Julia Asikainen
02.03.2020

Akuutti- ja ensihoidon kehittämisen ja johtamisen koulutuksesta uusia näkökulmia työhön

Päivi Heikkinen on valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta akuutti- ja ensihoidon kehittäjäksi ja johtajaksi. Tällä hetkellä hän työskentelee esimiehenä Kainuun soten ensihoitokeskuksessa.

Päivi Heikkinen valmistui Oulun ammattikorkeakoulusta akuutti- ja ensihoidon kehittäjäksi ja johtajaksi.

Päivi Heikkinen valmistui akuutti- ja ensihoidon kehittämisen ja johtamisen koulutuksesta kesällä 2019. Ennen opintojaan Oamkilla hän on tehnyt pitkän kenttäuran ensihoitajana muun muassa Oulun pelastuslaitoksella.

–Halusin hakea akuutti- ja ensihoidon kehittämisen ja johtamisen koulutukseen, sillä halusin kehittää itseäni ja mennä uralla eteenpäin. Olin työskennellyt jo pitkään alalla ja koin, että nyt olisi sopiva hetki uusille haasteille, Päivi kertoo.

Päivin mukaan opiskelu sujui jouhevasti ja onnistui hyvin töiden ohessa. Lisäksi opinnot oli helppo yhdistää työelämään.

– Työn ohella opiskellessa oli iso apu, että opintoihin oli mahdollista osallistua myös etänä. Pidin erityisesti myös siitä, että opiskelutehtävät pystyi soveltamaan suoraan omaan työelämään.

Siitä huolimatta, että etäopiskelun mahdollisuus oli Päivin mielestä suuri plussa, piti hän lähipäiviä yhtenä opintojen parhaista hetkistä.

– Lähipäivinä oli ihanaa päästä vaihtamaan ajatuksia kasvotusten muiden kollegoiden kanssa. Lisäksi niistä sai hyvin vertaistukea opiskeluun.

Uusia pelimerkkejä ja näkemyksiä työskentelyyn

Päivi kertoo saaneensa opinnoista uusia työkaluja ja näkökulmia työelämään. Tällä hetkellä hän työskentelee esimiehenä Kainuun soten ensihoitokeskuksessa.

– Työskentelen tällä hetkellä lähiesimiehenä 50 ensihoitajalle ja 6 kenttäjohtajalle. Työnkuvaani kuuluu sopivassa suhteessa sekä henkilöstöhallintoa että operatiivista toimintaa. Käytännössä huolehdin esimerkiksi työntekijöiden hyvinvoinnin edistämisestä, pidän omat hoitotasovelvoitteet ajan tasalla ja tarvittaessa lähden myös kentälle.

Päivin mukaan hänen työnkuvaansa voisi verrata sairaalan sisällä osastonhoitajan työhön ja pelastuslaitoksella ensihoitomestareiden työhön.

– Olen pitänyt tästä työstä erittäin paljon. Työ on vaihtelevaa, monipuolista ja sopivan haastavaa.

Työ vaatii vahvaa resilienssiä

Päivi kertoo, että ensihoidon kehittäjältä tai johtajalta vaaditaan vahvaa resilienssiä, sillä muutokset alalla ovat arkipäivää.

– Olemme erikoisalana aika tuore ala, joten muutoksia tapahtuu paljon. ja se vaatii sopeutumis- sekä soveltamiskykyä. Lisäksi alalla tulee olla hyvä itsetuntemus ja taito kohdata eri ihmisiä.

Päivi viihtyy hyvin nykyisessä työssään, ja lähitulevaisuudessa hän haaveileekin itsensä kehittämisestä siinä. Hänellä on kuitenkin jatkuva tiedonjano ja myös pidemmän tähtäimen urahaaveita löytyy.

– Haluaisin joskus tulevaisuudessa alkaa tehdä tutkimustyötä ja sitä kautta lähteä kehittämään meidän alaamme oppimani tiedon voimin. Myös työhyvinvointi on lähellä sydäntäni, joten jokin siihen liittyvä projekti voisi kiinnostaa tulevaisuudessa. Olen tulevaisuuden suhteen avoimin mielin.

Opinnoista hyötyä kaikille ensihoitajille

Päivin mielestä ensihoidon kehittämisen ja johtamisen opinnot sopivat kaikille ensihoitajille.

– Etenkin jos yhtään kiinnostaa itsensä ja oman alan kehittäminen, niin suosittelen opintoja todella lämmöllä. Monet meidän työyhteisössämme käy tällä hetkellä YAMK-opintoja, ja se on mielestäni erittäin hyvä voimavara, Päivi kertoo.