Laure Kurkela
07.03.2019

Koneet ja laitteet inspiroivat tulevaa konetekniikan insinööriä

Aleksi Pernu on toisen vuoden kone- ja tuotantotekniikan opiskelija Oulun ammattikorkeakoulussa. Koneet ja laitteet ovat aina kiinnostaneet Aleksia sekä se, kuinka ne rakennetaan ja kuinka niitä voi tuottaa ja parantaa. Omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet ohjasivat Aleksin alalle.

Mielenkiinto juuri kone- ja tuotantotekniikkaan syntyi, kun hän sai tietää että Oamkissa pystyy itse tekemään koneita ja niihin liittyviä asioita. Samaa alaa opiskelevat kaverit olivat kertoneet Aleksille hyvää Oamkista jo ennen koulutukseen hakemista. Aleksi on kotoisin Pohjois-Suomesta, joten Oulu oli myös sijaintinsa puolesta hyvä etappi pysähtyä, kun Lapista lähtee Etelään päin. Ouluun oli helppo jäädä asumaan ja opiskelemaan.

Opinnoissaan Aleksi on kokenut suuria onnistumisen tunteita, kun jokin vaikealta tuntunut asia on yhtäkkiä avautunut.

– Joskus käy niin, että kun aloittaa kurssin, niin pari viikkoa se tuntuu tosi vaikealta. Yhtäkkiä yhdellä tunnilla ongelmat vain ratkeavat, ja sen jälkeen asiasta tajuaa kaiken! Se antaa suurimman onnistumisen tunteen.

Opintoihin liittyvien haasteiden äärellä auttavat myös opiskelukaverit, opettajat ja hyvä ryhmähenki. Koulussa opitut asiat ovat myös valaneet Aleksiin itsevarmuutta. Aleksille itseluottamus on varmuutta tehdä asioita ilman epäröintiä.

– Se tieto ja taito mitä on oppinut, saa tuntemaan itseni itsevarmaksi.

Aleksin onnellisuus kumpuaa tällä hetkellä opiskelijaelämästä ja sen monista puolista. Opinnot itsessään sekä koulun kautta saadut ystävät ja vapaa-ajan opiskelijabileet ovat tärkeitä asioita, positiivista opiskeluilmapiiriä unohtamatta. Opinnot etenevät hyvin ja tulevaisuus näyttää valoisalta: Aleksi sai itselleen kesäksi erinomaisen oman alan harjoittelupaikan.

Oamkia opiskelupaikkana Aleksi suosittelee lämpimästi.

– Täällä on hyvä ilmapiiri opiskeluun. Opettajat, luokkakaverit ja muut opiskelukaverit ovat kaikki todella tukevia ja avuliaita. Opiskelu sujuu täällä tosi hyvin.