Julia Asikainen
12.01.2023

Tietojenkäsittelyn opinnot veivät yrittäjyyden tielle

Käytettyjä tietokoneita myyvän Taitonetin yrittäjä Mikko Veijola on valmistunut Oamkista tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Mikon yrityksen tarina sai alkunsa opintojen aikana.

Yrittäjäksi Oulun ammattikorkeakoulusta ponnistanut Mikko Veijola päätyi opiskelemaan tietojenkäsittelyä Oamkiin, kun hänen aiemmin aloittamansa sähkötekniikan opinnot Kemissä eivät tuntuneet omalta. 

– Koin sähkötekniikan opintoihin kuuluvan matematiikan liian haastavaksi. Tietojenkäsittelyn opinnot tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta, sillä olin kiinnostunut tietokoneista ja opiskellut ammattikoulussa tietotekniikkaa, Mikko kertoo. 

Mikolla on Oamkissa opiskelusta lämpimät muistot.  

– Opiskelu oli todella mukavaa ja juuri sopivan haastavaa. Opintojen kautta löysin myös oman urapolkuni. 

Yritys alulle yrityshautomossa 

Merkittävä vaikutus Mikon uraan on ollut Oamkin yrityshautomolla, jossa Mikko suoritti valinnaisia opintojaan. Ennen yrityshautomoa Mikolla ei ollut vielä selkeää ajatusta siitä, mitä hän haluaisi tehdä tulevaisuudessa työkseen.  

– Tykkäsin ohjelmoinnista, mutta koin, että minulla ei ollut siihen riittävän hyvää kielipäätä. Yrityshautomossa pääsin perustamaan oman yrityksen ja jumppaamaan ideaani. Se oli todella mielenkiintoista.  

Mikko perusti yrityshautomossa Taitonetin ja Pelikahvila Nookin. Alkuperäisenä liikeideana oli pelikahvilatoiminta ja sen myötä käytössä olleen ATK-luokan hyödyntäminen koulutuskäyttöön.  

– Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että idea ei oikein sellaisenaan kanna, joten aloimme myös huoltamaan tietokoneita ja myymään uusia koneita. 

Uusien koneiden myynnin yhteydessä Taitonetissä alettiin ostamaan käytettyjä koneita vaihdossa ja myymään niitä edelleen.  

– Pian huomasimme, että käytetyillä koneilla oli enemmän kysyntää kuin uusilla. Pelikahvilan pyörittäminen ja sen rinnalle kehitelty opetustoiminta hiipuivat pikkuhiljaa.  

Nykyään Taitonetti keskittyy käytettyjen tietokoneiden myyntiin.  

– Parasta työssä on se, että yksikään päivä ei ole samanlainen. 

”On turha murehtia asioita, joista ei tiedä etukäteen mitään” 

Taitonetti on työllistänyt vuosien varrella useita Oamkin opiskelijoita ja Oamkista valmistuneita.  

– Yrityksessämme on tällä hetkellä reilut 30 työntekijää, joista varmaan ainakin tusina on valmistunut Oamkista. Pääasiassa porukkaa on tullut liiketalouden ja tietojenkäsittelyn koulutuksista.  

Mikko pitää tietotekniikan alan työllistymismahdollisuuksia tällä hetkellä erittäin hyvinä. 

– Työpaikkoja löytyy varmasti hyvin ainakin Oulun seudulta, joka tunnetaan vahvasta IT-osaamisesta.  

Keväästä 2022 alkaen Mikko on päässyt jakamaan näkemyksiään työelämästä Oamkin alumnineuvottelukunnassa, jossa hän on jäsenenä.  

– On mukavaa olla mukana toiminnassa, jossa pääsee tuomaan esille omia ajatuksia työelämästä ja kuulee samalla kuulumisia opiskelijoiden arjesta. 

Omaksi motokseen Mikko sanoo lauseen: ”On turha murehtia asioita, joista ei tiedä etukäteen mitään”.   

– Se on korostunut ainakin yrittäjän työssä, että kaikkeen ei voi varautua. Yllätyksiä tulee vastaan koko ajan.