Julia Asikainen
10.02.2021

Konetekniikan koulutuksen monipuoliset mahdollisuudet innoittivat alalle

Oulun ammattikorkeakoulun konetekniikan opiskelija Janne Törmänen kokee saavansa opinnoista hyvät lähtökohdat työelämään. Hän on pitänyt opinnoissaan erityisesti tuotekehitysprojekteista, joissa opittuja asioita pääsee hyödyntämään käytännössä.

Janne Törmäsen kipinä konetekniikkaan syttyi jo lapsena, joten alan opinnot olivat hänelle selkeä valinta.

– Tykkäsin jo lapsena purkaa ja kasata kaikkia erilaisia koneita ja laitteita, Janne Törmänen kertoo.

Konetekniikan opinnoissa häntä kiehtoi ennen kaikkea rajattomuus, sillä koulutuksella on mahdollisuus työllistyä laaja-alaisesti moniin erilaisiin tehtäviin.

– Vaikka erikoistuisikin johonkin tiettyyn osa-alueeseen, on siitä hyötyä varmasti missä tahansa konetekniikan alan työtehtävissä.

Omissa opinnoissaan Janne halusi erikoistua koneautomaatioon, sillä koodaus oli kiinnostanut häntä jo pidemmän aikaa.

– Mielestäni oli kiinnostavaa oppia, miten jonkin laitteen saa toimimaan itsenäisesti ohjelmoimalla.

Opinnoista hyvät lähtökohdat työhön

Jannen mielestä konetekniikan opinnot tarjoavat hyvän perustan työelämää varten.

– Tutkinnolla ei tule kukaan täysin valmiiksi, mutta tästä saa todella hyvät työkalut, joilla voi alkaa rakentamaan omaa ammatillista osaamistaan työelämässä.

Erityisesti Janne piti opinnoissaan tuotekehitysprojekteista, joissa pääsi hyödyntämään opittuja asioita käytännössä.

– Tuotekehitysprojekteissa pääsimme tekemään ryhmissä suunnittelutyötä suoraan yritykselle, mikä oli mahtavaa. Yritysyhteistyön kautta toteutetut projektit ovat hyvä väylä verkostoitumiseen.

Lisäksi Jannen mielestä oli hienoa, että koululla pystyi halutessaan oppimaan sellaisiakin asioita, jotka eivät varsinaisesti kuuluneet opintoihin.

– Jos halusi vaikka kokeilla jotain uutta, tietää jostain asiasta enemmän tai kehittää omaa projektia, tarjottiin siihen mahdollisuus.

Töissä koulun oppeja ja uuden oppimista

Opintojen aikana Janne on päässyt tekemään alan töitä sekä teollisuuden suunnittelun ja kunnossapidon että mekaniikkasuunnittelun parissa. Töissä hän on päässyt hyödyntämään opintojaan erityisesti mallinnukseen ja lujuuslaskentaan liittyvissä ongelmissa.

– Tykkään siitä, että työ on ollut niin monipuolista. Työtä tehdessä olen myös oppinut paljon uutta esimerkiksi putkistosuunnittelusta, jota ei juurikaan koulussa opiskeltu.

Janne aikoo jatkaa samojen työtehtävien parissa valmistumisen jälkeenkin, mutta suunnittelee myös hakevansa yliopistoon opiskelemaan konetekniikan diplomi-insinööriksi.

– Haluan päästä syventämään osaamistani vielä lisää. Minua kiinnostaa saada vielä enemmän teoriataustaa esimerkiksi lujuusopille ja mekatroniikalle.

Mielenkiintoa ja avoimuutta opintoihin

Jannen mielestä konetekniikan opinnot vaativat opiskelijalta mielenkiintoa ja avoimuutta.

– Opiskelijoista löytyy varmasti niitäkin, jotka ovat innoissaan alasta, mutta eivät ole löytäneet sitä omaa juttuaan. Avoimuus on yksi avaintekijöistä siihen, että alan monipuolisten työtehtävien joukosta löytää sen oman jutun.

Janne haluaa suositella kaikkia kiinnostuneita hakemaan konetekniikan opintoihin, eikä hänen mukaansa esimerkiksi omia matematiikan tai fysiikan taitoja kannata pitää esteenä.

– Koulussa kyllä oppii, opettajat ovat siellä sitä varten. Myös muut opiskelijat varmasti auttavat, kun vain uskaltaa kysyä. Kunhan mielenkiintoa alaa kohtaan riittää, kaikki muu kyllä luonnistuu siinä ohessa.