskimäärin toimeksianto edellyttää noin 100 tunnin työpanosta.
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Työelämän toimeksiantotehtävän suunnittelu, toteutus ja arviointi hyväksytysti sekä työyhteisötaitojen kehittäminen ja arviointi.
Hyväksytyn suorituksen tehtävät:
1. Projektisuunnitelman laadinta, hyväksytty / hylätty
2. Loppuraportin laadinta, hyväksytty / hylätty
3. Toimeksiannon tuotosten esittely, hyväksytty / hylätty
4. Minä työyhteisöosaajana -tehtävä, hyväksytty / hylätty
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK22SPM
Ei käytössä
Hyväksytty/Hylätty
Suomi
Avoin amk, Liiketalous
Ei käytössä
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Anna Alapeteri, Eija Rajakangas, Katriina Klemola
Tutkinto-opiskelijat, Avoin amk
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Ei käytössä
Aika ja paikka
Ei käytössä
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
Ei käytössä
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei käytössä
Opettaja(t)
Anna Alapeteri, Eija Rajakangas, Katriina Klemola
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei käytössä
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Ei käytössä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ei käytössä
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Ei käytössä
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK22SPT
Ei käytössä
Hyväksytty/Hylätty
Suomi
Ei käytössä
Ei käytössä
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Ulla Reinikainen, Elisa Koukkari
Ei käytössä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kahdesta osasta:
Työyhteisötaidot 1 op. Itsenäinen työskentely Moodle-alustalta löytyvän materiaalin perusteella. Palautettava tehtävä.
Työelämän toimeksianto, 4 op,
Joko osallistuminen etukäteen hankittuihin yhteistyötoteutuksiin tai itse hankitun toimeksiannon tekeminen.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan 3. ja 4. jakson aikana, jolloin perjantait on varattu opintojakson suorittamista varten. Myös jaksoa 5 saatetaan hyödyntää jossakin yhteistyötoteutuksessa.
Etukäteen sovituissa toteutuksissa osallistutaan kyseisen toteutuksen mukaisiin lähitapaamisiin. Lisäksi itsenäistä työskenetelyä. Itse hankintuissa toimeksiannoissa tehdään oma aikataulu projektille, ja työskennellään sen mukaisesti.
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
Moodlen materiaali työyhteisötaidojen osalta.
Toimeksiantojen osalta yhteistyötoteutuksissa toimeksiantajan materiaalit. Itse hankituissa toimeksiannoissa toimeksiannon luonteen mukaiset aiempien opintojen luentomateriaalit ja ammattikirjallisuus.
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Työelämän toimeksianto -opintojakso on mahdollisuus suorittaa työelämälähtöisissä opiskelumuodoissa (esimerkiksi Trapesti) tai innovaatiotapahtumiin osallistumalla. Ohjeistukset näihin löytyvät Moodle-alustalta.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen edellyttää aikaisempaa kokemusta työelämäprojektissa toimimisesta (suunnittelu, toteutus, arviointi sekä viestintä). HOT-ohjeistus löydyy opintojakson Moodle-alustalta. Ennen HOT-hakemuksen tekemistä keskustele asiasta opintojakson opettajan kanssa. HOT-hakemus tehdään Pepissä.
Opettaja(t)
Ulla Reinikainen, Elisa Koukkari
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso suoritetaan työelämäprojektina toimeksiantajalle.
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Ei käytössä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisajankäyttö on noin 133 tuntia. Tästä noin 100 tuntia on työelämälähtöisen toimeksiannon osuutta ja loput työelämätaitojen osuutta.
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Työelämän toimeksiantotehtävän suunnittelu, toteutus ja arviointi hyväksytysti sekä työyhteisötaitojen kehittäminen ja arviointi.
Hyväksytyn suorituksen tehtävät:
1. Projektisuunnitelman laadinta TAI hakeminen yhteistyötotetukselle
2. Loppuraportin laadinta. Itse hankituissa projekteissa toimeksiantajan palautteen pyytäminen.
3. Minä työyhteisöosaajana -tehtävä.
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK22SPY
Ei käytössä
Hyväksytty/Hylätty
Suomi
Avoin amk, Liiketalous, Jatkuva ilmoittautuminen (nonstop)
Ei käytössä
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Eija Rajakangas, Arttu-Pekka Tavia, Katta Siltavirta
Tutkinto-opiskelijat, Avoin amk
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kahdesta osasta:
- toimeksianto, 4 op,
itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely / lähiopetus / ryhmäkohtaiset ohjaukset
Toimeksiantoihin voi liittyä ennakkotehtäviä tai valmennusta, jonka avulla saat tarvittavan osaamisen
tehtävän suorittamiseksi.
- työyhteisötaidot, 1 op, itsenäinen työskentely
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan 3. ja 4. jakson aikana.
12.1.2024 projektin käynnistäminen, lähiopetus lukujärjestyksen mukaisesti. Lähiopetusta lukujärjestyksen mukaan aina 4h. Muu lukujärjestyksessä varattu aika varattu työskentelylle itsenäisesti ja ryhmissä.
Projektin päätyöskentelyaika on jaksolla 3. Viikolla 9 opiskelijatiimit toimivat kv-opiskelijatiimien paikallisoppaina.
Loppuraportti kirjoitetaan ja työyhteisötaidot suoritetaan itsenäisesti jakson 4 aikana myöhemmin annetun aikataulun mukaan.
