Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Haluatko opiskelijalähtöiseksi, kannustavaksi ja työelämäläheiseksi ammatilliseksi erityisopettajaksi? Meillä se onnistuu! Erityisopettajankoulutus antaa sinulle kelpoisuuden erityisopettajan tehtäviin ammatillisessa koulutuksessa. Opintojen aikana kehität omaa opettajuutta ja työtä erityisen oppimisen ja opiskelun tuen näkökulmasta. 

Monimuotoinen opiskelu

Ammatillinen erityisopettajankoulutus on 60 opintopisteen laajuinen jatkokoulutus opettajille. Ammatillisesta erityisopettajankoulutuksesta saat kelpoisuuden erityisopetuksen tehtäviin ammatillisessa koulutuksessa, kuten ammatillisissa oppilaitoksissa, aikuiskoulutuksessa, ammattikorkeakouluissa ja ammatillisissa erityisoppilaitoksissa.

Osa opetuksesta toteutuu lähiopetuksena ja osa verkko-opetuksena. Opinnot on suunniteltu yhdelle vuodelle. Jos sinulla on jo hankittua osaamista, opintosi etenevät nopeammin. Opiskeluoikeutta on kokonaisuudessaan kolme vuotta.

Koulutuksen lähtökohtana on, että yhteiskunnassamme jokaisella olisi mahdollisuus yhdenvertaisesti opiskella, hankkia ammatti ja siirtyä työelämään. Koulutuksessa toteutuu osaamisperusteisuus, osallistava pedagogiikka, voimavara- ja ratkaisusuuntautunut työote sekä työelämälähtöisyys. Opintojen alussa arvioit omaa osaamistasi, jonka pohjalta laadit henkilökohtaisen opintosuunnitelmasi. Opintosi etenevät joustavasti oman suunnitelmasi ja oman aikataulusi mukaan.

Voit hakea ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen, kun sinulla on ammatillisen koulutuksen ammatillisten tai yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus. Ammatillisten opintojen opettajalla tulee olla myös vähintään kolmen vuoden (joissakin tapauksissa viiden vuoden) työkokemus opetustehtävää vastaavalta alalta. 

Opintoryhmän aikataulu 2024-2025

» Tutustu lukuvuoden 2024–2025 opintoryhmän aikatauluun (PDF-tiedosto)


Vuonna 2023 Oamkin ammatillisen erityisopettajankoulutuksen 20 aloituspaikkaa tavoitteli yhteensä 91 hakijaa, joista ensisijaisia oli 75. Yhtä aloituspaikkaa kohden ensisijaisia hakijoita oli 3,7. 

 

Lue erityisopettajaopiskelijoiden kokemuksia

Ammatillinen koulutus on henkilökohtaistettua ja osaamisperustaista

 Video OPEKE-hanke, kuvaus ja editointi Petri Hänninen, haastattelukuvaus Tommi Karjalainen, kuvituskuvaus Emma Forsel

Kiinnostuitko erityisopettajankoulutuksesta?

Jätä yhteystietosi, niin saat tietoa koulutuksesta ja hakemisesta. Voit halutessasi myös kysyä meiltä lisätietoja tai jättää palautetta tällä lomakkeella.

Täytä ainakin tähdellä (*) merkityt kohdat.




Markkinointilupa