Kestävän matkailun osaamismerkit

 

Hankkeen kuvaus

Kestävän matkailun osaamismerkit -hanke tarjoaa matkailualan tehtävissä työskenteleville ja tällä hetkellä työvoiman ulkopuolella oleville mahdollisuuden kehittää ja validoida kestävään matkailuun liittyvää osaamista. Kestävän matkailun ymmärrys ja osaaminen on ennakoivan ja menestyvän matkailutoiminnan keskeinen edellytys. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tukena toimivat digitaalinen osaamismerkistö ja MOOC-verkkokoulutus, jotka pohjautuvat Turun seudulla ja Lapin alueella toteutettuun osaamiskartoitukseen. Hankkeen aikana kartoitetaan kansallisella, pohjoismaisella ja EU:n tasolla olemassa olevaa, matkailualaan liittyvää kestävän kehityksen osaamista. Lisäksi selvitetään työelämästä nousevia kestävän kehityksen osaamistarpeita. Hanke tarjoaa matkailusektorin toimijoille uudenlaisen mahdollisuuden validoida kestävään kehitykseen liittyvää osaamista ja näin vastaa sekä yksittäisten henkilöiden että yritysten kestävän kehityksen tavoitteisiin. Digitaaliset osaamismerkit toimivat ns. matalan kynnyksen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen välineenä kalliisiin ja laajoihin sertifikaatteihin verrattuna.   

Osaamismerkistö rakennetaan niin, että samaa merkistöä voi käyttää eri koulutusasteilla. Osaamismerkistön skaalautuvuus tukee oppilaitosrajojen ylittävien koulutus- ja osaamispolkujen rakentamisessa. Hankkeessa tuotettu osaamismerkistö ja sen pohjalle rakentuva verkkokoulutus tulevat olemaan hankkeen aikana maksutonta jatkuvan oppimisen tarjontaa. Hankkeen jälkeen näitä on mahdollista tarjota osana muuta oppilaitosten jatkuvan oppimisen tarjontaa ja sitä voidaan integroida osaksi tutkintoja.

Hankkeen tavoitteet

  1. Kestävän matkailun osaamiskriteeristö

Ensimmäisenä tavoitteena on määritellä viitekehysten ja työelämäyhteistyön kautta kestävän matkailun kansallinen käyttäjälähtöinen osaamiskriteeristö. Tavoitteena on koota tutkimustietoa ja käyttäjälöhtöisiä kokemuksia kestävän kehityksen matkailusta eri toimintaympäristöissä, Lapissa ja saaristonmerellä. Lue lisää

  1. Kestävän matkailun digitaaliset osaamismerkit

Toisena tavoitteena on luoda digitaalinen osaamismerkistö tunnistamaan ja tunnustamaan kestävään kehitykseen liittyvää osaamista matkailualalla. Osaamismerkistö rakennetaan skaalautuvasti, jolloin samaan merkistöön kuuluvia merkkejä voidaan validoida verkkokoulutusten ja näyttöjen kautta eri koulutusasteilla; ammatillisella toisella asteella, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Lue lisää

  1. Kestävän matkailun MOOC-verkkokoulutus

Kolmantena tavoitteena on suunnitella matkailualan kestävän kehityksen kriteeristön ja osaamismerkistön pohjalta MOOC-verkkokoulutus, jota voidaan tarjota maksutta osana jatkuvan oppimisen tarjontaa eri koulutusasteiden kautta. Koulutusta pilotoidaan hankkeen aikana eri koulutusasteilla. Lue lisää

Hankkeen kohderyhmä

Hankkeen ensisijaista kohderyhmää ovat työelämässä toimivat matkailualan ammatillisen tutkinnon ja/tai korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt, jotka haluavat tunnustuksen kestävän kehityksen osaamisesta itselleen ja/tai yritykselleen. Hankkeen kohderyhmää ovat myös matkailualan tehtävissä toimivat eri koulutustaustaiset henkilöt ja työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt, jotka haluavat päivittää osaamistaan kestävästä matkailusta.