Julia Asikainen
02.11.2022

Agrologin opintoihin innosti alan lupaava työtilanne

MTK Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja Hanne Hurskainen toimii puheenjohtajana Oamkin alumnineuvottelukunnassa, joka perustettiin keväällä 2022. Hanne on suorittanut Oamkissa agrologin AMK- ja YAMK-tutkinnon.


– Maatalous tuntui alalta, jolla riittää töitä. Ajattelin, että sitä ei ulkoisteta toisiin maihin, kertoo Hanne Hurskainen pohtineensa 17 vuotta sitten, kun hän päätti hakea opiskelemaan agrologiksi Oamkiin.

Aiemmin Hanne oli opiskellut muutaman vuoden yliopistossa kemiaa, mutta se ei tuntunut hänestä omalta. Agrologin opinnot sen sijaan olivat hänelle nappivalinta.

– Opinnot tuntuivat alusta alkaen kiinnostavilta. Koen, että meille myös opetettiin juuri sellaisia asioita, joita agrologit siihen aikaan tarvitsivat.

Maatalousalan parissa työskentely tuli Hannelle tutuksi jo opintojen aikana, sillä hän pääsi tekemään alan hommia opintojensa ohessa.

– Ensin työskentelin maatalouslomittajana, sitten opettajana maatalousoppilaitoksessa ja ennen valmistumista ehdin siirtyä vielä talouspuolen asiantuntijaksi ProAgrialle. 

Agrologiksi valmistuttuaan Hanne innostui vielä jatkamaan opintoja ja suoritti alan maaseudun kehittämisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Oamkissa.

– Minua kiehtoi se vahva työelämäkytkös, joka YAMK-tutkinnossa on. Myös kurssisisällöt kuulostivat niin mielenkiintoisilta, että halusin lähteä hakemaan niistä lisää osaamista.

Hanne kokee Oamkin opintojen antaneen hänen uralleen erittäin hyvän pohjan.

– Opinnot olivat käytännönläheisiä, mutta samalla niissä käytiin myös paljon teoriaa ja tuotiin esille tieteellistä näkökulmaa. YAMK-tutkinnon opinnäytetyötä tehdessä tuli tunne, että sen tekemisellä on oikeasti tutkimuksellista merkitystä.

Monipuolinen työkokemus on ollut hyödyksi

Reilu vuosi sitten Hanne jätti työnsä ProAgrialla ja aloitti nykyisessä tehtävässään maatalouden alueellisen etujärjestön, MTK Pohjois-Suomen, toiminnanjohtajana. Takana on monipuolisesti erilaisia työpaikkoja, joista jokaisesta on jäänyt jotain selkäreppuun. Hanne nostaakin yhdeksi uransa tärkeimmistä opeista sen, että mikään ei koskaan mene hukkaan.

– Kaikki mitä olen tehnyt aina kemian opiskelusta ja lehmien lypsämisestä lähtien, ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi osaamiseni on vuosien varrella rakentunut. Vaikka jokin työtehtävä tai opintojakso tuntuisi tietyssä hetkessä turhalta, kertyy kaikesta aina osaamista ja elämänkokemusta.

Tänä keväänä Hanne sai toiminnanjohtajan työnsä ohelle uutta puuhaa, kun hän ryhtyi Oamkin alumnineuvottelukunnan puheenjohtajaksi.

Keväällä 2022 perustetun Oamkin alumnineuvottelukunnan tehtävänä on muun muassa tuoda näkemyksiä Oamkin toiminnan kehittämiseen työelämän näkökulmasta. Alumnineuvottelukunta kokoontuu kahdesti vuodessa.

– Tämä on todella mielenkiintoinen yhteistyömahdollisuus, joka poikii varmasti mahtavaa vuoropuhelua ja antaa paljon.

Omaksi motokseen Hanne sanoo lauseen: ”Asioilla on tapana järjestyä”.

– Minulle se ei tarkoita passiivista heittäytymistä odottelemaan, vaan kokemuksen tuomaa luottoa siihen, että vaikeatkin tilanteet ratkeavat ennemmin tai myöhemmin.