Saara Kärki
16.03.2021

LVI-insinöörillä on kaksi insinööritutkintoa

Oulun ammattikorkeakoulun alumni Timo Alakontiola pitää työstään. Hän on valmistunut niin energiatekniikan että talotekniikan alalta.


Kuva: Mikko-Pekka Karlin
Kempeleläinen Timo Alakontiola on opiskellut Oulun ammattikorkeakoulussa niin energiatekniikan että talotekniikan tutkinnot. Timo kokee, että aiemmasta energiatekniikan tutkinnosta on ollut hyötyä nykyisessä työssä talotekniikan puolella. LVI-insinöörin tutkinnon hän suoritti puolessatoista vuodessa, sillä aiemmasta tutkinnosta sai hyvin hyväksilukuja.

– Hain muuntokoulutukseen, sillä en ollut työllistynyt kotiseudulle. Opinnot sujuivat nopeasti ja tehokkaasti alle tavoiteajan.

Ensimmäinen työharjoittelu alkoi jo puoli vuotta opintojen alkamisen jälkeen. Lopun aikaa Timo olikin töissä sekä opiskeli yhtä aikaa. Samaan aikaan perheessä elettiin pikkulapsiarkea. Silti työn, kodin ja opintojen yhdistäminen sujui.

– Pystyin sekä opiskelemaan että tekemään töitä päivisin, joten iltaisin oli helppo keskittyä perhe-elämään.

Erityisesti Timo piti etäopetuksesta. Suurin osa luennoista videoitiin, joten niitä oli helppo katsoa silloin kun itselle sopi. Se myös mahdollisti päällekkäisten kurssien valitsemisen.

– Saatoin käydä toisen kurssin luennoilla ja toisen luennot katsoin myöhemmin verkosta.

Samalla hänelle tuli myös kokemusta kahdenlaisesta opiskelijakokemuksesta. Nuorena suoraan ammattikoulusta, jolloin opintoihin kuului paljon ryhmäytymistä ja opiskelijarientoja. Silloin kaikki luennot olivat lähiluentoja. Nyt opinnot etenivät itsenäisemmin, eikä opiskelukavereihin juuri tullut luotua suhteita.

– Minä pidin etäopinnoista. Katsoin myös sellaisia tallenteita, joiden luennoilla olin ollut fyysisesti paikalla esimerkiksi tentteihin valmistautuessa. Opintojen loppuvaiheessa, harjoitustöitä tehdessäni pystyin myös katsomaan luentotallenteilta läpikäytyjä mallisuorituksia.

Työssään Timo pitää siitä, että hän pääsee suunnittelemaan uutta ja ratkaisemaan ongelmia. Innostavaa on, että jo pienellä vaivalla saa tehtyä oman näköisen tuloksen.

– Jokainen päivä on pikkuisen erilainen ja aina pääsee pähkäilemään eri pulmia. Vaikka luulisi, että kaikki kohteet ovat aika samanlaisia, niin sitä ne eivät ole.

Liikkuessaan Timo huomaa katsovansa rakennuksia ja miettivänsä, miten itse olisi asian ratkaissut.

Opintoja hän suosittelee heille, joilla on luovaa heittäytymis- ja joustokykyä. Ratkaisukeskeisyys nousee myös tärkeään rooliin ammatissa.

– Jos on hyvin sulkeutunut ihmistyyppi, joka haluaa työskennellä itsekseen, ei ehkä sopeudu samalla lailla alalle. Tässä tapaa eri taustoista tulevia henkilöitä: nuorempia ja kokenutta kaartia sekä eri alojen osaajia. Talotekniikka-ala sopii heille, jotka tykkäävät olla ihmisten kanssa tekemisissä.