Elina Pekki
03.10.2023

Jani Junes unelmoi yrittäjäksi ryhtymisestä – mentorointiohjelma auttoi pääsemään alkuun

Jani Junes toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja perusti oman rakennusalan yrityksen. Oamkin mentorointiohjelman mentori Joonas Takkula auttoi tuoretta yrittäjää sekä konkreettisin neuvoin että rohkaisuin epävarmoina hetkinä.

Kun Jani Junes haki Oamkin järjestämään mentorointiohjelmaan, oli hänellä selkeä tarve: hän halusi perustaa yrityksen. Kymmenen vuotta rakennusalalla toiminut ja Oulussa YAMK-tutkinnon suorittanut Jani oli ideoinut omaa rakennusfirmaansa jo kauan, mutta käytännön toteutukseen hän tarvitsi tukea. Apuun tuli yrittäjä Joona Takkula.

– Mentorointiparien yhdistämisessä onnistuttiin hyvin. Toivoin mentorikseni nuorekasta tyyppiä, jolla yrityksen perustaminen on itselläänkin tuoreessa muistissa, Jani kertoo.

Oamkin mentorointiohjelma järjestettiin viime keväänä ensimmäistä kertaa pilottitoteutuksen muodossa. Mentoroinnissa kokeneempi mentori tarjoaa kokemuksiaan ja näkökulmiaan opastusta tarvitsevalle mentoroitavalle eli aktorille.

– Mentorointi on ennen kaikkea ohjausta, eikä valmiiden vastausten antamista, kuvailee Joona ajatuksiaan mentoroinnin olemuksesta.

Janin ja Joonan yhteistyö lähti liikkeelle ideoiden pallottelulla sekä tavoitteiden ja suunnitelmien kirkastamisella. Tehtävälistalla oli niin kirjanpitoa kuin asiakasprofiilin ja tavoitettavuuden suunnittelua.

Pari tapasi muutaman kuukauden ajan säännöllisin väliajoin samalla kun Janin yritysprojekti eteni. Mentorointiohjelman päättyessä yritys oli perustettu.

Mentorointi on neuvoja ja tukemista

Joonalla itsellään ei ollut tutkintoa tai opettamistaustaa Oamkissa, mutta hän huomasi ilmoituksen ohjelmasta tuttavan kautta. Positiivisia kokemuksia mentoroinnista oli kertynyt jo aiemmin aktorin roolissa, ja nyt Joona halusi puolestaan auttaa muita.

Joonan mukaan hyvään mentorointiin kuuluu ennen kaikkea se, että osaa kuunnella ja asettua toisen asemaan. Sillä ei ole väliä, ymmärtääkö toisen alasta juuri mitään. Osaaminen, jota mentori tarjoaa, on universaalimpaa.

– Tässä tapauksessa minulla ei talonrakentamisesta ollut mitään tietoa, mutta kaikesta muusta kyllä. Eniten neuvoin yritysosaamisessa, mutta tärkeintä on yleinen sparraus, kertoo Joona.

Jani kokee, että sai mentoroinnilta paljon. Konkreettiset vinkit olivat kullanarvoisia tavoitteeseen pääsemisessä, ja vaikeissa tilanteissa Joona oli korvaamaton tuki.

– Yrittäjä saattaa jäädä usein aika yksin, ja pienetkin asiat tuntuvat isoilta. On äärimmäisen tärkeää, että on joku, jolle voi jutella huonolla hetkellä, Jani sanoo.

Yhteinen onnistuminen

Nyt mentorointiohjelman loputtua molemmat ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Janin yritys on nyt perustettu ja viime kuukaudet ovat kuluneet tuoreen firman ensiaskeleiden parissa.

– Voisin sanoa, että me onnistuimme tässä yhdessä. Siihen tarvittiin molemminpuolista intoa ja oppimisen halua, Joona kertoo.

Hän muistuttaa, että mitä enemmän mentoroinnille antaa, sitä enemmän siltä saa myös takaisin. Jos toinen on puolivaloilla mukana, ei yhteistyö ole hedelmällistä.

– Lisäksi on tärkeää, että valmistautuu etukäteen ja on suunnitellut, mitä mentoroinnilta haluaa.

Vaikka mentorointiohjelma päättyikin, jatkuu Janin ja Joonan yhteistyö myös tästä eteenpäin.

– Olemme sopineet, että pidetään jatkossakin yhtä. Oli asia mikä hyvänsä, niin aina saa soittaa, Joona hymyilee.