Tanssinopettaja (AMK)

Oletko sinä tulevaisuuden tanssintekijä? Haluatko jakaa tanssin iloa opettajana ja ohjaajana eli tanssialan asiantuntijana? Tervetuloa opiskelemaan tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakouluun! 

Tanssinopettajakoulutuksessa opiskellaan paljon ryhmässä muiden samanhenkisten kanssa. Koko opintojen ajan harjoitellaan opettamista, tanssimista ja muita työelämässä tarvittavia taitoja yksin ja yhdessä. Taitoja kehitetään monipuolisesti: tutkimalla, opettamalla, tanssimalla, tekemällä koreografioita, keskustelemalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Tanssinopettajana toimimista harjoitellaan ohjaamalla opetusta erilaisille ryhmille, seuraamalla toisten opetusta sekä pohtimalla porukalla erityisesti tanssinopetukseen liittyviä ilmiöitä. Opinnoissa hankitaan ja harjoitellaan myös muita hyödyllisiä ja työelämässä tarpeellisia taitoja, kuten yrittäjyystaitoja, työelämän tuntemusta, tieto- ja viestintätaitoja ja kansainvälisyyttä.

Syksyllä 2024 alkava koulutus on suunnattu erityisesti showtanssiin ja paritanssiin erikoistuville hakijoille joko päivä- tai monimuoto-opintoina. Mikäli haluat erikoistua tai haet koulutukseen jollain muulla tanssi- tai liikuntataustalla, opiskelet henkilökohtaisella opintosuunnitelmalla monimuotoisesti. Monimuoto-opinnot edellyttävät vahvaa tanssitaustaa, itseohjautuvuutta sekä akateemisia opiskelutaitoja. Mahdollisuuksien mukaan monimuoto-opiskelijat opinnollistavat ohjatusti omaa työtään.

Yksilölliset opintopolut

Henkilökohtaisen opintopolun avulla sinun on mahdollista suunnata oman osaamisesi kehittymistä. Työ- ja opetusharjoittelua koostat kiinnostuksesi ja urasuunnitelmasi mukaan. Voit laajentaa omaa osaamistasi vapaasti valittavilla opinnoilla. Opintojen aikana tuemme sinua urapolun hahmottamisessa ja omien vahvuuksien tunnistamisessa, jotta löydät sopivan paikan työelämässä.

Mitä tanssinopettaja tekee?

Tanssinopettajilla on Suomessa paljon töitä. Monen tanssinopettajan työ koostuu monipuolisista työtehtävistä useissa eri työpaikoissa: yksityisissä tanssikouluissa, taidekouluissa, tanssiseuroissa, yhdistyksissä ja opistoissa. Korkeakoulussa opiskelleen tanssinopettajan ammattitaidolla voi toimia myös tanssialan yrittäjänä esimerkiksi opettajana omalla toiminimellä tai työllistää myös muita omassa tanssikoulussa. Tanssinopettaja voi toimia myös eri-ikäisten opetuksen parissa esimerkiksi harrastus-, iltapäivä- ja seniorikerhojen vetäjänä, lyhytkurssien kouluttajana ja tanssin hyvinvointivaikutuksia tai soveltavaa käyttöä hyödyntävissä tehtävissä. Lisäksi tanssinopettajia työllistyy tapahtumatuottamiseen liittyviin tehtäviin. 
 
Tanssinopettaja (AMK) -tutkinnolla saavuttaa yleisen ammatillisen opettajan pätevyyden. Tutkinto antaa kelpoisuuden toisen asteen tanssialan perustutkintokoulutuksen, taiteen perusopetuksen tai vapaan sivistystyön (kansalais- ja työväenopistot) opettajan virkaan tai toimeen.

