Julia Asikainen
05.10.2022

Kiihdytyskaista vei levyseppähitsaajan opinnoista suoraan Oamkiin ilman valintakoetta

Levyseppähitsaajaksi Raahessa opiskellut Petra Koskela suoritti Oamkin Highway-opinnot, joiden ansiosta hän pääsi opiskelemaan energia- ja ympäristötekniikan koulutukseen ilman valintakoetta.

Kun Koulutuskeskus Brahessa opiskellut Petra Koskela sai käteensä levyseppähitsaajan ammattitutkinnon, odotti häntä jo uudet opinnot Oulun ammattikorkeakoulussa energia- ja ympäristötekniikan parissa. Hän oli varmistanut itselleen opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta suorittamalla Oamkin Highway-opinnot toisen asteen opintojensa aikana.

– Minua oli jo pitkään kiinnostanut ammattikorkeakoulussa opiskelu, joten tiesin haluavani jatkaa sinne ammattikoulun jälkeen. Highway-opintojen suorittaminen tuntui valintakoetta helpommalta tavalta saada opiskelupaikka, Petra kertoo.  

Petralla kesti yhteensä noin kolme ja puoli kuukautta suorittaa Highway-opintojen 15 opintopistettä, jotka opiskelijalta vaaditaan toisen asteen koulutuksen lisäksi päästäkseen Oulun ammattikorkeakouluun.

Petran opintoihin sisältyi matematiikan ja fysiikan lisäksi yksi alakohtainen kurssi, jolla hän opiskeli lean-johtamisen perusteita. Suurimman osan Highway-opinnoistaan Petra suoritti omaan tahtiin etänä, mutta halutessaan osan opinnoista olisi voinut suorittaa myös lähiopetuksessa ammattikoululla.

– Matematiikan ja fysiikan kursseilla oli tarjolla myös lähiopetusta. Mielestäni oli hienoa, että siihenkin tarjottiin mahdollisuus, sillä osa oppii paremmin lähiopetuksessa.

Vaikka Highway-opinnot toisen asteen koulutuksen ohella vaativat aikaa ja itsekuria, sujuivat ne Petran mielestä hyvin.

– Matematiikan ja fysiikan opinnot tuntuivat välillä hieman haastavilta, kun ei ollut opiskellut niitä pitkään aikaan. Niistäkin kuitenkin selvisi, kun sai opettajilta tukea ja jaksoi päntätä.

Varman opiskelupaikan lisäksi Petra sai opinnoista hyviä eväitä ammattikorkeakoulussa opiskelua varten.

– Highway-opintojen kautta pääsin näkemään, mitä ammattikorkeakoulussa opiskelu vaatii.

Petra myös uskoo, että Highway-opinnot edesauttoivat saamaan hänen kesätyöpaikkansa. Ennen korkeakouluopintojensa alkamista hän työskenteli kesän levyseppähitsaajana Proventia Oy:llä Oulussa.

– Työpaikkaa koskevassa haastattelussa reagoitiin positiivisesti siihen, että olin jo käynyt ammattikorkeakoulun kursseja.

Levyseppähitsaajasta energiatekniikan insinööriksi

Tulevaisuudessa Petran levyseppähitsaajan ammatti vaihtuu johonkin aivan muuhun, sillä hän halusi lähteä opiskelemaan Oulun ammattikorkeakouluun energiatekniikkaa.

– Ala vaikuttaa mielestäni todella kiinnostavalta. Uskon myös siihen, että alalta löytyy hyvin töitä.

Tulevaisuudessa Petra toivoisi pääsevänsä tekemään töitä ydinvoiman parissa.  

– Se kiinnostaa minua tällä hetkellä eniten, mutta olen kuitenkin vielä avoimin mielin tulevaisuuden suhteen. Pitää katsoa, millaisia työmahdollisuuksia valmistumisen jälkeen tulee vastaan.

Petra suosittelee Highway-opintoja kaikille toisen asteen opiskelijoille, joita kiinnostaa jatko-opiskelu ammattikorkeakoulussa. Oamkin Highway-opinnot suorittamalla voi varmistaa opiskelupaikan informaatioteknologian, tekniikan tai luonnonvara-alalta.

– Pitää vain olla halu opiskella ja oikea asenne, sillä kukaan ei ole pakottamassa tekemään opintoja. On ihan mahtava asia, että tällainen väylä korkeakouluopintoihin on olemassa.