Julia Asikainen
14.06.2023

Vuoden alumneiksi valitut Nakoa Oy:n yrittäjät näkevät paljon mahdollisuuksia yhteistyössä Oamkin kanssa – ”Oamkilaiset ovat huippuporukkaa”

Nakoa Oy sai alkunsa yhteisestä intohimosta rennon naiselliseen, laadukkaaseen ja ekologisempaan muotiin.

Suomalaisen vaatebrändi Nakoa Oy:n perustajat Annika Sorvari, Noora Turpeinen ja Johanna Sorvari on valittu Oulun ammattikorkeakoulun vuoden 2023 alumneiksi. Yrittäjäkolmikko kertoo olevansa otettu saamastaan tunnustuksesta.

– Valinta tuli yllätyksenä, mutta onhan se aivan ihana juttu, Annika sanoo.

– Tuntuu tosi hyvältä saada tunnustusta siitä työstä, jota olemme yhdessä tehneet viedäksemme muotialaa eteenpäin, Noora lisää.

Kaikki yrittäjistä on valmistunut Oamkista liiketalouden tradenomeiksi, mutta suuntautunut opinnoissaan eri asioihin.

Johanna ja Noora olivat kuitenkin luokkakavereita ja tutustuivat toisiinsa ensimmäisenä opiskeluvuonna, jolloin suoritetaan alan perusopinnot.

Ensimmäisen vuoden jälkeen Johanna jatkoi Terwa-akatemiaan opiskelemaan yrittäjyyttä, kun taas Noora suuntautui opinnoissaan taloushallintoon. Molemmat valmistuivat vuonna 2018.

Johannan sisko Annika puolestaan on opiskellut henkilöstöosaamista ja johtamista. Hän suoritti opintonsa monimuotototeutuksessa ja valmistui 2019.

Noora on suorittanut Oamkissa myöhemmin myös palveluliiketoiminnan kehittämisen YAMK-tutkinnon.

Nakoa vie muotia ekologisempaan suuntaan

Nakoan kolmikko perusti kesällä 2020. Yrityksen perustamisen taustalla on yhteinen intohimo naiselliseen, laadukkaaseen ja ekologisempaan muotiin.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Noora oli äitiyslomallaan jo pidempään pohtinut, että haluaisi jonkin ratkaisun pikamuodin kuormittamaan maailmaan ja pyysi sparrausapua Johannalta.

– Johanna oli käynyt läpi samankaltaisia ajatuksia ja sitä, että löytyisipä huolettoman tuntuisia, mutta naisellisia vaatteita. Annika puolestaan oli suunnitellut jo pidempään omaa mallistoa, Noora kertoo.

Haastavinta yrittäjyydessä on ollut kolmikon mielestä tulevaisuuden ennustaminen.

– Koskaan ei voi täysin luottaa siihen, millainen tilanne on esimerkiksi puolen vuoden päästä. Samalla on kuitenkin tehtävä koko ajan suunnitelmia pidemmän ajan päähän.

Parhaimpina asioina yrittämisessä he ovat kokeneet etenkin onnistumiset tiiminä.

Tavoitteena kansainvälistyminen

Nakoan liiketoiminta on kasvanut alusta lähtien koko ajan. Seuraavaksi yritys tavoittelee kansainvälistymistä.

– Alkuun on keskitytty siihen, että on saatu brändi rakennettua ja homma käyntiin Suomessa. Suunnitelmana on kuitenkin koko ajan ollut, että jossain vaiheessa haluamme lähteä viemään visiotamme myös ulkomaille. Viimeistään ensi vuonna pitää olla jalka jo oven välissä, Annika toteaa.

Tällä hetkellä Nakoalla työskentelee yrittäjäkolmikon lisäksi varastotyöntekijöitä sekä kaksi vakiintunutta suunnittelijaa. Toiminnan laajenemisen myötä yritykseen on tarkoitus palkata tulevaisuudessa vielä lisää työntekijöitä.

– Tulemme tarvitsemaan ainakin isommat varastot ja sinne lisää työntekijöitä. Myös suunnittelijoita tullaan palkkaamaan enemmän, ja markkinointiinkin tarvitaan varmasti uusia tyyppejä.

Kolmikko etsii yritykseensä ahkeria ja yrittäjämäisiä työntekijöitä, joilla on välittävä asenne tiimiä kohtaan.

– Meille on tärkeää, että töitä tehdään ahkerasti, mutta hyvällä ja letkeällä asenteella niin, että kaikilla on mukava olla töissä, Noora sanoo.

