Laure Kurkela
07.03.2019

Liiketalouden tradenomiksi englannin kielellä

Riikka Karppinen opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa kansainvälistä liiketaloutta kolmatta vuotta. Riikka on aina ollut kiinnostunut kielten opiskelusta. Kielipakista löytyy suomen lisäksi ranska, saksa ja englanti.

Riikan mielestä englanti on kieli, joka on pakko osata, ja sillä pärjää ihan missä vain. Kansainvälisen liiketalouden opinnot suoritetaankin englanniksi. Oulu valikoitui opiskelupaikaksi, sillä kaupunki oli Riikalle hyvän välimatkan päässä, ja jo ennalta tuttu kaupunki. Oamkista Riikalla oli hyvä vaikutelma jo ennen hakemista. Opinnot ovat sujuneet hyvin. Opiskelun ohessa onnistumisia ovat olleet hyvät kursseilla tehdyt projektit ja ryhmätöissä muodostunut erinomainen ryhmähenki. Yhteisistä, onnistuneista projekteista tulee hyvä fiilis.

Riikka saa itseluottamusta siitä, että uskaltaa tehdä asioita tietäen, että onnistuu niissä. Kokemus tuo myös itsevarmuutta.

Riikka uskoo unelmiinsa: tulevaisuuden unelmia ovat opinnäytetyön valmiiksi saaminen ja sen myötä valmistuminen. Riikka haluaisi myös matkustella opintojensa jälkeen ulkomailla. Toteutuneet unelmat luovat pohjaa myös tulevaisuuden haaveille.

– Moni unelmani on käynyt toteen sen jälkeen, kun pääsin Oamkiin opiskelemaan: olen saanut uskomattomia verkostoja, työpaikan, tosi hyviä ystäviä ja tosi paljon erilaista kokemusta joka ikisestä asiasta, mitä vaan voi saada.

Oamkia opiskelupaikaksi harkitsevaa Riikka kehottaa lähtemään rohkein mielin yrittämään, siinä ei häviä mitään.

– Onko liian kliseistä sanoa: Luota itseesi!