Julia Asikainen
10.12.2018

Perheen jalanjäljissä musiikkipedagogiksi

Ensimmäisen vuoden musiikkipedagogiopiskelija Leni Välimäki on ollut tyytyväinen opintoihinsa. Tulevaisuudessa häntä kiinnostaa esiintymislavat ja opettaminen.

Leni Välimäki opiskelee musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulussa.

Musiikki on aina ollut tärkeä osa Lenin elämää, joten musiikkipedagogin opinnot olivat hänelle luonnollinen valinta.

– Tulen myös muusikkoperheestä, minkä vuoksi musiikki on ollut läsnä läpi elämäni.

Leni kertoo tehneensä paljon töitä päästäkseen opiskelemaan unelma-alaansa. Hän on opiskellut sekä pop/jazz -laulua että klassista laulua ennen opintojaan Oamkilla.

– Täällä on monia, jotka ovat käyneet esimerkiksi konservatorion ensin. Itse olen opiskellut klassista laulua vain yksityisesti vähän aikaa. Pop/jazz -laulua olen opiskellut musiikkiopistolla.

Klassinen laulu on Lenin pääinstrumentti musiikkipedagogin opinnoissa.

– Silloin kuin laulan, olen kaikista eniten oma itseni. Silloin olen läsnä juuri siinä hetkessä, enkä mieti mitään muuta. Mielestäni laulamisessa on hienoa, että olen itse se instrumentti.

Opinnoista positiivisia kokemuksia

Leni on ollut tyytyväinen opintoihinsa Oamkilla. Hänestä on hienoa, että saa vihdoin tehdä päätoimisesti sitä, mitä rakastaa.

– Olen myös tutustunut mahtaviin ihmisiin, ja opetus on ollut todella hyvää. Lisäksi täällä on rento ja rauhallinen ilmapiiri, josta tykkään.

Leni käyttää myös paljon vapaa-aikaansa laulun harjoitteluun ja viihtyy usein koulullakin iltaan saakka. Hänen mielestä musiikkipedagogilta vaaditaan aitoa halua ja intohimoa työtään kohtaan.

– Mielestäni on tärkeää, että haluaa jatkuvasti kehittää itseään. Lisäksi työ vaatii kykyä toimia ihmisten kanssa ja tietysti myös musikaalisuutta. Kaikki lähtee kuitenkin omasta intohimosta.

 

Tulevaisuuden haaveissa esiintymislavat ja opettaminen

Tulevaisuudessa Leni haaveilee työskentelevänsä laulamisen ja esiintymisen parissa.

– Olisi hienoa päästä esiintymään esimerkiksi oopperalavoille tulevaisuudessa. Tärkeintä minulle on kuitenkin se, että saan laulaa.

Laulamisen ja esiintymisen lisäksi Leni on kiinnostunut opettamisesta.

– Tykkään tehdä ihmisten kanssa töitä ja toisen auttaminen on lähellä sydäntäni.