Oamkista hyvät eväät yrittäjyyteen

Oamkin opinnoista kolmikolle on tarttunut mukaan liiketoimintaosaamisen perusteet ja paljon muita yrittäjille hyödyllisiä taitoja.

– Opintojen aikana pääsi hyvin verkostoitumaan ja sai lisää itsevarmuutta. Itse opin paljon tietysti myös taloushallinnosta, Noora kommentoi.

Annika kokee hyötyneensä yrittäjyydessä muun muassa siitä, että hän osallistui opintojensa aikana opiskelijoille järjestettyihin yrittäjyyteen liittyviin tapahtumiin.

– Yhdessä tapahtumassa perustettiin viikonlopun aikana yritys. Siellä sai hyvän käsityksen siitä, millainen prosessi yrityksen perustaminen on.

Johanna kertoo saaneensa Terwa-akatemiasta osaamista esimerkiksi projektinhallintaan ja tiimityöskentelyyn.

– Uskon, että olen saanut opinnoissa tehtyjen projektien kautta ihan äärettömän määrän sellaista hiljaista tietoa, jota ei muuten saisi.

Opiskeluaika on jäänyt kolmikon mieleen kaiken kaikkiaan positiivisena ajanjaksona.

– Se oli sellaista maailmaa avartavaa aikaa, vaikka välillä olikin kova kiire, kun suoritin opintoja töiden ohella, Annika muistelee.

– Meillä oli Terwa-akatemiassa aivan mahtava tiimi. Siitä porukasta on muodostunut minulle todella tärkeä, ja olemme edelleen tekemisissä, Johanna kertoo.

Jatko-opinnot kiinnostaneet

Kolmikolla on edelleen vahva halu kehittää itseään ja oppia lisää. Annika opiskelee parhaillaan kansainvälistä liiketaloutta ja johtamista maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa, ja Johanna aloittaa syksyllä markkinoinnin maisteriopinnot Oulun yliopistossa.

– Se on mahtavaa, että kaikki meistä on opiskellut vähän eri asioita, niin saadaan paljon erilaista osaamista yritykseemme, Annika sanoo.

Pian maisteriopintonsa päättävä Annika ja aiemmin YAMK-tutkinnon suorittanut Noora kokevat, että opiskelujen ja yrittäjyyden yhdistäminen on sujunut hyvin, mutta vaatinut aikataulutusta.

– Kun suoritin YAMK-tutkintoa, kävin myös päivätöissä ja hoidin yritysasioita lapsiperhearjen keskellä, joten se vaati tehokkuutta ja tarkkaa aikataulutusta. YAMK-tutkinnon opiskelu oli kuitenkin joustavaa, ja opintoja sai tehtyä kätevästi suoraan omalle yritykselle, Noora kertoo.

Myös Annika kokee jatko-opintojen tukeneen hyvin yrittäjyyttä.

– Opiskelut ovat vaan antaneet entistä enemmän intoa yrityksen kehittämiseen, kun on oppinut niin paljon ja saanut uusia ideoita.

Yhteistyö Oamkin kanssa mieluista

Kolmikko on jo ehtinyt tehdä yhteistyötä Oamkin kanssa ja jatkaa sitä mielellään myös jatkossa. He ovat olleet muun muassa mukana kursseilla, joilla opiskelijat ovat tehneet erilaisia toimeksiantoja yrityksille.

– Kun on itse joskus aiemmin ollut vastaavanlaisilla kursseilla opiskelijana, on ollut mielenkiintoista osallistua niille nyt yrityksenä. Oamkilaiset ovat huippuporukkaa, joten heidän kanssaan on mukavaa tehdä yhteistyötä, Annika sanoo.

Jatkossa yrittäjät näkevät mahdollisena olla mukana esimerkiksi opinnäytetöihin ja työharjoitteluihin liittyvissä asioissa.

– Voitaisiin hyvin myös vaikka suunnitella jotain tapahtumaa yhdessä. Paljon on varmasti erilaisia mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä.

Yrityksen perustamisesta haaveilevia opiskelijoita kolmikko kannustaa menemään rohkeasti unelmiaan kohti.

– Kannattaa vain rohkeasti mennä ja tehdä, eikä tarvitse odottaa sitä, että kaikki olisi täysin valmista ja loppuun asti hiottua ennen kuin yrityksen perustaa, Annika sanoo.

– On myös hyvä muistaa, että kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä yksin. Aina voi ja kannattaa etsiä ympärille muita ihmisiä, jotka voivat auttaa yritysasioissa, Noora lisää.