Julia Asikainen
22.10.2021

Ammatillisen erityisopettajan opinnot toivat pätevyyden ja unelmatyön

Ulla Rantala pääsi Oamkin ammatillisen erityisopettajan opintojen jälkeen unelmiensa työhön. Ulla kokee opintojen antaneen hänelle erittäin hyvät valmiudet erityisopettajan työhön.

Nainen istuu huoneessa, jossa on vanhoja huonekaluja.
Ulla työskentelee erityisopettajana ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa Pietarsaaressa. Hän kokee olevansa unelmatyössään.

– Jokaisella opiskelijalla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella, sanoo ammatilliseksi erityisopettajaksi valmistunut Ulla Rantala.

Ulla kokee erityisopettajuuden olleen hänelle aina sydämenasia, vaikka pätevöityminen ammattiin tapahtuikin vasta monen eri koulutuksen ja työn jälkeen. Ullalla on takanaan jo pitkä työhistoria sosiaali- ja terveysalalla, jonka aikana hänelle on ehtinyt kertyä kokemusta muun muassa nuoriso-ohjaajan töistä, hoitotyöstä, yrittäjyydestä sekä alan johtotehtävistä. Opettajan työtä puolestaan Ulla on tehnyt jo yli kymmenen vuoden ajan.

– Olen opettanut monessa oppilaitoksessa, joissa kohdalleni on sattunut erityistuen tarpeessa olevia opiskelijoita. Olen kokenut heidän kanssaan työskentelyn todella mukavaksi, joten olin miettinyt erityisopettajaksi pätevöitymistä jo pitkään, Ulla kertoo.

Vuonna 2019 Ulla koki viimein elämäntilanteensa sopivaksi opintojen aloittamiselle, joten hän päätti toteuttaa haaveensa ja hakea Oulun ammattikorkeakoulun ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen.

– Halusin lähteä hakemaan koulutuksesta lisää tietoa ja uusia työkaluja opetustyöhön.

Hyvät valmiudet työhön

Ammatillisen erityisopettajan opinnot olivat Ullalle antoisia.

– Erityisen onnellinen olin siitä, kun pääsin opintojen aikana opettajaksi Suomen Diakoniaopiston ammattistarttiin Helsinkiin ja pystyin soveltamaan opintoihin kuuluvia tehtäviä suoraan työhöni.

Vaikka opinnot vaativatkin paljon aikaa ja tekemistä, koki Ulla opiskelun erittäin mielekkääksi.

– Minulla oli paljon motivaatiota, joten paneuduin opiskeluun mielelläni. Siitä tuli aina aivan mahtava tunne, kun sai töissä oivalluksia opinnoissa opituista asioista ja pääsi hyödyntämään niitä käytännössä.

Oamkin opiskeluryhmän ilmapiiri oli Ullan mielestä mahtava sekä opiskelijoiden että opettajien välillä.

– Kävimme yhdessä paljon rakentavia keskusteluja, opetus oli toteutettu hyvin, ja opettajat olivat todella kannustavia. Sain paljon eväitä opiskelijoiden kohtaamiseen siitä, miten opettajamme kohtasivat meidät.

Ulla kokee koulutuksen antaneen hänelle ennen kaikkea valtavasti uutta tietoa sekä vahvuutta opetustyön suunnitteluun ja toteuttamiseen.

– Koulutuksesta lähtiessäni tiesin, että olen saanut hyvät valmiudet tehdä erityisopettajan työtä. Tärkein koulutuksesta saamani oppi on ehdottomasti taidot opiskelijoiden kohtaamiseen, sillä ne ovat kaiken perusta.

Valmistuttuaan Ulla sai erityisopettajan työpaikan Ammattiopisto Luovilta Pietarsaaresta ja kokee olevansa nyt unelmatyössään.

– Työskentelen erityisopettajana VALMA- eli ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Työ sopii minulle laaja-alaisen kokemukseni pohjalta hyvin, pääsen käyttämään siinä luovuuttani ja haastamaan itseäni joka päivä.

Opinnoista hyötyä kaikille opettajille

Ullan mukaan ammatillisen erityisopettajan opinnot vaativat ennen kaikkea opintoihin paneutumista sekä sitä, että omat tarpeet ja tavoitteet opintojen suhteen ovat selvät.

– Mielestäni opiskelijan olisi myös hyvä työskennellä opettajana opintojen ohella, sillä ainakin itselleni opinnot aukesivat kunnolla vasta sitten, kun minulla oli kosketuspinta opettajan työhön.

Ullan mielestä kaikki opettajat hyötyisivät erityisopettajan opinnoista, joten hän suosittelee koulutusta kaikille opetustyötä tekeville.

– Opettajan työ voi käydä raskaaksi, jos ei ole riittävästi erityisopetuksessa käytettäviä välineitä suhteessa opetustyön haasteisiin. Kaikki opettajat saisivat koulutuksesta varmasti työhönsä lisää hyödyllisiä välineitä.