Julia Asikainen
13.03.2020

Kliinisen asiantuntijan opinnoista kehittämisosaamista työhön

Tiina Lahtela opiskelee kliiniseksi asiantuntijaksi Oulun ammattikorkeakoulussa. Tiina on pitänyt opinnoissaan erityisesti verkostoitumisesta ja ajatustenvaihdosta opiskelijakavereiden kesken. 

Tiina Lahtela opiskelee kliiniseksi asiantuntijaksi Oulun ammattikorkeakoulussa.

Sairaanhoitajana lasten teho-osastolla työskentelevä Tiina Lahtela opiskelee kliiniseksi asiantuntijaksi Oulun ammattikorkeakoulussa. Hän halusi hakea koulutukseen, sillä hän kaipasi osaamista hoidon kehittämistyöhön.

– Reilu vuosi sitten olin kehittelemässä työkaverini kanssa hoitopolkua kirurgisen vastasyntyneen hoitoon. Siinä sitten tietoa hakiessa sain ajatuksen, että voisin lähteä koulun penkille hakemaan kriittistä tutkimusosaamista ja taitoja hoidon kehittämistoimintaan, Tiina kertoo.

Tiina on pitänyt opinnoista paljon, vaikka pitkän opiskelutauon jälkeen onkin ollut totuttelemista.

– Tekemistä on paljon ja aluksi piti palautella mieleen tieteellisen tekstin ja esseen kirjoittamisen taitoja. Muutamien kuukausien jälkeen opiskelu sujuu kuitenkin jo hyvin ja on todella antoisaa.

Tiinan mielestä opintojen paras anti on ollut verkostoituminen ja ajatustenvaihto opiskelijakavereiden kanssa.

– Kun kaikilta opiskelijoilta löytyy jo työkokemusta taustalta, niin tulee todella paljon erilaisia näkökulmia aiheisiin. 

Opintoja työn ohella

Tiina suorittaa opintojaan työn ohella. Hänen mielestään töiden ja opintojen yhteensovittaminen on sujunut hyvin.

– Työnantajani on ollut joustava ja todella kannustava alusta lähtien. Teen tällä hetkellä 50-prosenttista työaikaa ja syksyllä aion jäädä opintovapaalle muutamaksi kuukaudeksi, kun työstän opinnäytetyötäni.

Käytännössä opiskelu painottuu pitkälti verkko-opintoihin, ja lähipäiviä on keskimäärin muutaman kerran kuussa.

– Opiskelu vaatii paljon tietokoneella tekemistä ja eri ohjelmien hallintaa. Käytämme paljon esimerkiksi Teams-ohjelmaa, jonka kautta keskustellaan ja tehdään tehtäviä ryhmissä.

Tiinan mielestä etäyhteyden mahdollistavat ohjelmat ovat kätevä osa opintoja, sillä silloin ei tarvitse järjestää tapaamisia aina kasvokkain. Hänen mukaansa opinnot vaativat hyvää aikataulutusta ja ennakointia, sillä suurin osa opiskelijoista tekee töitä opintojen ohella.

– Opintoihin sisältyy paljon myös ryhmätyöskentelyä. Ryhmätyöskentely on mielestäni hyvä tapa opiskella, sillä sitä kautta oppii tiimityöskentelytaitoja, joita tarvitsee paljon myös työelämässä.

Opinnoista eväitä kehittämistoimintaan

Opinnot sisältävät laajavastuisen kliinisen hoitotyön asiantuntijaosaamista, johtamisosaamista, tutkimus- ja kehittämisosaamista sekä liiketoimintaosaamista. Tiina uskoo saavansa koulutuksesta taitoja hakea ja hyödyntää kriittisesti tutkimustietoa käytännön työelämässä. Lisäksi hän uskoo saavansa osaamista kehittämistyöhön.

– Hoidon kehittäminen on lähellä sydäntäni ja haluan panostaa siihen. Uskon saavani näistä opinnoista eväitä kehittämistyötä varten.

Valmistuttuaan Tiina toivoo saavansa jatkaa hoitotyötä teho-osastolla, mutta lisäksi hän haluaisi olla mukana jonkinlaisessa kehittämisprojektissa.

– Mielestäni olisi kiva, jos voisin tehdä esimerkiksi puolet työajasta hoitotyötä ja puolet kehittämistyötä. Itse koen sen niin, että jos jättäisin kokonaan hoitotyön pois, vieraantuisi siitä aika äkkiä. Toisaalta kolmivuorotyö on aika rankkaa ja haaveissa siintää myös päivätyön mahdollisuus.

Joustava koulutus sopii monelle

Tiina suosittelee opintoja kaikille, jotka haluavat olla mukana parantamassa hoidon laatua ja kehittää itseään.

– Suosittelen tätä koulutusta, sillä se on joustava ja sen voi suorittaa hyvin myös työn ohella. Koulutus ei ole myöskään liian tieteellistä, vaan enemmänkin työelämälähtöistä ja käytännönläheistä. Tutkittu tieto ja käytäntö linkittyy opinnoissa hyvin yhteen, Tiina summaa.