 

Oamkin tanssinopettajakoulutuksessa voi opiskella tanssinopettajaksi tanssilajeissa, joita ei ole muissa korkeakouluissa tarjolla. Tutkintovastaava

Kansainvälisyys ja vaihtomahdollisuudet

Ulkomaille lähtevän opiskelijan kansainväliset opinnot räätälöidään yksilöllisesti opiskelijan osaamistavoitteiden mukaisesti. Viime vuosina tanssinopettajaopiskelijat ovat suorittaneet opintojaan vaihto-opiskelijoina muun muassa Ruotsissa, Alankomaissa, Norjassa, Amerikassa, Espanjassa, Portugalissa ja Unkarissa. Vaihto-opintoja on tehty tanssikouluissa, taidekorkeakouluissa ja tanssiyhteisöissä opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti. Ulkomaisessa vaihdossa tehdyt opinnot sisällytetään osaksi tutkintoa eli vaihto-opiskelun voi tehdä sen pidentämättä opiskeluaikaa.

Miten tanssinopettajakoulutukseen haetaan?

Tanssinopettajaopintoihin voi hakea kevään yhteishaussa Opintopolku.fi-palvelussa. Tämän lisäksi hakijan tulee palauttaa ennakkotehtävä. Ennakkotehtävä on karsiva eli sen hyväksytty suorittaminen on ehto valintakokeisiin pääsemiselle. Valintakoe on kolmipäiväinen ja koostuu useasta eri vaiheesta. Hakijan on hyvä varautua pääsykokeisiin kolmeksi päiväksi. Karsiutuminen hakuprosessista on kuitenkin mahdollista jo ensimmäisen ja toisen päivän aikana.

Avoin ammattikorkeakoulu

Voit suorittaa alemman ammattikorkeakoulun opintoja myös Avoimessa ammattikorkeakoulussa. Lisätietoja Avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista.

Jatko-opiskelumahdollisuudet

Tanssinopettaja (AMK) -tutkinto on alempi korkeakoulututkinto, joka on rinnasteinen yliopistojen ja korkeakoulujen kandidaatin tutkintoon (Bachelor) sekä Suomessa että ulkomailla. Tutkinto antaa hakukelpoisuuden tanssialan maisterikoulutukseen. Tanssinopettaja (AMK) -tutkinnon ja kahden vuoden työkokemuksen jälkeen voit hakea opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (YAMK) esimerkiksi seuraaviin kulttuurialan koulutuksiimme: Kulttuurituottaminen ja luova talous, Taiteen tekijä ja kehittäjä ja Education Entrepreneurship. YAMK-tutkinto on rinnasteinen yliopistojen ja korkeakoulujen maisterin tutkintoon.

Opiskelijatarinoita

  • Vuoden opiskelija kehuu Oamkin tanssinopettajakoulutuksen monipuolisuutta

    Vuoden opiskelija kehuu Oamkin tanssinopettajakoulutuksen monipuolisuutta Oamkin tanssinopettajakoulutus oli Vuoden opiskelijaksi valitulle Meeri Mutaselle ykkösvaihtoehto. Tanssinopettajaopintoja viimeistelevä Meeri Mutanen valittiin Oamkin Vuoden...

  • Sofia Timonen: ”Sain ammatillisen turvaverkon”

    Sofia Timonen: ”Sain ammatillisen turvaverkon” Sofia Timonen valmistui Oamkista toukokuussa 2021. Nykyisin päätoimisena tanssinopettajana toimiva Sofia mietti ennen opiskeluihin hakemista, riittävätkö omat taidot opettajan ammattiin saakka. –...

  • Oma paikka löytyi Oamkista

    Oma paikka löytyi Oamkista Oamkin vuoden opiskelijaksi valittu Lea Lorenz tiesi heti ensimmäisenä valintakoepäivänä haluavansa opiskelemaan juuri Oamkiin. Oamkin tanssinopettajakoulutuksessa balettia pääaineenaan opiskeleva Lea Lorenz aikoi alun...

  • Tanssinopettajan koulutus ponnahduslautana unelma-ammattiin

    Tanssinopettajan koulutus ponnahduslautana unelma-ammattiin Toista vuotta tanssinopettajaksi opiskeleva Lea Lorenz kokee saaneensa opinnoista jo kahden vuoden aikana paljon hyötyä. Tulevaisuudessa hän haaveilee koreografina työskentelystä. Lea...

Sosiaalinen media

Seuraa meitä Instagramissa ja Facebookissa!