Julia Asikainen
17.11.2021

Opiskelijoiden kanssa työskentely on sydämenasia Vuoden oamkilaiselle

Vuoden oamkilaiseksi valittiin kampusopona työskentelevä Heli Huttunen. Heli kokee tunnustuksen olevan palkinto kaikille Oamkin ohjaustahoille.

Nainen nojaa käteensä työpöydän äärellä ja hymyilee.
Heli Huttunen pyrkii olemaan oikeudenmukainen, helposti lähestyttävä ja rento opinto-ohjaaja.

”Heli tuo ympärilleen hyvää mieltä, energiaa ja lämpöä omalla sydämellisyydellään ja juurevalla tavallaan olla ihminen ihmisille. Heli välittää niin kollegoille kuin opiskelijoillekin omalla toiminnallaan ja puheellaan opiskelijalähtöistä työotetta. Hänen kanssaan on mukava tehdä töitä.”

Näillä perustein kampusopo Heli Huttunen palkittiin vuoden 2021 oamkilaisena. Tänä vuonna palkinto jaettiin henkilöstölle järjestetyissä Linnanmaan kampuksen tupaantuliaisissa.

– Palkinto tuli minulle täydellisenä yllätyksenä, ja olen siitä sekä hämilläni että todella kiitollinen ja iloinen. Mielestäni tätä voidaan pitää palkintona kaikille, jotka tekevät Oamkissa ohjaustyötä. Tunnustus kertoo arvostuksesta työtämme kohtaan, Heli sanoo.

Heli on työskennellyt Oamkissa jo yli 20 vuotta. Hänen uransa Oamkissa alkoi opettajan tehtävillä silloisessa viestinnän koulutusohjelmassa, nykyisessä tutkinto-ohjelmassa. Opettajan työt jäivät kuitenkin jo pian syrjään, kun Helistä tuli koulutusohjelman johtaja, nykyiseltä nimikkeeltään tutkintovastaava. Samalla Heli työskenteli myös opinto-ohjaajana viestinnän opiskelijoille.

– Silloin innostuin erityisesti ohjaustyöstä. Huomasin, että opinto-ohjaajana minulla on opiskelijoille eniten annettavaa.

Kampusopona Heli on työskennellyt vuodesta 2015 lähtien. Oamkissa työskentelee tällä hetkellä viisi päätoimista kampusopoa, joista jokaisella on omat vastuualueensa eri tutkinto-ohjelmista. Helin vastuualueina ovat musiikin, tanssin ja viestinnän sekä kone-, sähkö-, ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmat.

– Kaikilla kampusopoilla on myös omat erityisvastuualueet, joista minulle kuuluu esteetön opiskelu, joka sisältää erityisen tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden ohjauksen.

Opiskelijat työn suolana

Kampusopona Helin työ painottuu yksilöohjaukseen. Hänen mielestään parasta työssä on ehdottomasti opiskelijat.

– Opiskelijat ovat työn suola ja syy siihen, miksi tätä työtä teen. Kaikista palkitsevinta on se, kun opiskelija lähtee ohjauksesta voimaantuneena ja kokee saaneensa apua omaan opiskelu- tai elämäntilanteeseen.

Heli nauttii työssään myös siitä, että yksikään päivä ei ole samanlainen.

– Oamk on jatkuvasti kehittyvä työympäristö, jossa mikään muu ei ole varmaa kuin muutos. Olen valtavan kiitollinen siitä, että olen päässyt myös itse kehittämään omaa työtäni.

Opinto-ohjaajana Heli pyrkii olemaan ennen kaikkea oikeudenmukainen, helposti lähestyttävä ja rento.

– Haluan opiskelijoiden kokevan, että minun luokseni on helppoa ja turvallista tulla. Koen tärkeäksi opiskelijoiden kuuntelemisen ja kohtaamisen ilman minkäänlaisia ennakko-oletuksia. Tässä työssä pitää olla aina korvat höröllä ja tuntosarvet ylhäällä.

Omiksi vahvuuksikseen ohjaustyössä Heli kokee positiivisuuden ja huumorin.

– Pahinta on jäädä vellomaan yksin huonossa olossa, joten haluan tuoda positiivisuuden kautta toiveikkuutta opiskelijoille. Positiivista ilmapiiriä pyrin levittämään myös henkilökunnan keskuudessa.