Julia Asikainen
03.12.2018

Liiketalouden YAMK-opiskelija voitti Race to Winter Wonders -kilpailun

Race to Winter Wonders -kilpailussa etsittiin uutta, innovatiivista ja kansainväliseen myyntiin sopivaa valmista tuotetta tai tuoteideaa. Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden YAMK-opiskelija Lea Helttunen oli toinen kilpailun voittajista.

Lea Helttunen opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa Master-opintojaan, eli ylempiä ammattikorkeakouluopintoja.

Vuonna 2016 suomussalmelainen Lea Helttunen perusti Kaihlalahti Clothing -nimisen yrityksen, joka valmistaa laadukkaita kotimaisia tekstiilituotteita Uusi Suomussalmi -kuosilla. Lea voitti Race to Winter Wonders -kilpailun sisustustyynynpäällisellään ja palkinnoksi hän lähtee itsenäisyyspäivänä Brysselin joulutorille markkinoimaan tuotteitaan.

– Ihanaa, että tätä ideaa ja kuosia arvostetaan niin paljon. Sain tästä voitosta lisää uskoa omaan tekemiseen. Lisäksi tämä avaa varmasti paljon uusia mahdollisuuksia.

Kilpailun voittanut sisustustyynynpäällinen kuuluu Lean kehittelemään Uusi Suomussalmi -kuosilla varustettuun tuoteperheeseen. Kuosi on saanut inspiraationsa perinteisestä Suomussalmi-raanusta. Raanun kuvio pohjautuu ruusukas-sidokseen, jota käytettiin 1800-luvulla Suomussalmen kylien villashaaleissa. Perinteiden kunnioittaminen on tärkeä osa Lean yrityksen arvopohjaa.

– Lisäksi minulle on tärkeää, että tuotteeni ovat käytännöllisiä. Ne sopivat sekä arkeen että juhlaan.

Opinnoista tukea yritystoimintaan

Lea aloitti tänä syksynä Oulun ammattikorkeakoulussa liiketalouden YAMK- eli Master-tutkinnon. Hän haki Master-tutkintoon, sillä hän halusi kehittää itseään opintojen kautta lisää.

– Olen aikaisemmin valmistunut tradenomiksi ja halusin nyt opiskella lisää yrittäjyyttä ja liiketoimintaan liittyviä opintoja.

Lean mielestä Oulun ammattikorkeakoulun tarjoama linja oli hänen toiveisiin ja tavoitteisiin sopivin.

– Mielestäni tässä koulutuksessa on mahtavaa, että opintoja voi suorittaa etänä. Asun itse Suomussalmella ja opinnot onnistuvat täältä käsin hyvin.

Liiketalouden Master-opinnot tukee Leaa monella tapaa hänen yritystoiminnassaan.

– Aion tehdä opinnäytetyöni oman yritykseni verkkokaupan kehittämiseen. Pohdin opinnäytetyössäni verkkokaupan asiakaslähtöisyyttä palvelumuotoilun keinoin.

Tällä hetkellä Lealla on käynnissä palvelumuotoilun ja kansainvälisen kasvuyrityksen markkinoinnin opintojaksot, jotka hän kokee yrityksensä kannalta tähän tilanteeseen sopiviksi.

– Erityisesti näillä opintojaksoilla opitut taidot ovat hyödyllisiä yritystoiminnassani.

Tulevaisuuden haaveissa kansainvälisyys

Tulevaisuudessa Lea tavoittelee yrityksen laajentamista myös kansainvälisille markkinoille.

– Mahtavaa, että saan kilpailun voiton ansiosta hyvän mahdollisuuden luoda yhteyksiä myös kansainvälisesti.

Kansainvälisyyden lisäksi Lea haluaa edelleen kasvattaa jälleenmyyntiverkostoaan kotimaassa.

Yritykseen ja tuotteisiin voi tutustua verkkokaupan nettisivuilla.