Itsenäinen työskentely / ryhmätyöskentely jaksojen 3. & 4. aikana.
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
- Moodlen materiaali
- Toimeksiannon aiheeseen ja projektin toteutukseen liittyvä kirjallisuus. Lisätietoja kirjallisuudesta voi kysyä opintojakson opettajalta.
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Työelämän toimeksianto -opintojakso on mahdollisuus suorittaa innovaatiotapahtumiin osallistumalla.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen edellyttää aikaisempaa kokemusta työelämäprojektissa toimimisesta (suunnittelu, toteutus, arviointi sekä viestintä). Ennen HOT-hakemuksen tekemistä keskustele asiasta opintojakson opettajan kanssa. HOT-hakemus tehdään Pepissä.
Opettaja(t)
Eija Rajakangas, Arttu-Pekka Tavia, Katta Siltavirta
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso suoritetaan työelämäprojektina toimeksiantajalle.
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Työelämäopintojaksolla toteutetaan tapahtumasuunnittelua viikolla 9 tapahtuvaan Arctic madness kv-opintojaksoon, jonne saapuu opiskelijoita Belgiasta, Hollannista ja Saksasta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Keskimäärin toimeksianto edellyttää noin 100 tunnin työpanosta.
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Työelämän toimeksiantotehtävän suunnittelu, toteutus ja arviointi hyväksytysti sekä työyhteisötaitojen kehittäminen ja arviointi.
Hyväksytyn suorituksen tehtävät:
1. Projektisuunnitelman laadinta, hyväksytty / hylätty
2. Loppuraportin laadinta, hyväksytty / hylätty
3. Toimeksiannon tuotosten esittely, hyväksytty / hylätty
4. Minä työyhteisöosaajana -tehtävä, hyväksytty / hylätty
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK23KPM
Ei käytössä
Hyväksytty/Hylätty
Suomi
Ei käytössä
Minna Oksanen
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Eija Rajakangas, Minna Oksanen
Ei käytössä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kahdesta osasta:
- työyhteisötaidot, 1 op, itsenäinen työskentely
- toimeksianto, 4 op, ryhmätyöskentely / ryhmäkohtaiset ohjaukset
Yhteistyökumppaneiden kautta tuleviin toimeksiantoihin voi liittyä ennakkotehtäviä, ohjausta tai valmennusta, jonka avulla saat tarvittavan osaamisen tehtävän suorittamiseksi.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan 1. ja 2. jakson aikana.
Opintojakson aikana:
- 1. jakson alussa opintojakson kick-off
- projektikohtaisia ohjaus- ja valmennustilaisuuksia
- 2. jakson lopussa toimeksiantojen esittely ja palautekeskustelu
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
- Moodlesta tarkemmat ohjeet käytettävistä materiaaleista
- Toimeksiannon aiheeseen ja projektin toteutukseen liittyvä kirjallisuus
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Työelämän toimeksianto -opintojakso on mahdollisuus suorittaa innovaatiotapahtumiin osallistumalla.
Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen edellyttää aikaisempaa kokemusta työelämäprojektissa toimimisesta (suunnittelu, toteutus, arviointi sekä viestintä). Ennen HOT-hakemuksen tekemistä keskustele asiasta opintojakson opettajan kanssa. HOT-hakemus tehdään Pepissä.
Opettaja(t)
Eija Rajakangas, Minna Oksanen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso suoritetaan työelämäprojektina toimeksiantajalle.
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Ei käytössä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Keskimäärin toimeksianto edellyttää noin 100 tunnin työpanosta.
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Työelämän toimeksiantotehtävän suunnittelu, toteutus ja arviointi hyväksytysti sekä työyhteisötaitojen kehittäminen ja arviointi.
Hyväksytyn suorituksen tehtävät:
1. Projektisuunnitelman laadinta, hyväksytty / hylätty
2. Loppuraportin laadinta, hyväksytty / hylätty
3. Toimeksiannon tuotosten esittely, hyväksytty / hylätty
4. Minä työyhteisöosaajana -tehtävä, hyväksytty / hylätty
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK23SME
Ei käytössä
0-5
Suomi
Ei käytössä
Jaana Uusitalo
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Jaana Uusitalo, Eija Rajakangas
Ei käytössä
Arviointiasteikko
0-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei käytössä
Opetusmenetelmät
Työssä tehtävä projekti, hyväksytä aihe ja raportoi Jaana Uusitalolle . Myös tiiminvetäjänä toimiminen opiskelijaryhmälle toimii työelämälähtöisenä projektina.
Aika ja paikka
Ei käytössä
Oppimisympäristöt
Ei käytössä
Opetusmateriaali
Ei käytössä
Lisätietoja opiskelijoille
Ei käytössä
Opintojaksototeutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei käytössä
Opettaja(t)
Jaana Uusitalo, Eija Rajakangas
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei käytössä
Tenttien ajankohdat
Ei käytössä
Kv-yhteydet
Ei käytössä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ei käytössä
Sisällön jaksotus
Ei käytössä
Arviointikriteerit hyväksytty
Ei käytössä
Arviointikriteerit hylätty
Ei käytössä
LIK23SPM
Ei käytössä
0-5
Suomi
Ei käytössä
Arttu-Pekka Tavia
T&k-osuus: 0.00 op
Virtuaaliosuus: 0.00 op
Lähiopetus: 5 op
Eija Rajakangas, Arttu-Pekka Tavia